Painajainen kimonoon pukeutuneesta naisesta hätkäyttää pienen keltatakkisen tytön hereille. Noustessaan matka-arkun päältä hän huomaa, että kaikki keinuu hieman. Onko hän kenties laivassa? Ruumassa on pimeää ja kolkkoa, mutta onneksi hänellä on mukanaan valonlähde, jolla voi sytytellä matkan varrelta löytyviä lyhtyjä. Näin alkaa Little Nightmares, omaperäinen tasohyppely ja pulmapeli.

Lilliputin kokoinen päähenkilö kipittää, kiipeilee ja hypähtelee halki synkkien huoneiden, joiden häiriintyneet yksityiskohdat jäävät karmimaan selkäpiitä. Miksi lattioilla on verta ja seinillä mustia kämmenten jälkiä? Mikä olento möyrii kenkiä täynnä olevan huoneen kätköissä? Keitä ovat siellä täällä vilistävät tontut? Kysymykset jäävät vastausta vaille, sillä tapahtumien tulkinta jätetään pelaajalle dialogin puuttuessa kokonaan.

Ratkaisu on hyvä, sillä liika selittäminen voisi pilata kokemuksen. Toki pelissä on havaittavissa tarinan kaari ja selkeä lopetus, mutta kutkuttavan synkät yksityiskohdat jäävät pyörimään päähän pitkäksi aikaa juuri epämääräisyytensä takia.

Yksi Little Nightmaresin parhaista puolista on musiikista ja äänitehosteista kudottu tunnelma. Oudot kolinat, lattioiden narina, kaikuvat askeleet ja jopa nälkäisen vatsan murina saavat aikaan juuri sopivasti ahdistavan olon. Vihollisten lähellä sydämen lyöntien ääni ja ohjaimen tärinä tehostavat jännitystä, tietyissä kohdissa kaunis mutta puistattava musiikki voimistaa häiritsevää ilmapiiriä. Hengitystä pidättää kuin huomaamattaan.

Tunnelma yhdistyy saumattomasti graafiseen tyyliin. Pimeät käytävät ja loukot, lepattava valo, vanhanaikaisesti sisustetut huoneet ja murretut värisävyt sopivat kokonaisuuteen kuin nakutettu.

Kentissä edetään suoraviivaisesti pulmasta ja huoneesta toiseen, mutta harhailu kannattaa. Sinne tänne on ripoteltu salahuoneita, joista löytyy yleensä sytytettäviä lyhtyjä, rikottavia patsaita tai keräiltävinä elementteinä toimivia pelastettavia tonttuja.

Varsinaiset pulmat ovat mukavan loogisia ja antautuvat pienen pohtimisen jälkeen. Kentät ovat kuitenkin suunniteltu ovelasti eikä hengenlähtö ole koskaan kovin kaukana. Yrityksen ja erehdyksen kautta eteneminen turhauttaa mutta myös palkitsee onnistumisen tunteella. Hidas lataaminen kuolemisen ja uuden yrityksen välissä aiheuttaa hiukan turhaantumisesta harmaantuvia hiuksia, etenkin kun automaattitallennuksella on tapana pudottaa pelaaja takaisin peliin joko liian kauas tai liian lähelle.

Ensimmäisessä kentässä vihollisia ovat vain iilimatojen kaltaiset möllykät, mutta muissa kentissä on omat ympäristöönsä sopivat vastustajansa. He ovat ihmisen kaltaisia, mutta eivät kuitenkaan ihan. Joillakin on luonnottoman pitkät kädet, toisilla on selkeitä taikavoimia. Kaikki haistavat tytön lähellään ja hyökkäävät mölisten kimppuun, jos ei ole tarpeeksi varovainen. Olentojen välttely vaatii välillä hiipimistä ja toisinaan silmitöntä pakoon juoksua. Ne ovat ihanan inhottavia ja tuovat mieleen satukirjat sekä kansantarut.

Helppojen ja haastavien kohtien vaihtelu kannustavat etenemään ja pelaamaan aina vielä hetken pidempään. Little Nightmares on kuitenkin yllättävän lyhyt, sillä se koostuu vain viidestä kentästä. En silti jäänyt kaipaamaan enempää, sillä kentät muodostavat eheän kokonaisuuden ja arvoituksellisen tarinan, joka on juuri sopivan pituinen.

Lyhyen kestonsa takia Little Nightmaresia ei ihan kaikille voi varauksetta suositella, mutta omaperäisistä ja vähän vinksahtaneista tarinoista tykkääville tämä on varmasti maistuva välipala.

– Elisa Wiik

 

Plussaa:

  • Ahdistava tunnelma
  • Persoonalliset viholliset
  • Helppojen ja haastavien kohtien vaihtelu

Miinusta:

  • Pitkä lataus kuolemien jälkeen
  • Automaattinen tallennus
  • Lyhyt kesto saattaa harmittaa