OnePlus on juuri julkaissut uuden OnePlus 6 -puhelimensa. Edeltäjiensä tapaan sen tarjoaa lippulaivatason ominaisuuksia perinteisiä lippulaivoja edullisempaan hintaan. Mikään halpa laite OnePlus 6 ei ole, sen lähtöhinta on Suomessa 519 euroa eli parikymppiä enemmän kuin edeltävällä mallilla.

Suuri yllätys laitteen ominaisuudet eivät olleet, sillä puhelimen tiedot vuosivat kattavasti jo ennen varsinaista julkaisua ja puhelin on ollut jopa myynnissä ennen aikojaan.

OnePlussan mukaan Kutosessa on panostettu erityisesti suorituskykyyn sekä ulkoasuun. Aiempien laitteiden metallikuoret on nyt korvattu tyylikkäällä Gorilla Glass 5 -lasilla, joka on kuitenkin metallia herkempi rikkoutumaan. Lasin hyötynä on antennien vapaampi sijoittelu, minkä ansiosta puhelimen teoreettinen latausnopeus verkosta laitteelle on noussut gigabittiin sekunissa.

Toisin kuin ennakkohuhuissa veikkailtiin, OnePlus 6 ei ole virallisesti vedenkestävä. Valmistajan mukaan laite kestää vettä, mutta sillä ei ole varsinaista ip-luokitusta eli vahingon sattuessa takuu ei korvaa kastumista.

Laitteen etupinta on melkein kokonaan näyttöä ja yläreunaan on jätetty lovi kameraa ja kaiutinta varten. Näytön koko on 6,28 tuumaa ja tarkkuus tyypillinen 2280 x 1080 kuvapistettä eli kuvasuhde on 19:9.

Suorituskyvystä vastaa useimpien tämän vuoden lippulaivojen tapaan Qualcommin Snapdragon 845 -suoritin. Keskusmuistia on malista riippuen joko kuusi tai kahdeksan gigatavua ja tallennustilaa 64–256 gigatavua. Tallennusmuisti on nopeaa UFS 2.1 -tyyppiä. OnePlus on jättänyt laitteeseen perinteisen 3,5 mm kuulokeliitännän.

Akun kapasiteetti on 3300 milliampeerituntia ja laite tukee tuttuun tapaan OnePlussan omaa DashCharge-pikalatausta.

Laitteen pääkameran kuva-anturi on Sonyn IMX 519 16 megapikselillä. Ensimmäistä kertaa OnePlus on varustanut kameran optisella kuvanvakaimella. Takapuolen kakkoskamera tallentaa kuvia 20 megapikselin tarkkuudella. Uutuutena takakamera tukee slow motion -videokuvausta 480 kuvan sekuntinopeudella 720p-tarkkuudella. Hidastuksen määrä ei pärjää kilpailjoiden 960 kuvaan sekunnissa yltäville kameroille, mutta toisaalta OnePlus lupaa, että hidastuskuvaa voi kuvata jopa minuutin, siinä missä kilpailijat hidastavat vain parin sekunnin pätkiä.

Etukamera tallentaa kuvia 20 megapikselin tarkkuudella.

Käyttöjärjestelmänä on Androidin uusimpana 8.1-versioon perustuva OxygenOS, joka on OnePlussan oma, lähellä alkuperäistä oleva näkemys Androidista. OxygeOS:ssa navigaatiopalkin voi korvata eleohjauksella, jollainen on tulossa myös seuraavaan isoon Android-versioon.

Uutuutena järjestelmässä on pelitila, joka muun muassa estää ilmoitukset ja vähentää muiden sovellusten tausta-aktiivisuutta tehojen säästämiseksi pelikäyttöön.

OnePlus 6 tulee myyntiin yhtiön verkkokauppaan, Elisan ja uutena kanavana myös Telian kautta 22.5. Laitteita on myynnissä kuitenkin rajoitetusti jo 21.5. pop up -tapahtumissa Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Perusmallin hinta on 519 euroa.