Hitman-pelien sarja on polkenut vettä jo vuosikymmenen ajan. Monille faneille Hitman: Blood Money (2006) edusti viimeistä ”oikeaa” Hitmania, kun taas Absolution (2012) oli jonkinlainen Sin City -henkinen huumeuni, joka korkeintaan halvensi sarjan hyvää nimeä.

Tuore, minimalistisesti nimetty Hitman edustaa episodipohjaisella julkaisuaikataulullaan ja online-vaatimuksillaan vahvasti uutta aikakautta, mutta sen juuret ovat tiukasti käärittyinä sarjan peruskivien ympärille. On tullut taas aika pelastaa yllättävän usein omien vaikeuksiensa kanssa painiva salamurhapulju arvoituksellisen vihollisen kynsistä.

hitman3

Itse en alunperin lähtenyt pelaamaan Hitmania episodi kerrallaan, koska uskoin epätavallisen julkaisuaikataulun olevan uppoavan ja mahdollisesti kesken jäävän projektin kuolinkorinaa. Tämä jos mikä osoittaa minun olevan parempi pelikriitikko kuin bisnesanalyytikko.

Otin yhteen pakettiin kasatun kauden innolla vastaan, eikä tämä into myöskään sammunut itse pelin aikana. Vaikka varsinaisia juonitehtäviä on vain kourallinen, sijoittuvat ne pääosin erittäin laajoihin ja runsaita erilaisia vaihtoehtoja tarjoaviin, ihmisiä pursuaviin kenttiin, joiden sisäistämiseen menee tovi jos toinenkin. Välillä lääniä tuntuu olevan jopa vähän liikaakin, ainakin kiireisen arvostelijan tarpeisiin.

Hitman vaatii pelaajaltaan sekä aikaa että kärsivällisyyttä. Jokaisen kohteen voi hoidella hengiltä erinäisillä runollisilla keinoilla, ja jos nämä epäonnistuvat voi aina koittaa improvisoida. Kekseliäistä ratkaisuista ei tosin välttämättä saa pisteitä, joilla avataan kenttiin uusia varusteita. Mielenkiintoinen palkintotyyppi on myös uudet aloituspaikat, jotka voivat muuttaa koko asetelman kertaheitolla.

hitman1

Pelissä ei ole pelkästään uudelleenpeluuarvoa vaan uudelleenpeluupakko. Kovempi salamurhien ystävä tykittelee juonitehtävät lävitse yhdessä viikonlopussa, joka olisi yksistään kehnoa vastinetta rahalle. Todellinen taiteilija haluaa kuitenkin hioa suoritustaan, kokeilla erilaisia keinoja ja kikkoja sekä tietenkin kerätä erilaisia saavutuksia, joita voi olla pitkälti yli sata kappaletta yhdessä kentässä.

Puuhasta ei tule pulaa tämän jälkeenkään, koska lautasella ovat edelleen erinäiset haastetehtävät, pelaajien itse luomat contracts-koetukset sekä rajoitetun ajan saatavilla olevat erikoiskohteet, joita voi yrittää salamurhata vain yhden ainoan kerran. Kyseessä ei ole niinkään ravintola-annos kuin totaalinen sikabuffetti, johon pelaaja kutsutaan sukeltamaan naama edellä.

Ja mikäpä siinä mässäillessä, koska Hitman näyttää todella hyvältä. Sitä on myös ilahduttavan mukava pelata. Mekaniikat toimivat 95 prosenttia ajasta sillä tarkkuudella mitä tämäntyyppinen peli vaatii, kenttäsuunnittelu on oivallista ja monipuolista, ja eri maissa sukkulointi menee paremman puutteessa virtuaalisesta lomamatkailusta. Pistetilini kärsikin välillä siitä, että unohduin ihmettelemään kauniita maisemia samalla, kun kohteet hortoilivat pois tyrkyltä.

hitman4

Koska mikään tässä maailmassa ei ole täydellistä, on Hitmanissakin omat puutteensa. Jo alussa mainittu online-vaatimus on kerrassaan raivostuttava. Vaikka me Suomessa elämmekin pääosin hyvien ja nopeiden nettiyhteyksien äärellä ei täälläkään voi koskaan luottaa siihen, etteikö noheva duunari nappaisi naruja poikki kaivinkoneella, tai joku kaataisi kahvejaan tärkeän solmukohdan palvelimiin.

Mikäli verkkovaatimuksesta tinkii, käteen jää Hitman ilman joka on jotakuinkin yhtä nautinnollinen kuin polkupyörä ilman penkkiä 30 asteen pakkasessa. Kaikki edellämainittu spessuilu loistaa poissaolollaan, pistetiliä ei voi kartuttaa, ja pelaaja on täysin rajoitettu ydinkokemukseen. Offline- ja online-tallennukset eivät ole yhteensopivia, ja jos netti päättää hyytyä kesken pelin, on pian suru puserossa.

Ei ole mitään järkevää syytä, miksi tästä järjestelmästä on täytynyt tehdä näin absoluuttinen, joustamaton ja pelaajavihamielinen. Se on ikävä läpsäys vasten kasvoja pelissä, johon on muuten niin mukava uppoutua.

hitman2

Toinen rutinaa aiheuttava aspekti on Hitmanin juoni, joka ei tällä kertaa todellakaan yllä muun pelin tasolle. Osa kuviosta on suoranaista kierrätystä aiemmasta, ja vaikka tarinallista sisältöä on ylipäätään hyvin ohuelti, onnistutaan se esittämään välillä verrattain sekavasti. Suurissa paljastuksissakaan ei juuri potkua ole. Plussapuolelle voidaan laskea se, ettei tämä tarina sisällä automaattiaseistettuja fetissikuminunnia.

Koska Hitman seikkailee nyt esityskausimuotoisessa tuotteessa, on loppuratkaisu tietenkin eräänlainen cliffhanger, lupaus jatkosta uusien metkujen merkeissä.

Viimeisenä rikkana rokassa ovat ääninäyttelijät jotka varmistavat sen, että ainakin statistit kuulostavat täsmälleen samalta niin Pariisissa kuin Coloradossakin. Tällainen on omiaan tekemään fiiliksiin pienen loven.

hitman5

Vaikka uusi Hitman siis jättääkin toivomisen varaa, on se ytimessään todella toimiva ja viihdyttävä paketti niille, jotka pitävät suurien ja monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottamisesta sekä niiden purkamisesta yksi palanen kerrallaan. Lopulta jäljellä on vain kohde, jonka voikin sitten runollisesti hukuttaa vessanpönttöön.

Palaan nyt virtuaaliselle parvekkeelle katselemaan kuinka läheisen kylän asukkaat lähettävät paperilyhtyjä leijumaan lumisten vuorten ylle, koska minä tiedän mikä peleissä on tärkeää.

– Mika Sorvari

Plussaa

  • Suuret kentät ihmispaljouksineen
  • Lukuisat vaihtoehtoiset murhakeinot
  • Kaunista katseltavaa
  • Paljon lisätekemistä

Miinusta

  • Kenties turhankin suuret kentät
  • Ankara online-vaatimus
  • Köykäinen tarina
  • Yhden aksentin ääninäyttelijät