Tuleviin iPhone-malleihin on tulossa langaton lataus, ainakin mikäli taiwanilaisen Wistronin tietoihin on uskomista. Lisäksi laitteet ovat vedenpitäviä.

Wistron toimii Applen alihankkijana.

Wistronin toimitusjohtaja Robert Hwang saattoi lipsauttaa tietoja keskiviikkona toimittajille yhtiön osakkeenomistajien tilaisuuden yhteydessä.

”Tulevien iPhonejen kokoamisprosessi ei ole muuttunut kovin paljon, mutta uudet ominaisuudet kuten vedenkestävyys ja langaton lataaminen vaativat hieman erilaista testaamista kuin ennen”, hän totesi Nikkein mukaan.

Uuden iPhonen odotetaan tulevan markkinoille ainakin 5,5 tuuman koossa.

Aiemmin muun muassa luotettu Apple-analyytikko Ming-Chi Kuo on ennustanut langattoman lataamisominaisuuden tulemista. Myöhemmin huhtikuussa tulevan laitteen piirustuksia vuoti julkisuuteen, ja myös niissä nähtiin jotain langattomaan tekniikkaan viittaavia komponentteja.

Puhelimen takapuolen on kerrottu olevan lasia.

Lähde: Tivi