IPhone-älypuhelimien tahallisen hidastamisen lisäksi Apple on ajautumassa seuraavaan skandaaliin. Eräs asiakas väittää Applen vähättelevän ongelmaa, minkä lisäksi yhtiön huoltoliikkeet eivät suostu edes testaamaan ja korjaamaan viasta kärsiviä MacBook-tietokoneita, Softpedia kirjoittaa.

Applen tukipalveluun sekä useille nettifoorumeille ilmestyneissä viesteissä väitetään, ettei MacBookin akku kestä valmiustilassa luvattua 30 päivää, ei edes lähelle.

Käyttäjien mukaan akkuvirtaa kuluu paljon luvattua enemmän. Joidenkin arvioiden mukaan MacBookin akku pystyy tarjoamaan yhdellä latauskerralla korkeintaan 10 – 15 päivän valmiustilan. Asian vahvistaa VentureBeatille MacBook-tietokoneen omistava Nicholas Antoniou.

Applen 30 päivän väitteen vääräksi todistaminen on hankalaa, sillä yhtiö on todennäköisesti testannut läppäreidensä akkukeston ideaalitilanteissa pienimmällä mahdollisella virrankulutuksella. Tästä huolimatta joidenkin käyttäjien mukaan valmiustila kuluttaa akkuvirtaa 15 prosenttia päivässä, vaikka laite olisi täysin sammuksissa.

Antonioun tapauksessa hänen omistamansa MacBook-tietokone menetti akkuvirtaa seitsemän prosenttia päivässä, vaikka laite oli sammutettu. Täyteen ladattu akku tyhjeni kymmenessä päivässä, hän väittää.

Silloin Antoniou sai tarpeekseen ja kiikutti laitteen huoltoon Applen liikkeeseen. Hän oli hankkinut laitteelleen varmuuden vuoksi jatketun AppleCare-takuun. Huoltoliike kuitenkin kieltäytyi paitsi testaamasta laitetta myös korjaamasta sitä.

Tämän jälkeen Antoniou kertoo olleensa yhteydessä suoraan Applen toimitusjohtaja Tim Cookiin. Yhteydenoton jälkeen hän sai vastauksen Applen edustajalta, Shane Bartonilta, jonka mukaan Antonioun laitteessa ei ollut mitään vikaa. Antoniou väittää Applen menneen jopa niin pitkälle, ettei hänelle enää suostuttu myymään edes uutta akkua.

Antoniou kertoo saaneensa Bartonilta vain ylimielisen vastauksen: ”Jos huvittaa viedä asia oikeuteen, siitä vain!”