Yhteisöpalvelu Redditin käyttäjän kerrotaan vuotaneen julki dokumentteja, joiden väitetään sisältävän Game of Thrones -tv-sarjan kahdeksannen tuotantokauden käsikirjoituksen. Suosikkisarjan seitsemättä tuotantokautta värittivät erilaiset vuodot ja tietomurrot.

Reddit-palveluun ladattiin kahdeksannen tuotantokauden käsikirjoitusta yhteensä neljän sivun verran.

Toistaiseksi on kuitenkin mahdotonta vahvistaa, onko kyseessä todellinen käsikirjoitus vai tökerö huijausyritys. Väitetyt käsikirjoitukset sisältävät kohtauksia sarjan kahdeksannen tuotantokauden kolmannesta, viidennestä sekä kuudennesta episodista, Fossbytes kirjoittaa.

Game of Thronesin seitsemättä tuotantokautta leimasivat erilaiset tietovuodot. HBO:lta varastettuja käsikirjoituspätkiä ja kokonaisia episodeja julkaistiin ennen aikojaan rikollisten toimesta. Lusikkansa soppaan työnsi myös HBO:n Espanjan haara, joka lähetti ennenaikaisesti yhden kokonaisen Game of Thrones -jakson.

Game of Thrones -tv-sarjan kahdeksas ja samalla viimeinen tuotantokausi alkaa alkuvuodesta 2019, joten faneilla on toistaiseksi edessään pitkä odotus. Sarjaa tuottava HBO on myös kertonut kuvaavansa tarinalle useita vaihtoehtoisia loppuja tietovuotojen välttämiseksi.