Digitaalinen disruptio on eräs päivän bisneksen muotisanoista, ja sitä voidaan soveltaa myös innovaatioihin. Disruptiivinen innovaatio kulkee kaikkien normien kanssa vastavirtaan, sekoittaa kokonaisten toimialojen perusteita ja kasvukäyriä sekä nostaa esiin uusia ja kehittyviä markkina-alueita.

Ensi alkuun disruptiivinen keksintö ei välttämättä ole yhtä hyvä kuin sen syrjäyttämät vanhat teknologiat, mutta uutuus on yleensä halvempi, jolloin siitä tulee nopeasti kuluttajien valtavirtaa.

Disruptiivisen ja "tavallisen" keksinnön ero onkin siinä, että jälkimmäisellä ei riitä muskeleita mullistaa koko markkinaa kertaheitolla. Tavallinen keksintö voi muuttaa joidenkin ihmisten elämää, mutta se ei sekoita koko markkinapakkaa. Hinnaltaan edullinen disruptiivinen innovaatio sitä vastoin tekee juuri sen - se häiriköi markkinat tolaltaan.

Auto tarvitsi rinnalleen toisen keksinnön

Viime vuosisadan alussa autot edustivat vallankumouksellista teknologiaa, mutta läheskään kaikilla ei ollut varaa näihin kalliisiin hevosettomiin kieseihin. Vasta Henry Fordin tekemä toinen keksintö eli liukuhihna nosti T-mallin Fordin todellisen kansanajopelin asemaan. Kun tavallisetkin ihmiset pystyivät ostamaan autoja, alettiin autoteknologiaa pitää disruptiivisena innovaationa.

Ensimmäisenä disruptiivisen keksinnön idean esitteli vuonna 1995 Harvard Business Schoolin tutkija Clayton M. Christensen Disruptive Technologies: Catching the Wave -nimisessä tutkimuksessaan ja sitä seuranneessa kirjassa. Christensenin mukaan pääpaino on bisnesmalleissa, jotka sallivat eräiden tuotteiden nousta disruptiivisiksi keksinnöiksi eikä suinkaan itse teknologioissa.

Nykyään monet it-alan ajattelijat kutsuvat Christensenin väittämiä moderniksi jargoniksi. Silti näitäkin asioita kannattaa silloin tällöin pohtia, koska it-ala synnyttää tasaisin välein uusia teknologioita ja niihin liittyviä innovaatioita, sekä disruptiivisia että perinteisiä ja vähemmän häiriköiviä. Seuraavassa ITPro esittelee muutamia nykyajan häirikkökeksintöjä it-alalta.

IPhone mullisti koko viestinnän kentän

Vaikka yksittäiset tuotteet eivät useimmiten täytä disruptiivisen innovaation määritelmää, tekee Applen iPhone tästä poikkeuksen. Uusi matkapuhelintyyppi mullisti koko viestinnän kentän, valtasi nopeasti kuluttajamarkkinat ja jatkoi siitä vyörytystään kohti yritystoiminnan mobiileja työmenetelmiä, ensin sylimikroineen ja sitten älypuhelimiin kaikkineen.

Disruptiivinen iPhone murskasi kertaheitolla matkapuhelinbisneksen status quon, nosti laite- ja palvelumarkkinoille uusia toimijoita, ja pudotti vanhoja orsiltaan, kuten Suomessakin hyvin tiedetään.

Videostreaming sekoitti tv-katselun ja -mainonnan

On demand -videopalvelut ovat sekoittaneet kuluttajien tottumukset katsella televisiota tavalla, jota harva olisi arvannut vielä reilu vuosikymmen sitten. Internetin kautta kansalaiset pystyvät seuraamaan ohjelmien kiinnostavinta sisältöä heille parhaimmin sopivina aikoina. Esimerkiksi Britanniassa jo puolet aikuisväestöstä käyttää videostreaming -palveluja, ja sama on tahti muissa länsimaissa.

On demand -video on paitsi mullistanut tv-katselun, se on tehnyt saman myös tv-mainonnalle. Mainostajat ovat löytäneet uusia kassavirtoja, alan untuvikot ovat nousseet perinteisten tv-yhtiöiden haastajiksi samalla, kun sisällöntuotannon aineettomista oikeuksista käytävä kilpailu on muuttunut ja koventunut.

Digikuvaus kaatoi valokuvauksen vanhan kaartin

Digitaalinen valokuvaus on rankka kertomus erittäin disruptiivisesta keksinnöstä. Tämä innovaatio esitteli paitsi uuden teknologian, myös kokonaisen ekosysteemin uusia, nopeasti suosituiksi tulleita tuotteita ja palveluja muistikortteineen ja valokuvien tulostamisineen. Siinä sivussa digikuvaus saatteli valokuvauksen perinteiset hallitsijat, Eastman Kodakin etunenässä, unohduksen yöhön.

Digikuvauksen itse asiassa keksi nimen omaan Kodakin suunnittelija Steve Sasson. Uutuus ei kuitenkaan vakuuttanut firman johtoa, koska Kodak halusi keskittyä filmibisneksiinsä, joista se oli jo iät ajat ansainnut leipänsä.

Pahaksi onneksi Sassonin keksintö ei ollut liian disruptiivinen monille muille toimijoille, jotka hyppäsivät innolla valokuvauksen digitaaliseen vallankumoukseen. Seurauksena perinteisten filmien kanssa näpertelystä tuli harrastelijoiden ja korkean taiteen tekijöiden puuhaa.