Mediatoistimien käyttötarpeet ovat mullistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nettiyhteyksien nopeutumisen myötä videoita voidaan suoratoistaa netistä ongelmitta aina 4k-tarkkuuteen saakka.

Toistimet ovatkin kehittyneet yksinkertaisista videotoistimista monipuolisiksi yleislaitteiksi, joiden videopalvelutukea saa laajennettua sovellusten avulla.

Htpc (home theater pc) eli kotiteatteri- tai mediakeskus-pc oli pitkään ainoa vaihtoehto päästä nauttimaan paitsi nettivideoista myös omista valokuvista, musiikista ja videoista vapaasti television, näytön tai vaikkapa videotykin kanssa. 

Pieneen koteloon ahdetut pc-kokoonpanot vaativat kuitenkin virittelyä, langattoman ohjauksen ja oikean ohjelmiston asennusta, joten htpc:t jäivät lähinnä harrastelijoiden välineiksi.

Vuosituhannen vaihteessa htpc:t saivat rinnalleen kaukosäätimellä varustettuja mediatoistimia, joilla pystyi toistamaan sisältöä kotiverkosta. Näitä laitteita voi kutsua älytelevisioiden isovanhemmiksi. Niiden käyttö saattoi rajoittua sisäiseen kiintolevyyn tai usb-muistiin. Parhailla pystyi toistamaan sisällöt suoraan tietokoneen levyltä tai verkkolevyltä.

Mobiili- ja äly-tv-vallankumouksen jälkeen mediatoistimet ovat jälleen saaneet jalansijan kaupan hyllyiltä. Jopa siinä määrin, ettei aiemmin tällaisesta valinnanvarasta voinut edes haaveilla.

Mikrobitti testasi heinäkuun numerossa 12 modernia mediatoistinta. Testissä olivat Nvidia Shield TV, Apple TV, Xiaomi Mi Box, Samsung UBD-M9500, OTT R-TV Box, Asus VivoStick PC, Google Chromecast Ultra, Odroid C2 + LibreElec, Raspberry Pi 3 + Osmc, IntBox Q8 OTT Tv Box, Qnap TS-251A-2G sekä MiraScreen.

Mikä mediatoistin on paras?

Älypalvelut paketissa. Suosittujen nettipalveluiden käyttö on yksinkertaista ja havainnollista monipuolisella mediasoittimella. Kuvassa Apple TV:n käyttöliittymä.

Nyt on ostajan markkinat. Tosin sillä varauksella, että ostajan on myös ymmärrettävä, mitä mediatoistimeltaan haluaa. Myynnissä on halpaa ja kallista, hyvää ja huonoa, eivätkä hinta ja laatu aina kulje käsi kädessä.

Mediatoistimen sydämenä toimii suoritin, joka mahdollistaa rautatason kiihdytyksen videoiden purkuun. Videotoistoa varten valittu siru pystyy toistamaan tietyn pakkaustavan videot vaatimatta kohtuuttomasti suorituskykyä tai virtaa. Laitteet saadaan siten pieneen kokoon, mutta samalla päivitysmahdollisuuksia ei käytännössä ole. Jos siru ei ymmärrä uutta videoformaattia, pitää laite vaihtaa uuteen.

Testin tavoitteena oli tutustua mahdollisimman erilaisiin mediatoistimiin. Testijoukko on ominaisuudet, hinnat ja käyttömahdollisuudet huomioiden poikkeuksellisen laaja.

Toiset testin laitteista on tarkoitettu mediatoistoon kotiverkosta, toiset luottavat modernisti nettipalveluihin ja suoratoistoon. Lisäksi joukossa on vaihtoehtoja, jotka selviävät molemmista. Monessa tämän testin laitteessa on myös mediatoistinta monipuolisempia ominaisuuksia tai oikeastaan päinvastoin: monia laitteita voi käyttää myös mediatoistimena.

Hyvä mediatoistin on helppokäyttöinen. Sujuva ohjaus kaukosäätimellä tai puhelimella on kriittinen ominiasuus. Käyttöliittymän täytyy olla suunniteltu kauko-ohjauksen ehdoilla, jotta valikot toimivat loogisesti ja vastaavat komentoihin nopeasti.

Itse kaukosäätimen täytyy olla yksinkertainen. Kursoriohjaus ja muutama näppäin on selkeämpi kuin kymmeniin pikanäppäimiin luottava ratkaisu.

Infrapunaan luottava kauko-ohjain ei ole paras ratkaisu, sillä huonosti sijoitettu mediatoistin ei saa komentoja luotettavasti perille.

Radiotaajuuksia, bluetoothia tai wlan-yhteyksiä hyödyntävät kaukosäätimet ja mobiilisovellukset ovat varmatoimisempia, sillä niitä ei tarvitse tähtäillä mediatoistimen infrapunaporttia kohden ja painallukset rekisteröityvät varmemmin.

Mediatoistimen on osattava toistaa videotiedostot tekstityksineen ja hakea niihin kansikuvat ja metatiedot internetistä. Videokirjaston käytettävyys on tällöin aivan eri tasolla kuin tv:n sisäisen videotoistimen tiedostolistan varassa. Mitä suurempi kodin videokirjasto on, sen tärkeämpää on metatietojen hyvä toiminta.

Nettipalvelujen katselussa erilliset mediatoistimet tuntuvat olevan yhä älytelevisioita jäljessä. Palvelut toimivat luotettavammin (uusien) televisioiden sisäisillä sovelluksilla kuin ulkoisilla purnukoilla. Ulkoinen mediatoistin voi tosin lisätä katseltavien palvelujen määrää ja tarjota paremman ja nopeamman käyttöliittymän tuttujen nettipalvelujen käyttöön, erityisesti vanhempiin älytelkkareihin verrattuna.

Mitä sovelluksia tarvitset?

Ulkoisella mediatoistimella ongelmia aiheuttavat nettipalvelujen 4k-videot. Niiden katselu vaatii toistavalta laitteelta ja televisiolta tuen hdcp 2.2 -kopiosuojaukselle. Tuki on yleensä mukana, jos laitteessa on 4k:sta 60 hertsin taajuudella selviävä hdmi 2.0 -liitäntä. Sen sijaan vanhat hdmi 1.4 -liitännät eivät kopiosuojattuja nettivideoita suostu välittämään, vaikka hdmi 1.4 -liitäntä tukeekin 4k-tarkkuutta – tosin vain 30 kuvan sekuntinopeudella. Hdcp:n puutteen vuoksi kaikki htpc- ja edulliset 4k-toistimet eivät ole parhaita ratkaisuja nettikatseluun.

Käytännössä hdcp 2.2 -ongelmiin törmää Netflixin ja Amazon Prime Videon kanssa. YouTuben hdr-videot eli laajasävyvideot vaativat uuden hdmi-liitännän laajennettua väriavaruutta ja nopeammin päivittyvää kuvaa varten. YouTuben 4k-videot toistuvat yleensä oikein vanhemmallakin hdmi-liitännällä, kunhan mediatoistin vain tukee niiden toistoa.

Kotimaiseen makuun. Samsungin nettituki on ihailtava kotimaisesta näkökulmasta. 4k ja hdr toimivat kaikissa niitä tukevissa palveluissa.

Android TV ja Android eivät ole sama asia. Tavalliseen Androidiin perustuvat mediatoistimet toimivat mobiililaitteille kehitetyillä sovelluksilla. Niiden käyttö on suunniteltu kosketusnäytölle, joskin testatun perusteella toiminta on varsin helppoa myös kaukosäätimellä.

Android-mediatoistimien sovellusvalikoima on huikean laaja. Lähes kaikki Android-sovellukset toimivat mukaan lukien marginaalisemmatkin videopalvelut. Suurin heikkous mediakäytössä on rajattu videoiden katselutarkkuus, joka jää useimmiten alempaan 720p-teräväpiirtotarkkuuteen, full hd:t ja neljäkoot saa yleensä unohtaa. Ongelma korostuu isoilla televisioilla – varsinkin kun tietää, miltä videot voivat näyttää parhaimmillaan.

Android TV on täysin mediakäyttöön tehty alusta. Sille voi asentaa vain Android TV:lle suunniteltuja sovelluksia. Käyttöliittymä ja sovellukset on suunniteltu täysin kaukosäätimellä ohjattavaksi. Valikot toimivat loogisesti ja ripeästi, kunhan rauta on tarpeeksi suorituskykyistä.

Erikoisuutena Android TV:ssä on mikrofonin käyttö. Sovellusten hakeminen Play-kaupasta on huomattavan helppoa ilman näppäimistöä, kun nimet voi lausua suoraan kaukosäätimelle. Puheentunnistus toimi testeissämme erittäin hyvin ja sovellusten asennus oli selkeästi nopeampaa kuin tavallisilla Android-laitteilla.

Sovellusvalikoima on hyvä. Android TV:stä puuttuu vain HBO Nordic ja Amazon Prime Video. Yle Areena, MTV Katsomo ja Ruutu toimivat hyvin ja kuvanlaatu varsinkin Areenassa on hyvä. 4k hdr -videot toistuvat yhteensopivien televisioiden kanssa Netflixistä ja YouTubesta, joskin hdcp 2.2 -kättelyn kanssa tuli vastaan ongelmia.

Kotimedioiden katselu onnistuu kaikilla testilaitteilla, mutta käyttömukavuudessa on selkeitä eroja. Lähes kaikki laitteet ymmärtävät Windowsinkin käyttämiä smb-verkkojakoja sekä upnp-verkkolevyjä, Samsung UBD-M9500 -uhd-blu-ray-toistimen verkkolevytuki rajoittuu upnp-jakoihin. Suurimmat erot tulevat vastaan isojen videokirjastojen hallinnassa.

Metatiedot ja niiden mieluiten automaattinen tai vähintään ohjattu nouto netistä avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia videoiden hallintaan ja käyttöliittymän näyttävyyteen.

Varsinkin lasten kanssa on aivan eri asia, näytetäänkö ruudulla pelkkä tiedoston nimi vai leffan tai sarjan kansikuva. Parhaat ohjelmistot pitävät myös kirjaa katsotuista tiedostoista, joten jatkopaikka sarjoja katsellessa löytyy aina nopeasti.

Alustoilla ja laitteilla on eroa

Teräväpiirtotuki full hd -tarkkuuteen asti, laaja tiedostotuki ja tekstitykset ovat nykyään itsestäänselvyyksiä mediatoistimissa ja -ohjelmistoissa. Uudemmat laitteet tukevat nyt 4k-tarkkuutta ja jopa hdr-laajasävyvärejä jopa omista kansioista katsellessa.

Metatietoja. Elokuviin ja sarjoihin voi lisätä kansikuvat ja lisätiedot netistä. Apple TV Infuse Pro 5 -sovelluksella sekä Kodi-pohjaiset toistimet näyttävät metatiedot kätevästi.

Teknisesti testin huippua tiedostotuen osalta edustavat Nvidia Shield TV, Samsung UBD-M9500 ja Xiaomi Mi Box, joiden kyvyt eivät sopivan television kanssa kurtista yhdenkään kultasilmän kulmia.

Videoiden suoratoisto sujuu testiryhmän laitteilla kolmella eri tekniikalla: Apple AirPlay, Google Chromecast ja Microsoft Miracast. Suoratoisto eli striimaus ja ohjaus suoraan päätelaitteelta on hyvin mielenkiintoinen vaihtoehto, johon kannattaa tutustua. Mobiililaitteiden sovelluksilla nettivideoiden valitseminen on vaivatonta hyväänkin kaukosäätimeen verrattuna.

Googlen Chromecastia tukevat Chromecast Ultran ohella Android TV -purnukat Nvidia Shield TV ja Xiaomi Mi Box. Lähettäväksi laitteeksi Chromecastille kelpaa tietokone Chrome-selaimella, Android-mobiililaite tai iOS-laite yhteensopivalla sovelluksella.

Suoratoisto käynnistetään suoraan katseluohjelmasta. Kunnolla tuetut nettivideopalvelut pystyvät tämän jälkeen toistamaan videovirran suoraan toistimella, jolloin ohjauslaite vapautuu muuhun käyttöön eikä sen akku kulu. Toiston voi myös katkaista ja tauottaa suoraan television kaukosäätimellä.

Apple TV tukee valmistajan omaa AirPlay-tekniikkaa, joka toimii käytännössä vain Maceilla ja iOS-laitteilla. Windowsille ja Androidille löytyy sovelluksia, joilla tekniikan saa käyttöön, mutta niiden toimivuus ei ole luotettavimmasta päästä.

AirPlayn etuna on helppokäyttöisyys. Oikein toteutettuna se vapauttaa ohjaimena toimivan laitteen muuhun käyttöön videon valinnan jälkeen. Natiivin AirPlay-tuen puuttuessa iOS-laitteen tai Macin työpöydän saa peilattua suoraan ruutuun.

Miracast on helpoin vaihtoehto Windows-laitteiden kuvan siirtoon televisiolle, mutta sen käyttöä on hankala suositella. Testilaitteista vain MiraScreen tukee Miracastia, ja silläkin videokuvan siirto tuntui olevan laadullisesti paha kompromissi tarkkuuden, maksullisten netti-tv-palveluiden toimivuuden ja sulavan toiston osalta. Testasimme varmuuden vuoksi Miracastia halvan MiraScreenin lisäksi myös Microsoftin omalla Wireless Display Adapterilla, mutta hieman paremmasta kuvanlaadustaan huolimatta tekniikkaa ei senkään perusteella voi suositella kodin videotoistoon.

Älytelevisio voi riittää

Sopivan mediatoistimen valinta riippuu loppujen lopuksi omista käyttötarpeista.

Uudehkon älytelevision ostajat pärjäävät useimmiten television omilla sovelluksilla nettipalveluissa, mutta oman mediakirjaston täysipainoiseen hyödyntämiseen televisioiden kyvyt eivät riitä. Tällöin television rinnalle voi hankkia esimerkiksi edullisen Android-toistimen tai korttitietokoneen, joilla verkkolevyjen sisältö saadaan hyötykäyttöön.

Testin kärkeen kiilaavat Android TV:llä varustetut Nvidia Shield TV, Xiaomi Mi Box sekä Applen omaa TvOS:ää käyttävä Apple TV.

Ne ovat kaikki ajanmukaisia mediatoistimia, joilla kaikki luonnistuu kattavasti. Käyttö on ilahduttavan helppoa eikä säätämiseen kulu aikaa juuri lainkaan vanhojen mediatoistinten tai htpc-kokoonpanojen tapaan. Tästä huolimatta käyttö on miellyttävän huoliteltua ja toimivaa.

Kärkikolmikon laitteet ovat varmoja valintoja digikotiin, jossa normaaleja tv-lähetyksiä ei enää lähetysaikoina katsella. Laitteet sopivat myös vanhemman television kaveriksi ja käyttäjille, jotka haluavat pärjätä yhdellä kaukosäätimellä ja käyttöliittymällä.

Apple TV sopii nimestään huolimatta myös talouksiin, joista ei löydy Applen muita laitteita. Ainoa konkreettinen menetys on tällöin peilausmahdollisuus Maceilta ja iOS-laitteilta, mutta kotimediat ja laitteen omat sovellukset riittävät todella pitkälle.

Android TV -laitteiden lisäksi Googlen Chromecast Ultra on mielenkiintoinen tuttavuus suoratoistovideoista kiinnostuneille. Se on teknisesti erinomaisesti ajan tasalla tukien muun muassa 4k-tarkkuutta ja hdr-värejä. Se on erinomainen päivitys vanhempien 4k-televisioiden omistajille, jotka haluavat nettipalvelunsa ajan tasalle. Hallinta suoraan mobiililaitteesta tai tietokoneelta ei kuitenkaan sovi kaikille.

Testi julkaistu alun perin Mikrobitin heinäkuun numerossa. Lehti on saatavilla sekä paperilehtenä että digiversiona.