Verkossa pelattavien moninpelien suosio on jättänyt yksin pelattavia pelejä rakastavat vähemmälle huomiolle, Bethesda-studio väittää. Yhtiö julkaisi #SavePlayer1-kampanjan soolopelaamisen tukemiseksi. Sen kunniaksi yhtiön yksinpelejä myydään viikonlopun ajan puoleen hintaan, PlayStation Lifestyle kirjoittaa.

Bethesda julkaisi Game Awards -tapahtumassa kampanjan huumorivideon, joka parodioi eläinrääkkäystä vastustavia tietoiskuja. Videolla Ihmenaista 70-luvulla näytellyt Lynda Carter kantaa huolta pelaajasta, joka tuntee jäävänsä paitsioon muiden riemuitessa moninpelin äärellä.

Kampanjan voi nähdä reaktioksi EA:n ilmoitukselle sulkea Visceral Games -studion ja muuttaa tulevan Star Wars -pelin suuntaa tarinavetoisesta seikkailupelistä sellaiseksi kokemukseksi, joka vetää pelaajan nauttimaan pelistä uudelleen ja josta on iloa pidemmän aikaa.

Moni fani tulkitsi ilmoituksen niin, että EA aikoo muuttaa pelin moninpeliksi tavalla tai toisella. Pelaajat ärähtivät, että yksinpelitkin ovat tärkeitä, ja lähinnä yksinpelejä kehittävä Bethesda huomasi tilaisuutensa.