Googlen ohjelmistoinsinöörit ovat käyttäneet männävuosina Goobuntua, Googlen tarpeisiin räätälöityä Ubuntua. Yhtiö ilmoitti viime elokuussa vaihtavansa Debianiin pohjautuvaan gLinuxiin. Muutosprosessi on nyt aloitettu.

The Inquirer kertoo, että Goobuntun aikana Google ei ollut aktiivinen osa jakelujen kehittämisprosessia, eli vaikka se oli Ubuntu Advantage Program -ohjelman jäsen, se ei itse ollut kehittäjäyhteisössä aktiivinen.

Debian-käyttäjänä Google lähettää kaikki muutokset ylöspäin aktiivisena osallistujana. Samanaikaisesti Google pyörittää testisyötettä, jotta se pääsee nopeammin käsiksi tuoreisiin jakeluihin.

Google saattaa siis kohdata enemmän ongelmia kuten keskeneräisyyksiä ja bugeja kuin mihin se törmäsi kaupallista Ubuntua käyttäessään, mutta samalla sillä on kuitenkin yhteisön tuki takanaan sekä täysi valta tehdä korjauksia ja muutoksia haluamallaan tavalla.