Päivitys 28.1.2016 11:00. Sähköpostipalvelussa on häiriöitä. Tätä kirjoitetttaessa imap/pop/smtp ei toimi ja posti kulkee todella hitaasti. Viive on lähes 24 tuntia, joten voi tuntua, etteivät viestit mene perille. Kaikki viestit (joita on miljoonia) ovat kuitenkn jonossa. Postipalvelimiin on lisätty nyt muistia ja prosessoritehoa. Lisätietoja täällä.

Mikrobitin vanhan sähköposti- ja kotisivupalvelun tiedot on siirretty uuteen palveluun viikonlopun aikana. Uusi palvelu on nyt käytössä osoitteessa www.mbnet.fi.

  • Päivitys 26.1.2015 13:45. Jos selain ohjaa sinut osoitteeseen mikrobitti.fi, tyhjennä selaimen välimuisti esimerkiksi näppäinyhdistelmällä Ctrl + Vaihto + Del ja yritä sitten uudestaan sivulle www.mbnet.fi.

Valtaosa uuteen palveluun siirtyneistä on saanut järjestelmän toimimaan niin kuin pitääkin. Valitettavasti monella on myös ollut ongelmia. Ongelmien syyt vaihtelevat hyvin paljon, mutta tämänhetkisen arvion mukaan yksi yleisimmistä on se, että jossain käyttäjän syöttämässä tiedossa on ollut pieni kirjoitusvirhe. Tämän takia kannattaa tarkistaa kaikki tiedot vielä kolmannekin kerran, ennen kuin lähettää virheilmoituksen.

  • Varmista, että käytät täsmälleen samoja tietoja, jotka Mikrobitin osoitelipukkeessasi ovat. Tilaus on voitu tehdä esimerkiksi useammalla etunimellä kuten ”Matti Sakari Mäkinen” ja katuosoitteesta on voitu käytettää lyhennettyä versiota kuten ”Kirkkok”. Virheellisesti syötettyjä tietoja on löytynyt myös monista muista kohdista.

Haluamme korostaa, että läheskään kaikki ongelmat eivät ole aiheutuneet käyttäjien näppäilyvirheistä. Toinen yleinen syy on se, että vanhaan järjestelmään oli ehditty luoda vuosien aikana niin paljon poikkeuksia käyttöoikeuksien suhteen, että kaikkia näitä ei ole osattu huomioida siirrossa.

Järjestelmän vaihdos ei siis todellakaan mennyt niin kuin piti. Anteeksi. Nyt nolottaa – ja ******uttaa, mutta ei varmasti niin paljon kuin joitakin teistä. Anteeksi.

Keskitymme täysillä ongelmien ratkomiseen. Jonossa on useampi sata viestiä, joten vastaaminen voi valitettavasti kestää.

Mistä apua?

  • Ennen palvelun käyttöönottoa kannattaa tietysti lukea ohjeet:
  • Jos käyttöönotto ei onnistu, niin tarkista vielä kerran kaikki syöttämäsi tiedot.
  • Jos et silti saa uutta järjestelmää ollenkaan käyttöön tai sinulla on muita ongelmia, lähetä sähköpostia osoitteeseen neuvola@mbnet.fi.
    • kuvaa ongelma mahdollisimman tarkasti (mitä teit, mikä meni pieleen ja missä vaiheessa, tuliko jonkinlainen virheilmoitus)
    • anna asiakasnumerosi
    • anna vaihtoehtoinen sähköpostiosoite, jolla sinuun voi olla yhteydessä
  • Jos et voi lähettää sähköpostia, niin voit käyttää myös palautelomakettamme.
    • Anna samat tiedot kuin yllä (ongelma, asiakasnumero, vaihtoehtoinen sposti)
    • Kaikki palautteet luetaan ja ongelmat pyritään ratkaisemaan. Huomaa, että yhteystiedoksi ei kannata laittaa mbnet-osoitetta, jos sitä ei pääse lukemaan. Emme valitettavasti myöskään tällä hetkellä ehdi ottamaan yhteyttä puhelimitse.
  • Talentumin asiakaspalvelun puhelinpalvelu on tätä kirjoitettaessa niin ruuhkautunut, että sinne ei välttämättä pääse läpi.