Twitterin edustajan mukaan palvelun säännöt koskevat kaikkia, myös Yhdysvaltain seuraavaa presidenttiä.

Donald Trump tunnetaan somessa värikkäistä sanankäänteistään. Välillä liikutaan hyvän maun rajoilla, välillä sen toisella puolella. Presidenttinä Trump kuitenkin vakuuttaa olevansa täysin toinen henkilö kuin kampanja-aikanaan.

Trump tuli tunnetuksi kampanjansa aikana lukuisista tviiteistään, joissa kritisoitiin milloin mitäkin. Twitterin edustajan mukaan palvelulla on kuitenkin edellytykset poistaa myös Trumpin käyttäjätili, mikäli sen kautta julkaistaan tviittejä, jotka ovat vastoin palvelun sääntöjä.

Twitterin säännöt kieltävät muun muassa vihapuheen, vihamielisen käytöksen sekä väkivallalla uhkaamisen.

Yhtiön edustaja ei kuitenkaan maininnut Trumpia nimeltä, kun häneltä kysyttiin, voitaisiinko myös Yhdysvaltain presidentti poistaa yhteisöpalvelusta. Twitteriltä tyydyttiin toteamaan, että säännöt koskevat jokaista käyttäjää, Softpedia kirjoittaa.

Vaalien jälkeen Trump syytti amerikkalaista mediaa häntä vastaan kohdistetuista mielenosoituksista. Trumpin mukaan media oli masinoimassa mielenosoituksia. Äskettäin Trump puolestaan otti Twitterissä kantaa Ohiossa tapahtuneeseen puukotukseen.

Trumpin mukaan puukotuksesta epäillyn Abdul Razak Ali Artanin ei edes pitäisi olla Yhdysvalloissa. Ali Artan on alkujaan Somaliasta, mutta hänellä on Yhdysvaltain kansalaisuus.