Google on tuomassa verkkosivuista tutun amp-tekniikkansa (accelerated mobile pages) sähköpostiin. Gmailin eilen julkaistussa kehittäjäversiossa sähköposteista voi tehdä yhtiön mukaan ”entistä interaktiivisempia ja sitouttavampia”, yhtiö kertoo blogissaan.

Välimuistiin tallennetut amp-sivut latautuvat nopeammin kuin perinteiset verkkosivut ja ne on tarkoitettu parantamaan käyttökokemusta mobiililaitteilla. Sinäkin olet todennäköisesti törmännyt sellaiseen.

Muun muassa Tivi on kirjoittanut aiheesta aiemmin.

Gmailille tarkoitettu amp-tekniikka sallii kehittäjien lisätä sähköpostiin eräänlaisia pienoisohjelmia. Niiden avulla käyttäjä voisi esimerkiksi vastata kyselyyn tai selata kohdesivun sisältöä tietyssä määrin suoraan saamastaan sähköpostiviestistä.

Samalla tarve avata uusia selainikkunoita tai -välilehtiä vähentyy. Muutoksen vaikutuksista tietoturvaan ei ole vielä tarkkaa tietoa: herää kysymys, voitaisiinko tekniikan avulla ajaa esimerkiksi haittakoodia suoraan viestissä.

Muun muassa palvelut Pinterest ja Booking.com ovat tuomassa amp-sisältöä viesteihin.

Google tuo tekniikan ilmeisesti Gmailiin myöhemmin tänä vuonna. Halukkaat voivat ilmoittautua kokeiluversion käyttäjiksi jo nyt.

Google julkaisi samalla myös hakukoneeseensa lisätyn AMP Stories -toiminnon.

Lähde: Tivi