Microsoftin Xbox-arkkitehtuurista vastanneen Mark Cernyn peli Knack ei ollut menestys. Se kuitenkin syntyi tietyllä tapaa epäkiitolliseen aikaan. Uusien konsoleiden julkaisun yhteydessä ilmestyvät pelit ovat usein ominaisuuksiltaan ja laajuudeltaan vaatimattomia, pyrkien esittelemään uutukaisesta masiinasta sen graafista suorituskykyä tai muuta markkinoinnin ranskalaisissa viivoissa ollutta elementtiä.

Näin kävi Knackin, joka tuli maailmaan suoraan PlayStation 4:n julkaisun kärjessä.

Taistelua ja tasoloikkaa sekä kevyttä ongelmanratkaisua sisältävä Knack 2 on ytimeltään edeltäjänsä kaltainen, mutta tuntuu nyt kokonaiselta peliltä teknologiademon sijaan.

Vaikka Knack 2 sisältää kohtalaisen paljon pääsääntöisesti tehtävien välillä käytävää juonta, se menee yleensä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Käsikirjoitus tai ääninäyttelijöiden suoritus on sinänsä hyvää perustasoa, mutta maailmanpelastamiset ja muut kliseet ovat tässäkin vahvasti läsnä. Välinäytökset ovat myös varsin sujuvasti animoituja, lainaten tyyliään nykymallisten kolmiulotteisten lauantaiaamun piirretyistä.

Pelin nimikkosankari, muuntautumiskykyinen Knack on jälleen pääosassa.

Knackin erikoisesta ”koostumuksesta” otetaan kohtalaisen paljon irti. Hahmo nimittäin kasvaa kokoa irtaimistosta ja joistakin vihollisista tippuvista reliikkipalikoista. Ne toimivat samalla ikään kuin elinvoimamittarina, kun vastustajien osumat irrottavat Knackista kappaleita pitkin taistelutannerta.

Napinpainalluksella koiran kokoiseksi muuttuminen taas antaa Knackin tunkea pieniin ja ahtaisiin tiloihin piilotettujen esineiden tai kentässä etenemisen toivossa. Uusi painallus kasaa hahmon taas täyteen mittaansa, kunhan palikat eivät loju turhan kaukana.

Pikkuruiset kiiltävät kappaleet liikkuvat eläväisesti hahmojen jaloissa ja ympärillä, ja antavat päähahmolle mukavasti luonnetta. Knack voi vieläpä tietyissä kentissä kasvattaa reliikkiensä päälle esimerkiksi kiveä tai jäätä sekä ylimääräiseksi panssariksi että kenttäkohtaisia erikoiskykyjä käyttääkseen.

Reliikkiefektejä lukuun ottamatta Knack 2 ei ole mitenkään leukoja loksauttavan kummoinen katsella. PS4 Pro:n ja 4K-telkkarin avulla kappaleiden näyttävä hajoaminen olisi eittämättä vielä hieman vaikuttavampi, mutta sitä ei tämänkertaisella laitteistolla päässyt kokemaan.

Alun vaatimaton iskuvalikoima kasvaa monipuolisemmaksi yksinkertaista kykypuuta kipuamalla. Mitenkään hurjan laajaksi liikevalikoima ei missään vaiheessa kasva, mutta tarjoaa riittävästi vaihtelua sinänsä kaavamaisessa mätkintäseikkailussa.  Ykköspelin monotoninen mättäminen saa jopa pientä kuittailua osakseen.

Kenttiin on lisäksi piilotettu – kuinkas muutenkaan – paloiksi hajotettuja erikoisesineitä, jotka kasaamalla Knack voi vaikkapa perua pieleen menneen hypyn.

Erityiskiitos tulee kahdella Knackilla pelattavasta kaksinpelipuolesta, jossa rajattu kykyvalikoima otetaan oivaltavalla tavalla käyttöön. Sohvan toisessa reunassa riekkuva veli, sisko, kaveri tai kylänmies voi nimittäin käyttää muutamaa kykyä ”lyömällä” niillä toista pelaajaa, joka puolestaan muuntaa iskun uudenlaiseksi hyökkäykseksi.

Esimerkiksi voimakas ja pitkä erikoislyönti kaveria kohti lennättää tämän koko näkymän toisesta päästä toiseen kuin tykinkuulan. Ominaisuutta voi käyttää myös pieneen tervehenkiseen kiusantekoon, kunhan pelikaverin kyynärpää on turvaetäisyyden päässä.

Toisen ihmispelaajan kanssa kanssa heiluminen on selkeästi Knack 2:n parasta osuutta, sillä muutama vaikeampi kohta hyötyy aidosti pelaajien välisestä koordinoinnista. Toinen ukko ei siis roiku passiivisesti ”ykköspelaajan” mukana vain koristeena, vaan voi ihan oikeasti vaikuttaa tekemisillään taisteluiden voittamiseen.

Vaikeustaso ei kohoa taivaisiin missään vaiheessa, vaan letkeä eteneminen Himalajojen ja muiden Nathan Drakellekin kelpaavien maisemien läpi soljuu leppoisammin, kun on joku jonka kanssa turista taistelukohtauksien välissä.

Knack 2 on nyt se kokonainen peli, jota Cerny ehkä jo ykkösosasta suunnitteli. Mätkintä kasvaa ja kehittyy mukavasti alkuvaiheiden simppelistä naputtelusta hieman edistyneempiin turpakäräjiin asti, etenkin kaverin kanssa pelattuna. Satunnaiset pulmat sekä juonipätkät rytmittävät tasoloikkaa ja toimintaa sopivassa suhteessa.

Käskystä paukahtava Knack ei ehkä räjäytä pankkia tässäkään vaiheessa, mutta tarjoaa letkeän ja viimeistellyn, joskin hyvin perinteisen toimintaseikkailun lapsiystävällisessä ympäristössä.

– Matti Isotalo

 

Plussat:

  • Kaksinpeli
  • Letkeä meininki
  • Laadukas toteutus

Miinukset:

  • Yksin ankeampi
  • Yhdentekevä juoni