Canonical ottaa ison riskin ensi huhtikuussa julkaistavan Ubuntu 18.04 LTS:n myötä. Unityyn tottuneet pitkäaikaisesti tuetun version käyttäjät tulevat todennäköisesti järkyttymään, kun tuttu ympäristö on vaihtunut toiseen, OMGUbuntu ennustaa.

OMGUbuntu-verkkosivusto ennakoi Ubuntu 18.04 LTS:n olevan menestys, sillä kyseessä on mielenkiintoisin Ubuntu-julkaisu pitkään aikaan. Vuonna 2011 Gnome 2:n korvannut Unity-käyttöliittymä on saanut väistyä Gnome-shell-ympäristön tieltä.

Vaikka Unity pohjautui Gnomeen, on kyseessä siitä huolimatta kaksi täysin eri tavalla toimivaa käyttöliittymää, mikä saattaa säikäyttää monet.

Gnome-shell on yksinkertaistettu liittymä, jossa keskeiset käyttöliittymäkomponentit on piilotettu käyttäjältä. Gnomen kehitystiimiä on myös useaan otteeseen kritisoitu itsepäisyydestä ja oman näkemyksensä pakottamisesta kaikille käyttäjille.

Ubuntu 18.04 LTS esittelee Gnome-shell-ympäristön miljoonille Ubuntun käyttäjille ensimmäistä kertaa. Lisäksi pitkään hallinnut Xorg-taustateknologia on vaihtunut Waylandiin, joka kärsii edelleen joistain yhteensopivuusongelmista esimerkiksi vanhempien Nvidian GeForce-näytönohjainten kanssa.

Lisäksi Ubuntu 18.04 LTS esittelee suurelle yleisölle Snap-paketit, uuden kuvaketeeman ja myöhemmin myös uuden käyttöliittymäteeman. Vastaan vyöryviä muutoksia saattaa olla liikaa kerralla nieltäväksi lts-julkaisujen tasaisuuteen tottuneille käyttäjille, OMGUbuntu pohtii.

Loppupeleissä OMGUbuntulla uskotaan Canonicalin ”uhkapelin” kuitenkin kannattavan. Monet Unityn julkaisun aikoihin Ubuntun hylänneet saattavat olla valmiita palaamaan kotiin. Lisäksi rohkeasti uudistunut käyttöjärjestelmä saa todennäköisesti kauan kaipaamansa mediahuomiota.

Päivitys 1.1.2018 klo 17:25: Wayland korvaa X Serverin, ei Compizia.