EA sai runsaasti haukkuja osakseen kun paljastui, että sen uudessa Star Wars: Battlefront 2 -pelissä olisi harvinaisen huonosti suunniteltuja mikromaksuja. EA yritti Redditissä puolustella kantaansa mutta sai vain lisää ryöpytystä niskaansa.

Vain tunteja ennen pelin julkaisua EA luopui mikromaksuista kokonaan. Se taas ei miellyttänyt osakkeenomistajia, jotka toivoivat mikromaksujen kerryttävän pelijulkaisijan kassaa mukavalla tahdilla.

GameSpot kertoo, että EA:n osake laski perjantaina, Battlefront 2:n julkaisupäivänä, noin 2,5 prosenttia. Tämän jäljiltä EA:n osake on noin 108 dollarin arvoinen.

Viimeisen kuukauden aikana EA:n osake on pudonnut seitsemän prosenttia.

EA on silti hyvässä kasvussa. Vuoden alusta lähtien sen osake on kasvanut tasaisesti, ja sen arvo on noussut 42 prosenttia tämän vuoden puolella.

EA sanoo tuovansa mikromaksut Battlefront 2:een myöhempänä ajankohtana, mutta nähtäväksi jää missä muodossa.