Aiemmin olin vakaasti sitä mieltä, että vuosikymmen sitten EU:ssa kehitetty oikeus unohdukseen -konsepti (right to be forgotten) oli huono idea. Ai mikä? No se, että tietyn ajan jälkeen yksilöä koskeva haitallinen tai kiusallinen tieto kuten rikostuomio pitäisi voida poistaa esimerkiksi internetin hakukoneiden tuloslistauksista.

Oikeus tulla unohdetuksi vaikuttaa päällisin puolin katastrofaaliselta ajatukselta. Se on vastoin sananvapauden ideaa ja lähinnä EU:n alueella toteutettuna sen ohittamiseen löytyy kaikenlaisia porsaanreikiä. Lisäksi konsepti vaikuttaa keinolta, jonka avulla kaiken maailman huijarit pystyvät pesemään puhtaaksi epämääräistä menneisyyttään: eikö minulla muka ole oikeutta tietää minua hoitavan lääkärin mahdollisista hoitovirheistä?

Miksi mielipiteeni on kääntynyt? Ensinnäkin tietotekniikan kentällä yritykset kasvavat jatkuvasti suuremmiksi. Google, Facebook, Amazon ja Apple näyttävät työntävän lonkeroitaan kaikkialle. Niiden hallitsema datamäärä ja tieto ihmisistä ja ihmisten käytöksestä ovat yhä laajempia.

Yhtenä esimerkkinä tästä on vaikkapa Facebookin Deep Face -kasvojentunnistusmekanismi, joka tunnistaa henkilön jo käytännössä samalla varmuudella kuin ihminen. Jokainen ystäviään kuviin tägäävä FB-käyttäjä ainakin Yhdysvalloissa osallistuu tämän neuroverkkopohjaisen ratkaisun kehittämiseen. Facebook on lobannut raivokkaasti ja menestyksekkäästi Yhdysvaltojen eri osavaltioissa edenneitä tunnistusmekanismien vastaisia laki­aloitteita vastaan. Tuloksena on kone, joka tunnistaa kasvoja paremmin kuin esimerkiksi FBI:n käyttämä ratkaisu.

Emme tiedä, miten Facebook tulevaisuudessa käyttää tietoja kasvoistamme emmekä tiedä, mitä muuta henkilökohtaista tietoamme tai ominaisuuttamme teknologiayritykset seuraavaksi ryhtyvät keräämään ja myymään sopivasti maksavalle ostajalle. Käytännössä mitä tahansa, kun yhä suurempi osa toimistamme koskettaa jollakin tavalla verkkoa.

Kyse ei ole enää nimestä hakutulos­listassa, josta oikeus unohtamiseen lähti liikkeelle. Nimen ja kasvonpiirteiden lisäksi ostostottumuksemme, terveystietomme, tunteemme ja mielialamme ovat kaikki asioita, jotka ovat jo tällä hetkellä koneellisesti tunnistettavissa ja saattavat olla myynnissä tai löydettävissä. Puhumattakaan alastonkuvista tai kännivideoista, jotka voivat päätyä julkisuuteen hakkeroinnin tai tyytymättömän kumppanin vuoksi.

Oikeus tulla unohdetuksi on viime kädessä kahden asian vastakkain asettamista. Onko yksilöllä oikeus tulla kohdelluksi ensisijaisesti jonakin muuna kuin joskus jonkinlaisen virheen tehneenä, tuomittuna rikollisena tai rikoksen uhrina vai onko yrityksellä oikeus tehdä rahaa keräämällään tiedolla? Yksilön mahdollisuus pitää puoliaan on asetelmassa olematon, ellei oikeutta unohtamiseen jossakin muodossa ole olemassa. Onneksi ainakin EU:n lainsäädäntö tämän mahdollistaa.

Kirjoittaja on Yle Areenan palvelupäällikkö, joka on lopettanut kirjoittamisen Mikrobittiin kolme kertaa. Kommentti julkaistu Mikrobitti-lehden lokakuun numerossa.