Paluu tulevaisuuteen 2 -elokuvassa Marty McFly matkusti tulevaisuuteen, eli vuoteen 2015. Elokuvan visio tästä ajasta oli huomattavasti toteutunutta futuristisempi leijulautoineen ja automaattisesti kiristyvine Nike-lenkkareineen. Vaikka aidosti lentävää skeittilautaa saadaan odottaa edelleen, saapuvat automaattilenkkarit kauppoihin vielä tämän vuoden puolella.

Jo aiemmin Nike tiedotti pienestä erästä Paluu tulevaisuuteen -lenkkareita, mutta rajoitettu erä on menossa pelkästään huutokaupattavaksi hyväntekeväisyyttä varten. Nyt Nike Innovation Summit -tapahtumassa on kuitenkin julkistettu lähes avoimeen jakeluun tulossa oleva versio kengistä. Nike Hyperadapt 1.0 -nimellä paiskatut kengät ovat huomattavasti sporttisemmat kuin elokuvassa nähdyt rennot tarralenkkarit. Kengät onkin suunnattu vakavissaan urheilua harrastaville tai ammattilaisille, joille kengän tiukkuus on olennaista. Niken kenkämannekiikiksi onkin palkattu huippujalkapalloilija Lionel Messi.

Hyperadaptien kengännauhat kiristyvät automaattisesti, kun jalan työntää kenkään ja käyttäjän kantapää osuu kengänpohjassa olevaan anturiin. Sen jälkeen kiristystä voi vielä hienosäätää kengän pinnasta löytyvillä plus- ja miinusnapeilla.

Nike Hyperadapt 1.0 -kengät ovat tulossa tarjolle ainakin aluksi vain ilmaisen Nike+ -sovelluksen käyttäjille. Nike lupaa kenkien toimitusten alkavan jouluun mennessä, mutta hintatietoja ei vielä ole saatavilla.