Siellä sitä taas ollaan, hylätyn koulun käytävillä viidentoista muun yhtä hämillään olevan oppilaan kanssa. Kaikki oman, poikkeuksellisen spesifin erikoisosaamisensa kanssa, vankina ruohottuneessa rakennuksessa, vain murhanhimoisten nallekarhujen opastamana.

Kolmas Danganronpa ei suotta muuttele hyväksi havaittua asetelmaa. Battle Royale -henkinen murhaleikki toistuu tälläkin kertaa lähes prikulleen samalla tavalla kuin aiemminkin, toki uusien hahmojen ja muiden pienten muutosten kera. Murhaa tai tule murhatuksi, muuten ei pakotietä opinahjosta näy, mutta kiinni ei veriteosta saa jäädä. Ja niin hahmoja kuolee yksi toisensa jälkeen, ja jokaisella kerralla jokainen oppilas on mahdollinen murhaaja, mutta yhtä olisi silti pidettävä syyllisenä.

Tällä kertaa juonikudelma rakentuu entistäkin enemmän oppilaiden yhteistyön varaan. Vaikka oppilaat ovat erittäin karrikoituja persoonallisuuksia, yhdenkään ei uskoisi pistävän murhaten ja etenkin pelin alkumetrit kutovat enemmänkin pako- kuin tappamiskeskeistä ratkaisua asetelmaan.

Samalla V3 tuntuu luottavan siihen, että aiemmat Danganronpat ovat tuttuja. Vaikka pelin voisi sinänsä lyödä sarjaa ensi kertaa kokeilevankin kouraan, selitykset tarinan asetelmasta ja säännöistä ohitetaan yllättävänkin nopeasti aiempaan verrattuna ja välillä jopa kirjaimellisen ”blaablaablaa” -dialogin säestämänä.

Seurauksena alun tunnelma on melko kaoottinen. Aiemmat pelit pelanneena rakenne on toki tuttu, mutta peli ei tunnu itsekään tietävän pitäisikö mieluummin selittää sääntöjä vai rakentaa päähahmojen keskinäisiä suhteita. Sitten parin tunnin päästä ensimmäinen murha tapahtuu ja tarina saa onneksi fokuksensa takaisin ihan kunnolla. Siitä lähtien juonenkäänteet ovat todella odottamattomia, mutta vain hyvällä tavalla.

Uusia elementtejä on lisätty käytännössä vain oikeudenkäyntien minipeleihin. Tällä kertaa opiskelijat voivat esimerkiksi jakautua kahteen eri ryhmään väittelemään kiivaasti keskenään. Totuusluotien ammuskelua vaikeuttamaan keskustelu lähtee joskus lapasesta ja yhden kuulusteltavan sijasta ruudulla on kolme hahmoa selittämässä omaa versiotaan tarinasta, joista yhden tarinasta löytyy alasammuttavia aukkoja. Kuulustelujen lisäksi totuutta joutuu toisinaan selvittämään yhdistelemällä kirjaimia esimerkiksi pimeässä leijuvia kirjainpalikoita yhdistellen, tai autolla pitkin tietä kaahaten.

Hieman hämmentävästi kouluympäristö on jopa pienempi kuin esimerkiksi sarjan kakkososassa. Siitä huolimatta pidin kompaktista, hiljalleen avautuvasta ympäristöstä todella paljon. Mystisiä salaisuuksia piisaa ja peli ohjaa aina juuri sopivasti oikeaan suuntaan niin, ettei ajoittainen kädestä pitely haittaa. Tiivistä ja nopeasti ruudusta toiseen latautuvaa maailmaa oppii arvostamaan nopeasti vapaa-ajan aikana, koska juuri silloin ympäristöä on koluttava kaikista eniten.

Siinä missä kaksi ensimmäistä osaa olivat alun perin suunniteltu PSP:lle, kolmas peli on tehty Playstation Vitan ehdoilla. Siksipä ulkoasu on tällä kertaa rutkasti skarpimpi ja mukavampi silmille myös isolla ruudulla.

Visuaalinen design tosin vaihtelee välillä vähän hassusti. Paikoitellen maailma on polygoneista rakennettu kolmiulotteinen maailma, mutta etenkin staattiset huoneet ovat edelleen kaksiulotteisia paperinukkekoteja. Paperinukkeratkaisu toimii jopa paremmin kuin vapaa eteneminen, kiitos ympäristön pyörittelyn. Vapaasti edetessä yksityiskohtien määrä on todella pieni ja kävelyä käytetäänkin lähinnä vain paikasta toiseen siirtymisessä, eikä ulkoasun ihmettelylle jätetä turhaa sijaa. Onneksi kävely on kuitenkin todella rivakkaa.

Danganronpan parhaat puolet ovat kolmannessakin osassa vahvasti läsnä. Humoristista ja karmivaa sekoitteleva omalaatuinen tunnelma, todella brutaalit kuolemat, mieleenpainuva musiikki ja totta kai murhanalle Monokumaa ja tämän pentuja myöten erittäin hilpeät hahmot tekevät jälleen kerran vaikeasti käsistä laskettavan paketin. Vaikka Danganronpaa voisikin verrata helposti esimerkiksi Phoenix Wright: Ace Attorney -sarjaan, Monokuman murhaleikit ovat siitä huolimatta omalaatuista ja suositeltavaa visual novel -karkkia.

– Tero Kerttula

 

Hyvää:

  • Tunnelmallinen kuin mikä
  • Vikkelä eteneminen ja nopeat latausajat
  • Odotuksia jatkuvasti hienosti haastava tarina

Huonoa:

  • Alkumetreillä pelin oma suunta hieman hukassa
  • Visuaalinen design hieman epävakaata
  • Paikoin turhankin samanlainen edetäjiensä kanssa