Mikä kone tämä on: Steve Jobsin luotsaama, suunniteltu helpoksi ja perustuu hiireen? Ajatteletko Macintoshia? Sitä ennen oli Lisa.

70-luvun lopussa yritysten konttorit toimivat taskulaskinten ja kirjoituskoneiden varassa. Lisan piti olla turvallinen ensikone paperinpyörittäjille, joita atk puistattaa. Koneen käytöstä haluttiin hauskaa.

Ensimmäiset suunnitelmat olivat varovaisia: Lisasta piti tulla parannettu versio suositusta Apple II -mikrotietokoneesta. Käyttöliittymä olisi perustunut näppäimistöön ja tekstiin. Linja muuttui, kun nuori Jobs pääsi näkemään Xerox-yhtiön prototyyppejä graafisista käyttöliittymistä. Hiiri ja kuvakkeet olivat hänen kaipaamansa helppo ratkaisu.

Tekijöillä ei ollut ennakkokäsityksiä siitä, miten graafisen käyttöliittymän kuuluisi toimia. Xeroxin keksimät työpöytäkuvakkeet haluttiin hylätä, koska ne jäivät piiloon ikkunoiden taakse. Niiden sijaan kokeiltiin esimerkiksi välilehtiä näytön alareunassa.

Käyttöliittymän pohjaksi valittiin esineitä, jotka olivat 70-luvun konttorirotalle tuttuja. Oli työpöytä, papereita, pahvisia kansioita ja roskakori. Applen iskulause kuului: ”Jos osaat työskennellä toimistolla, osaat käyttää Lisaa.”

Harva muistaa, että leikepöytä oli ihan oikea esine. 70-luvun työkalut ovat jämähtäneet käyttöliittymiin kuin muinaiset hyttyset meripihkaan.

Xerox oli suunnitellut kolmipainikkeisen hiiren, mutta enemmän kuin yksi painike hämmensi testikäyttäjiä. Oikeasta painikkeiden määrästä nousi riita, jota alettiin kutsua nappisodaksi. Lisaan valittiin lopulta yksinappinen hiiri, koska sen käyttö oli helpointa.

MIT-yliopiston projekti nimeltä Dataland inspiroi jättimäisen työpöydän, jota sai vierittää ja zoomata. Kansioita ei tarvittu, koska ikoneille oli yli neliökilometri tilaa. Tämä idea haudattiin, koska käyttäjillä oli taipumus eksyä valtaville lakeuksille.

Harva muistaa, että leikepöytä oli ihan oikea esine.

Lisaan sovitettiin keskustelevaa käyttöliittymää, joka korvasi komennot kysymyksillä. Mitä tiedostoa haluat muokata? Mitä haluat tehdä sille? Minne haluat siirtää sen? Järjestelmä oli helppo oppia, mutta turhauttava. Se sai pilkkanimen ”kaksikymmentä kysymystä”.

Valmis Lisa oli yhdistelmä parhaita paloja. Kuvakkeet palautettiin työpöydälle, niitä pystyi vetämään kansioihin ja roskakoriin – innovaatio, joka tuntuu nykyään itsestäänselvältä. Komennot siirrettiin pudotusvalikoihin, ja kysymyksistä tuli dialogi-ikkunoita.

VALEASU. Lisan viimeinen malli oli naamioitu näyttämään isolta Macintoshilta. Kuva: Gerhard Walter

Apple kehitti Lisaa varten sarjan toimisto-ohjelmia, joista löytyi taulukkolaskenta ja maailman ensimmäinen graafinen projektinhallinta. Ohjelmat toimivat keskenään samalla tavalla, ja kuvia tai kaavioita pystyi kopioimaan ohjelmasta toiseen.

Lisa tallensi tiedostot ja ikkunat, kun virtanäppäintä painettiin. Kone palasi käynnistettäessä täsmälleen samaan tilaan. Kopiosuojaus sitoi ohjelmat koneen sarjanumeroon.

Lisa-nimen piti jäädä tilapäiseksi, mutta kukaan ei pitänyt korvaavista ehdotuksista. Koneesta ei tullut esimerkiksi Apple Allegroa. Markkinoinnin toiveesta Lisasta väännettiin lyhenne, Local Integrated System Architecture. Vuosikymmeniä myöhemmin Jobs myönsi, että nimi oli totta kai valittu hänen tyttärensä mukaan.

Julkaisuvuonna 1983 Lisa jakoi arvostelijoiden mielipiteet. Byte-lehti kirjoitti, että Lisa oli tärkeämpi julkistus kuin IBM PC. InfoWorldin mukaan oli uhkapeliä, hyväksyvätkö asiakkaat uuden hiireksi kutsutun laitteen.

Koneen selkein ongelma oli 9 995 dollarin hinta. Nykyrahassa sillä voisi ostaa 75 iPadia. Muitakin vikoja löytyi: Twiggy-levykeasema oli pahamaineisen herkkä hajoamaan, suuri osa oli rikki jo tehtaalta tullessaan. Apple tarjosi Lisan ostaneille ilmaiseksi parempaa asemaa.

Koneen kello toimi paristoilla, joilla oli tapana vuotaa happoa ja tuhota laitteen sisuskalut. Järjestelmä osasi lisäksi laskea vain vuoteen 1995 saakka, joten harvat Lisan kanssa siihen saakka sinnitelleet saivat kokea Y2K-ongelman etuajassa.

Lisan myynti jäi kauas Applen toiveista. Vanhaa Apple II -mallia myytiin miljoona vuodessa, kun Lisaa meni kaupaksi sen koko historian aikana vain satatuhatta kappaletta.

Steve Jobs sai luvan siirtyä uuden projektin pariin. Senkin työnimi jäi lopulliseksi: Macintosh.

Edistynyt kasariksi. Moniajo ja kuvien kopioiminen olivat aikanaan uusinta tekniikkaa. Kuva: Apple

Mac oli karusti sanoen kevyempi ja halvempi Lisa. Siinä ei ollut kiintolevyä tai laajennuspaikkoja, ja näyttö oli pienempi. Macilla ei voinut vuosiin ajaa Lisan tyyliin kahden ohjelman ikkunoita rinnakkain. Toisaalta siinä oli Lisaa tehokkaampi suoritin ja Sonyn valmistama levykeasema.

Kun Macintosh julkaistiin vuonna 1984, Apple markkinoi sitä kuin Lisaa ei olisi koskaan ollutkaan. Macintoshia myytiin koko kansan tietokoneena, joka esitteli hiiren suurelle yleisölle.

Lisa sai kakkosversion, joka korjasi lastentaudit. Myynti kasvoi, mutta jäi silti jälkeen Macista, joka sekin oli jäljessä Apple II:sta. Toimitusjohtaja John Sculleyn mukaan Lisan tuotannon kasvattaminen olisi vain johtanut tappioihin.

Viimeinen Lisan versio oli muotoiltu Macin tyyliseksi, ja sitä myytiin nimellä Macintosh XL. Koneessa toimi Lisalle sovitettu versio MacWorks-toimistopaketista. Vääräleukojen mukaan nimi merkitsi ”ex-Lisaa”. Vuonna 1986 Apple lopetti koneen myynnin, ja hautasi tuhansittain hylkykappaleita.

Macin menestys on kestänyt tähän päivään saakka. Lisa oli puolestaan kallis floppi, joka unohtui pikkuveljensä varjoon. Ilman Lisaa ei kuitenkaan olisi Macia, tai Applea sellaisena kuin sen tunnemme.

Mikäli kone kiinnostaa, siihen voi halutessaan tutustua tarkemmin ohjelmistotasolla. Apple nimittäin kertoi joulukuussa avaavansa yli 30 vuotta vanhan Lisa-käyttöjärjestelmän koodin, joka tulee saataville amerikkalaisen Computer History Museumin kautta vuonna 2018. Lataaminen on ilmaista.