Päällisin puolin rakennuksesta ei arvaisi, että siellä syntyy jopa kymmeniä tuhansia puhelimia päivässä. Tavallisen näköinen toimistorakennus sijaitsee eteläisessä Kiinassa Dongguanin kaupungissa Guangdongin provinssissa.

Dongguania ympäröivä alue ja sen läheiset kaupungit Shenzen sekä Guangzhou ovat koko maailman elektroniikkateollisuuden sykkivä sydän. Samalle alueelle on keskittynyt valtavasti teollisuutta. Lähellä on esimerkiksi iPhoneja sekä lukuisia muita puhelimia ja kannettavia tietokoneita kasaava Foxconnin tehdas. Samalla alueella laitteita ja komponentteja valmistavat lähes kaikki maailman suurimmista laitevalmistajista.

Osa tehtaista valmista komponentteja ja osa kokoaa niistä valmiita laitteita.

Tässä nimenomaisessa rakennuksessa kootaan OnePlussan tuoretta OnePlus 5T -mallia. Yhtiö on kutsunut ryhmän toimittajia paikalle tutustumaan tehtaan toimintaan.

Tehtaaseen sisään mennessä toimittajajoukolle puetaan vaaleat suojatakit, hatut ja kengänsuojukset. Elektroniikan kasaaminen on herkkää puuhaa eikä tuotantotiloihin haluta ylimääräistä likaa ja nöyhtää.

Samassa tehtaassa kootaan myös muiden valmistajien laitteita, joten kuvaaminen on kiellettyä muualla kuin OnePlussan tuotantolinjalla. Tehtaan varsinainen omistaja on toinen kiinalaisvalmistaja Oppo, jolta OnePlus vuokraa tuotantotilaa. Yhtiöillä on yhteisiä omistajia, joten yhteistyö sujuu.

Turvatoimet ovat kovat, tehdäänhän tehtaassa koko ajan laitteita, joita ei vielä ole virallisesti julkistettu. Työntekijät kävelevät mennessä ja tullessa metallinpaljastimien läpi.

Mikrobitin toimittajakin pääsi sonnustautumaan asianmukaisesti.

Varsinainen tuotantotila on täynnä sinisiin pukuihin sonnustautuneita nuoria naisia ja miehiä keskittyneinä tehtäviinsä. Työntekijät seisovat U:n muotoisen linjaston ääressä. Työn lomassa ei keskustella, vain kädet käyvät nopeasti.

Tuotannon tässä vaiheessa laitteita rakennetaan neljällä eri linjastolla, mutta vielä ei olla massatuotannossa. Nykyisellä kokoonpanolla linjastolta valmistuu yksi puhelin aina kahdenkymmenen sekunnin välein, kertoo tehdasta toimittajille esittelevä OnePlus 5T -mallin projektista vastaava Shawn Liu.

Puhelimen kasaaminen aloitetaan näytöstä, jonka päälle muut komponentit kiinnitetään. Samsungin valmistaman näyttöpaneelin päälle kasataan emolevy, antennimoduuli, kameramoduulit, akku sekä muut osat ja lopuksi paketti suljetaan takakuorella. Sen jälkeen laite vielä kytketään päälle ja sen toiminta tarkastetaan päällisin puolin.

 

Matkan varrella yksi kone skannaa qr-koodit jokaisesta paikalleen asetetusta komponentista. Tietojen avulla viallinen laite voidaan jäljittää ja selvittää, missä kohdassa virhe on tapahtunut.

Robotisaatio ei ainakaan tässä tehtaassa ole vienyt ihmisten töitä. Liun mukaan enemmänkin voitaisiin tehdä koneilla, mutta se itse asiassa voisi jopa lisätä virheitä. Lisäksi ihmistyö tuo joustavuutta. Jos prosessin jotain osaa halutaan muuttaa, koneilla se on vaikeampaa, Liu selittää.

Koneiden käyttö kuitenkin lisääntyy, kun valmistusprosessi on saatu viilattua kuntoon ja varsinainen massatuotanto alkaa.

Linjaston nykyisessä kokoonpanossa yksi laite kiertää noin 50 ihmisen käsien kautta ennen kuin takakuori on paikallaan ja viimeinen tarkistus on tehty. Jokaisella pisteellä puhelimeen lisätään joku komponentti tai sille tehdään joku tarkistus.

Älypuhelinten kokoonpanossa on mukana edelleen runsaasti käsityötä.

Salissa käy jatkuva hurina ja kolina. Työpisteet ovat kirkkaasti valaistuja. Työntekijät puikkelehtivat töllistelevän toimittajajoukon välistä kuljettaen laatikollisia puhelimia pisteeltä toiselle. Kovin usein vierailuja ei sallita, sillä ne häiritsevät huippuunsa viritetyn tuotantokoneiston toimintaa.

Yleensä työntekijät eivät vaihtele paikkoja, sillä tehtävät vaativat kokemusta, johon on omat osaajansa.

Toki robottejakin käytetään. Esimerkiksi emolevyn ja muut komponentit paikalleen ruuvaa robotti. Liun mukaan se on parantanut tarkkuutta ja vähentänyt virheitä merkittävästi. Vielä viitisen vuota sitten ihminen väänsi käsin myös ruuveja, mutta se oli erittäin virheherkkää.

Nyt yksi kone kiinnittää ruuvit vain parissa kymmenessä sekunnissa eikä tee juuri virheitä. Koneen ohjauspaneelista näkyy, että vierailupäivän aamusta alkaen sen läpi on mennyt kaikkiaan 443 laitetta, joiden onnistumisprosentti on tasan sata.

Varsin koneelliselta vaikuttaa myös ihmistyöntekijöiden toiminta. Työ on hyvin järjestelmällistä ja kurinalaista. Laitteet siirtyvät pisteeltä pisteelle tarkassa rytmissä, sillä linjastolla yksi piste ei voi olla muita hitaampi.

Katso video tehtaalta:

Kasaamisen jälkeen jokainen laite käy läpi tiukan laadunvalvonnan. Siitä testataan lähes kaikki mahdollinen. Ensimmäisessä vaiheessa puhelimia ravistellaan koneellisesti. Ravistuksen tarkoituksena on varmistaa, että kameramoduuli on kunnolla kiinni.

Seuraavissa vaiheissa käydään läpi esimerkiksi näyttö. Puhelin laitetaan sisään koneeseen, joka tarkistaa, että värit toistuvat kuten pitää. Toisella pisteellä työntekijä kiinnittää puhelimeen kuulokkeet testatakseen ääniliitäntää ja sitä, menevätkö kaiuttimet pois päältä kuten niiden kuuluu.

Kamera testataan asettamalla puhelin telineeseen, jossa kamera nappaa kuvan shakkiruudukkoa muistuttavasta kuviosta molemmilla takakameroillaan. Kuvia verrataan laitteen muistiin tallennettuun vastaavaan kuvaan.

Jos kuvat eivät ole identtisiä, kameramoduuli saattaa olla esimerkiksi vinossa. Se taas aiheuttaa virheitä syvyystietoihin, joilla tehdään esimerkiksi taustan sumennusefekti bokeh.

Kamera ottaa kuvan shakkiruudukkoa muistuttavasta kuviosta molemmilla takakameroillaan. Kuvia verrataan tämän jälkeen laitteen muistiin tallennettuun vastaavaan kuvaan.

Jos laadunvalvonnassa havaitaan virheellinen tuote, se analysoidaan ja selvitetään, missä kohdassa prosessi on epäonnistunut. Kaikki on erittäin pitkälle optimoitua ja koko prosessi tarkasti valvottu.

Kun olemme käyneet läpi linjaston jokaisen työvaiheen, alkaa työntekijöilläkin kahden tunnin mittainen tauko. Ihmiset järjestyvät jonoihin käytävälle ja marssivat ulos järjestyksessä.

Työntekijöiden poistuessa yhtään komponenttia tai irtopalaa ei jää lojumaan työpisteille.

Seuraamme työntekijöitä, jotka kulkevat jonossa metallinpaljastimen läpi. Lisäksi jokainen työntekijä vielä tutkitaan erillisellä käsikäyttöisellä metallinpaljastimella.

Toimittajatkin joutuvat astumaan korokkeelle, jossa taskut tyhjennetään ja vartalo skannataan.

Länsimaisia toimittajia tiukat turvatoimet hämmentävät ja kamerat käyvät tiuhaan tahtiin. Ryhmää vahtiva punaisella käsinauhalla merkitty turvamies haroo hiuksiaan turhautuneen oloisena. Tarkastusta ei saisi kuvata, mutta paikalla olevat yhtiön edustajat eivät muista estää innokkaita toimittajia.

Uusi OnePlus 5T -malli on parhaillaan testauksessa. Lue lisää joulukuun Mikrobitistä!