Vectrexin tarina alkoi vuonna 1980, kun suunnittelija John Ross löysi ylijäämäkaupasta yhden tuuman kuvaputken. Hän pohti, olisiko mahdollista valmistaa kannettava pelikone, jossa toimisivat kaikki aikakauden suosikkipelit. Lopputulos oli kenties erikoisin koskaan nähty konsoli.

Tuohon aikaan kotikonsolit olivat vasta tuloillaan. Parhaat pelit löytyivät pelihalleista, jonne nuoriso kantoi viikkorahansa pieninä kolikoina. Hittipelit kuten Asteroids ja Tempest käyttivät vektorinäyttöä, joka pystyi temppuihin joihin tavallinen televisio ei taivu.

Kuvaputkissa on kapea, magneeteilla ohjattava elektronisäde, joka sytyttää putken fosforipintaan valon. Televisiossa säde piirtää pintaan vaakajuovia, joiden kirkkausvaihtelusta syntyy kuva. Vektorinäytössä sädettä ohjataan vapaasti, ja se voi piirtää veitsenteräviä viivoja kaikkiin suuntiin.

Ross oli töissä insinöörifirmassa nimeltä Smith Engineering, joka sattui saamaan halvalla suuren erän kuvaputkia. Muutamassa kuukaudessa Ross ja kollegat tuottivat Mini Arcade -nimisen prototyypin, jossa oli kolikkopelien toiminnot reppuun mahtuvassa paketissa. Syöttiin tarttui elektroniikkafirma GCE, joka antoi prototyypille lopullisen muodon ja paremmin myyvän nimen: Vectrex.

Ei tarvitse tv:tä

Vectrex oli täysi paketti: siinä oli yhdeksän tuuman näyttö, ohjain, ja muistissa avaruuspeli. Näyttö käännettiin pystyasentoon, jotta se ei näyttänyt matkatelevisiolta. Ohjaussauvasta tuli vasemmalla kädellä käytettävä, koska hävittäjäkoneetkin toimivat niin.

Vectrex on kenties elävin kaikista kuolleista konsoleista.

Vectrex ei ollut taskukokoinen, mutta sen sai kannettua kaverille yhtenä palana. Päällä oli jopa kantokahva.

Vektorinäyttö tuotti omalaatuisen tyylin: kaikki näytti viivoittimella piirretyltä. Yhtiö mainosti ylpeänä, kuinka Vectrexissä on ainoana kotikoneena ”aito arcade-näyttö”.

Kilpailevan Atarin palikkatyylistä ei ollut tietoakaan. Arvostelijat ihastelivat, kuinka Vectrex pyöritti ja suurensi pelihahmoja.

Näytöllä oli myös haittapuoli, sillä se näytti ainoastaan valkoisia viivoja mustalla taustalla. Jokaisen pelin mukana tuli läpikuultava värillinen muovikalvo, joka napsautettiin kiinni näytön etulaitaan. Tällä tavoin pelikokemukseen saatiin edes hieman väriä.

Spike-peli hyödynsi vektorigrafiikkaa.
Spike-peli hyödynsi vektorigrafiikkaa.

Esimerkiksi autopeli Pole Positionissa taivas oli sininen, ja kaikki horisontin alapuolella ruskeaa.

Näytön ja muun peliraudan ahtamisessa samaan laatikkoon oli omat ongelmansa. Ensimmäisissä laitteissa oli maadoitusvika, jonka vuoksi kuvaputkesta vuoti kaiuttimiin jatkuvaa hurinaa. Vaikutusta saatiin myöhemmin vaimennettua, mutta kaikki Vectrexit humisevat silti hiljaa.

Julkaisuvuonna 1982 Vectrex sai hyviä arvosteluja ja myi reippaasti. Esimerkiksi Byte-lehti julisti, että Vectrex oli lähempänä kolikkopelejä kuin mikään muu kotikone. GCE sai nopeasti kansainvälisiä kumppaneita: lautapelifirma Milton Bradley myi Vectrexiä Euroopassa, ja leluvalmistaja Bandai teki saman Japanissa.

Taidetta ja syvyyttä

Vectrexin ensimmäinen lisälaite oli valokynä, jolla käyttäjä piirsi suoraan näytölle. GCE markkinoi kynää erityisesti opetuskäyttöön. Kynälle löytyi esimerkiksi sävellysohjelma, jossa käyttäjä piirsi nuotit viivastolle. Sävellyksen sai tämän jälkeen kuunnella vähemmän sinfonisena piipityksenä.

Kynä oli oikeastaan valoherkkä anturi. Ohjelma piirsi ruudulle kohdistimen, jota käyttäjä osoitti kynällä. Kun käyttäjä liikutti kynää, anturi tunnisti, mitä kohdistimen laitaa kynä koskettaa. Ohjelma piirsi kohdistimen uudelleen niin, että sen keskikohta oli jälleen kynän alla. Jos kynää liikutti liian nopeasti, järjestelmä eksyi, ja kohdistin jäi paikalleen.

Ross keksi huikean tavan lisätä Vectrexiin värit. Pelaajan naamalle laitettiin erikoislasit, joissa oli silmät peittävä motorisoitu kiekko. Kiekko oli tehty läpikuultavasta muovista ja jaettu värillisiin sektoreihin. Kun silmien edessä oli esimerkiksi vihreä sektori, piirrettiin ruudulle ne kohdat, joiden piti näkyä vihreinä. Lasien ensimmäinen prototyyppi oli valmistettu View-Master -laitteesta.

Kiekossa saattoi olla myös musta sektori, joka peitti jommankumman silmän hetkeksi. Näin oli mahdollista näyttää kummallekin silmälle eri kuva ja tuottaa kolmiulotteinen vaikutelma. Jälki oli melkoisen vilkkuvaa, mutta vuonna 1984 3d oli niin uusi elämys, että pelaajat kestivät mahdollisen migreenin.

Jälkipyykki

Milton Bradleyllä pelättiin, että konsolit jyräävät lautapelit. Hyvin alkanut yhteistyö GCE:n kanssa johti siihen, että Milton Bradley osti koko GCE:n ja Vectrex-projektin.

Yhdeltä pelialalta toiselle hyppääminen ei kuitenkaan käynyt kitkatta. Milton Bradley yritti vanhasta muistista tyrkyttää Vectrexiä lelukaupoille, jotka eivät oikein ymmärtäneet koko tuotetta.

Rallipeli ei yksityiskohdilla huimaa, mutta terävät viivat olivat aikanaan säväyttäviä.

Vuonna 1984 videopelien markkinat räjähtivät käsiin: myynnissä oli aivan liikaa eri valmistajien konsoleita ja keskinkertaisia pelejä.

Vectrexin hinta putosi ensin neljänneksellä ja sitten puolella. Lopulta Milton Bradley lopetti koko konsolin myynnin, vain puolitoista vuotta julkaisun jälkeen. Yhtiölle jäi miljoonien dollarien haavat, ja se myytiin kilpailevalle Hasbrolle.

Hyvät ideat eivät tavallisesti katoa, mutta Vectrex oli aidosti ainutkertainen. Kukaan muu ei sen jälkeen ole yrittänyt myydä koteihin vektorinäyttöä.

Smith Engineering tosin väläytteli vuonna 1988 Vectrexin taskuversiota. Yhtiössä ei kuitenkaan uskottu, että kukaan maksaisi sataa dollaria taskupelistä – vuotta ennen kuin Nintendo julkaisi Gameboyn.

Kaikesta huolimatta Vectrexin tarinalla on onnellinen loppu. Smith Engineering on julkaissut kaikki Vectrexin pelit, materiaalit ja kaaviot vapaaseen käyttöön. Tämän ansiosta Vectrex on kenties elävin kaikista kuolleista konsoleista. Sillä on aktiivinen harrastajaryhmä, joka tuottaa yhä uusia pelejä.

Alkuperäiset Vectrexit ovat osoittautuneet yllättävän kestäviksi, ja niitä saa ostaa verkosta jopa alle alkuperäisen listahinnan. Ruotsalainen Madtronix puolestaan valmistaa uusia 3d-laseja Vectrexille, ja pienet kehittäjät kuten Fury Unlimited julkaisevat pelejä parin vuoden välein. Ja kyllä, niiden mukana tulee läpinäkyvä värikalvo.

Artikkeli julkaistu alun perin MikroPC:n/MPC:n Klassikot-sarjassa numerossa 12/2014.