Ranskalainen Parrot lähettää kilometritehtaalle 290 ihmistä, sillä yhtiön lennokkimyynti on ollut mollivoittoista.

Parrot kertoi irtisanomisista tulosjulkistuksen yhteydessä. Irtisanominen koskee 290 ihmistä eli kolmannesta yhtiön lennokkiosaston työntekijöistä.

Parrot aikoo jatkossa keskittyä kuluttajien sijasta enemmän kaupalliseen lennokkitoimintaan, kuten kartoitukseen sekä maatalouteen.

Lennokkialan jättiläinen, kiinalainen DJI pitää hallussaan suurinta osaa markkinoista Pohjois-Amerikassa. DJI:n osuus lennokkimarkkinoista on noin 50 prosenttia, kun taas Parrot, Yuneec sekä 3D Robotics joutuvat kukin tyytymään yksilukuiseen osuuteen.

Myös 3D Robotics on ilmoittanut irtisanomisista, tosin se teki niin jo viime vuoden maaliskuussa, The Verge kirjoittaa.

Parrot jäi asettamastaan 106 miljoonan dollarin tavoitteesta jonkin verran, sillä myyntiä kertyi vain noin 90 miljoonan dollarin edestä.

Action-kameravalmistaja GoPro on niin ikään loikannut mukaan lennokkimarkkinoilla omalla Karma-lennokillaan, joka tosin jouduttiin pian julkaisunsa jälkeen vetämään myynnistä lennokissa havaittujen laatuongelmien vuoksi. Karma on kuitenkin tulossa takaisin todennäköisesti myöhemmin tänä vuonna.