Microsoftin toukokuun 8. päivänä julkaisema April 2018 Update on osoittautunut monin tavoin ongelmalliseksi. Aiemmin päivitys aiheutti tietokoneen kaatuilua joidenkin Intelin ssd-levyn omistajilla. Nyt April 2018 Update on vedetty pois myös joidenkin Toshiban levyjen omistajilta.

April 2018 Update on aiheuttanut mystisiä virheilmoituksia, tietokoneen kaatumisia ja muita ongelmia. Aiemmin selvisi, että mikäli tietokoneesta löytyi Intelin valmistama ssd-levy, ei Windows päivittynyt automaattisesti eikä päivitystä voinut asentaa käsin.

Microsoftin suositus kuului, että ongelmatapauksissa palautetaan edellinen Windows 10:n versio, joka tuolloin oli viime syksynä julkaistu Fall Creators Update (1709).

Nyt on kuitenkin käynyt selväksi, että April 2018 Updaten ongelmat ssd-levyjen kanssa eivät rajoittuneet pelkästään Inteliin. Varotoimenpiteenä Microsoft on vetänyt päivityksen pois jakelusta, mikäli laitteeseen on asennettu Toshiban valmistama ssd-asema. Ongelma koskee ainakin seuraavia Toshiba-malleja:

  • Toshiba XG4-sarja
  • Toshiba XG5-sarja
  • Toshiba BG3

Microsoft kertoo MSPowerUserin mukaan työskentelevänsä yhteistyössä Toshiban kanssa ongelman ratkaisemiseksi.