Elementary OS 0.4.1 Loki on nyt saatavilla. Kyseesä ei ole pieni välipäivitys, vaan kahdeksan kuukauden kehitystyön tulos, Betanews kirjoittaa.

Ubuntuun perustuvan Elementary OS:n Pantheon-työpöytäympäristö muistuttaa melkoisesti macOS:ää, mutta pellin alta löytyy Linux-ydin, ja tarkemmin sanoen sen versio 4.8.

Elementary OS 0.4.1 Loki tuo mukanaan muun muassa runsaasti uudistuksia ulkoasuun sekä paremman tuen Intelin Kaby Lake -suoritinarkkitehtuurille. Lisäksi mukaan on saatu täysin uudistettu sovelluskauppa, josta voi halutessaan ostaa uusia, erityisesti Elementary OS:lle suunniteltuja sovelluksia.

Jos olet aiemmin asentanut Elementary OS 0.4 Lokin ja pitänyt järjestelmän ajan tasalla, on käytössäsi jo tuorein versio. Käyttöjärjestelmän uuden version ensimmäistä kertaa asentavat voivat kuitenkin ladata iso-levykuvan täältä.

Linux-jakelun kehitystiimin mukaan käyttöjärjestelmän kehittäminen on kallista ja aikaa vievää puuhaa. Tästä syystä Elementary OS:n lataajia pyydetään lahjoittamaan rahaa latauksen yhteydessä.

Monien mielestä Linux-jakelu ja maksullisuus eivät kuitenkaan sovi samaan lauseeseen. He voivat yhä ladata Elementary OS:n ilmaiseksi muuttamalla ”muu summa” -kohdan arvoksi nollan.