Eräs yhteisöpalvelu Redditin käyttäjä väittää, että hänen tilaamansa OnePlus 3 -älypuhelin toimitettiin esiladattuna pornolla.

OnePlus tunnetaan kilpailukykyisesti hinnoitelluista älylaitteista, joiden tekniset ominaisuudet ovat huippuluokkaa ja Android-versio täysin vapaa bloatwaresta.

Laitteet saattavat kuitenkin sisältää toisenlaisia yllätyksiä, kuten OnePlus 3:n hankkinut Reddit-käyttäjä sai huomata.

Hänen mukaansa hänen käsiinsä päätynyt laite oli täynnä pornokuvia ja -videoita. Eivätkä ne olleet kuvanlaadultaankaan kummoisia, eivät edes teräväpiirtotasoa, Neowin kirjoittaa. Lisäksi puhelimeen oli tallennettu japanilaista animea.

Kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, kun uusi älypuhelin on kyllästetty mielenkiintoisella sisällöllä. Jossain vaiheessa erä iPhone-älypuhelimia lähetettiin asiakkaille, mutta puhelimen tallennusmuisti oli unohdettu tyhjentää. Älypuhelimien lisäksi asiakkaat saivat kuvia kiinalaisesta tehtaasta, jossa puhelinta testattiin ennen sen toimitusta asiakkaalle.

Laitteiden ja niiden kameroiden esitestaus on täysin normaali käytäntö. Näin varmistetaan, että ne toimivat oikeaoppisesti.

Pornoyllätyksen OnePlus 3:n mukana saaneen Reddit-käyttäjän tarinaa ei voida luotettavasti vahvistaa, joten siihen kannattaa suhtautua ainakin pienellä varauksella.

Päivitys: Otsikkoa muokattu, sillä kyseessä on yhden ihmisen vahvistamaton nettiväite.