Micro Machines. Kaksi sanaa, jotka herättävät monessa nykykolmekymppisessä kaksi välitöntä mielleyhtymää. Ensimmäisenä mieleen muistuu totta kai ne pikkuautot itsessään ja kaikki niihin liittyvä. Oli monenkirjavia ajovermeitä, oli kiemuraisia ratoja, oli VHS-videoiden alussa nähdyt mainokset joissa viiksekäs setämies mainosti leluja sellaista puhevauhtia, ettei äitikään pysynyt perässä.

Toinen mielleyhtymä ovat sitten videopelit. Codemaster nappasi nopeasti hitiksi muodostuneista leluista lisenssin ja julkaisi pelisarjan ensimmäisen osan vuonna 1991. Micro Machines oli pienimuotoinen menestys, erityisesti moninpelinä, mutta maksimissaan kahden pelaajan kisailu oli aivan liian vähän.

Ongelma korjattiin vuonna 1994, kun Micro Machines 2: Turbo Tournamentin pelikasetissa oli kaksi ylimääräistä ohjainporttia integroituna. Näppärä lisäys oli onnistunut ja legenda oli valmis. Micro Machinesin anarkistisesta ylävinkkelikaahailusta tuli monien illanistujaisten suosikki ja pelisarja porskuttikin menestyneesti vuoteen 2006 asti. Sen jälkeen myyntiluvut olivat jo kääntyneet ilmeisesti niin alhaisiksi, että sarja laitettiin lopulliselta näyttäneelle tauolle.

Ilmeisesti mikroveneiden joessa on virrannut nyt vettä riittävästi, sillä Micro Machines World Seriesin julkaisu oli jopa pienimuotoinen yllätys, joskin mieluisa sellainen. Lapsuuden ja nuoruuden kiivaat kaahailut, täältä tullaan ja vieläpä netin yli! Toki samankaltaisia pelejä on välivuosina julkaistu pitkä liuta, mutta eihän alkuperäistä päihitä mikään! Eihän?

Micro Machines World Series on juuri sitä mitä lupaa, nykyaikaisin lisämaustein. Ohjelmassa on leikkimielistä rallia pitkin pöytien pintoja, esteenä mitä erilaisemmat kodin tavarat. Pelikortit ovat siltoja, klemmarit määräävät ajettavaa rataa, kahvikupit tekevät mutkista ahtaampia ja niin edelleen. Myös aseita on mukana ja arsenaali on ilahduttavan tasalaatuinen. Aseet vaativat tarkkuutta ja harkintaa, eikä yksikään ase varsinaisesti nouse muiden yläpuolelle.

Kättä pidempää tarvitaan myös peliin ympätyissä, hieman kummallisissa FPS-henkisissä osioissa. Kontrollipisteiden valtaus ja lipunryöstö ovat sinänsä ihan kivoja lisiä pakettiin, mutta tuntuisivat sopivan paremmin jonnekin ihan muualle. Niitä pelaa ihan mielellään, mutta jostain syystä ne silti tuntuvat sopivan Micro Machines -universumiin hieman huonosti.

Micro Machines -pelit muistetaan moninpelistään, joten minkäänlaista yksinpeliä ei tarjolla ole. Jos linjoilta ei kilpakumppaneita löydy, tekoälypelaajia sentään piisaa, mutta niitä vastaan kisailu ei juuri nappaa. Tekoäly on ärsyttävän tarkka ja taitava vastustaja, epäreiluuteen asti. Ihmispelaajia vastaan muut törmäilevät ja hölmöilevät aivan kuten muutkin, mutta koneaivot posottelevat ratoja kuin raiteita pitkin ja osuvat joka ikisellä aseellaan raivostuttavan tarkasti.

Yksinpelin puute alleviivaa myös Micro Machines World Seriesin suurimpaa puutetta: sisältöä ei juuri ole. Koko pelin idea on kerätä vain uusia koristeita autovalikoimaa varten hieman Rocket League -tyyliin ja siinä se. Paljoa muuta pelin edetessä nousevat tasot eivät käyttöön anna. Ohjaus on myös turhan suurpiirteinen. Ihmisiä vastaan se ei haittaa, koska kontrollit ovat kaikille samat ja muiden pelaajien törmäily on hauskaa seurattavaa. Ajamisen täydellisesti hallitsevat tekoälypelaajat sen sijaan eivät ole hauskoja vastustajia.

Idea Micro Machinesin palauttamiseen nettipelin kera on erinomainen. Toteutus vain ei ole muistojen vaatimalla tasolla. Jopa pelin ulkoasu on oudon suttuinen. Jos muita pelaajia linjoilta löytyy ja etenkin jos Codemasters lisää peliin sisältöä myöhemmin, hetkittäin peli tarjoaa mukavan nostalgisia muistoja männävuosien verisistä taistoista. Mutta vain hetkittäin.

– Tero Kerttula

 

Hyvää:

  • Toimiva nettipeli
  • Pätevä ja tasapainoinen asearsenaali

Huonoa:

  • Ei yksinpeliä
  • Raivostuttava tekoäly
  • Lepsut kontrollit
  • Sisältöä aivan liian vähän