Tutkimusyhtiö LikeFolion tekemän selvityksen mukaan Samsungin älypuhelimen omistajat ovat ostokseensa tyytyväisempiä kuin Applen iPhonen hankkineet.

LikeFolio perustaa väitteensä Twitteristä keräämäänsä aineistoon. Tutkimusyhtiö on analysoinut Twitter-postauksia vuodesta 2016 lähtien.

Yhtiön havaintojen perusteella Applen sosiaalisen median kautta saama käyttäjäpalaute on pysynyt suhteellisen positiivisena jo 12 kuukauden ajan.

Samsungin osalta positiivisessa pöhinässä tapahtui paha notkahdus viime vuonna, kiitos lähinnä Galaxy Note7 -fiaskon. Samsungin onnistui kuitenkin toipua Note7-katastrofista nopeasti. Galaxy S8 -mallisarjan julkaisu auttoi asiassa tarjoten Samsungille jälleen mahdollisuuden kivuta ohi Applen, minkä yhtiö hyödynsikin tehokkaasti.

Applen tasaista suoritusta selittänee se tosiseikka, ettei Cupertinon jättiläinen tehnyt massiivisia uusia tuotejulkistuksia ennen iPhone 8:aa sekä X:ää. IPhone 7 ei ollut suuren suuri päivitys iPhone 6- sekä 6s-malleihin verrattuna.

IPhone X:n vaikutus Twitter-käyttäjien mielipiteisiin selviää vasta ajan kanssa, mutta toistaiseksi näyttää siltä, ettei Applen uusi lippulaiva riitä keikauttamaan venettä ylösalaisin, Softpedia kirjoittaa.