Googlen Chrome-selain on tähän asti tukenut omia, Chrome-pohjaisia sovelluksia. Ne eivät kuitenkaan ole keränneet suuria käyttäjämääriä, joten Google on tehnyt loogisen päätöksen.

Asiasta ilmoitettiin ArsTechnican mukaan jo vuosi sitten, joten yllätyksenä päätös ei sovelluskehittäjille tullut.Sovellusosio Chrome-selaimesta on nyt pantu kiinni Windows-, Linux-, ja Mac-käyttäjiltä. Chrome OS -laitteissa se kuitenkin vielä ilmeisesti toimii.

Syyksi lopettamiselle kerrottiin sovellusten äärimmäisen vähäinen suosio. Googlen mukaan vain noin yksi prosentti käyttäjistä Windows-, Linux-, ja Mac-käyttöjärjestelmissä hyödynsi Chrome-sovelluksia.

Suosittuja Chrome-liitännäisiä päätös ei koske, vaan niitä voi edelleen käyttää ja asentaa kuten ennenkin.

Uudenlaiset Chrome-sovellukset ovat kuitenkin tulossa pwa-tekniikan (progressive web apps) myötä. Sen avulla nettisivut muuttuvat ikään kuin minisovelluksiksi, joita voi ajaa kokonäytön tilassa. Ne voivat asentaa oman pikakuvakkeensa tietokoneen työpöydälle, näyttää käyttäjälle ilmoituksia ja toimia myös ilman verkkoyhteyttä. Pwa-sovelluksia Google lupailee vuoden 2018 puolivälin tienoille.

Pwa ei ole Googlen oma tekniikka, vaan löyhä termi kuvaamaan eri valmistajien tekniikoita verkkosivujen muuttamisesta enemmän sovellusmaiseksi. Vastaavia projekteja on käynnissä esimerkiksi Firefoxilla, Microsoftilla, Applella ja Samsungilla.