Helsingin Sanomissa pohditaan mahdollista syy-yhteyttä mobiililaitteiden yleistymisen ja suomalaisten kokemien seksikertojen vähentymisen välillä. Kuten hyvin tiedetään, tällainen korrelaatio ei tarkoita syy-seuraussuhdetta.

Klassisena esimerkkinä "korrelaatio ei ole kausaatio" -ilmiöstä käytetään usein jäätelönmyynnin ja hukkumiskuolemien välistä suhdetta: vaikka niiden tilastokäyrät ovat vuodesta toiseen miltei tismalleen samanmuotoiset, ei jäätelönsyönti aiheuta hukkumisia tai päinvastoin. Kyseisessä tapauksessa molempia aiheuttava tekijä eli lämmin sää on helppo keksiä, mutta usein korrelaatioiden taustatekijät ovat paljon kiharaisempia ja vaikeasti osoitettavia.

HS:n jutussa tehdään tosin toinenkin voimakas korrelaatio-oletus: se, että seksikertojen määrä olisi suorassa syy-yhteydessä syntyvyyteen. Maassa, jossa ehkäisyn saatavuus on erinomainen ja useimmat syntyvät lapset tarkasti suunniteltuja, oletus on rohkea.

Unohdetaan kuitenkin syntyvyys ja perehdytään väitteeseen mobiililaitteiden seksielämää heikentävästä vaikutuksesta. Kuten jutussakin mainitaan, Finsex-tutkimuksen mukaan suomalaisten kokemien yhdyntäkertojen määrä on ollut laskussa jo 1990-luvulta lähtien. (Se, onko "yhdyntäkertoja kuukaudessa" mielekäs seksielämän laadun mittari, on sitten vielä kokonaan oma keskustelunsa.)

Luisu on ollut voimakkainta vuosien 1999 ja 2007 välillä, joten mobiililaitteiden piikkiin sitä ei voi uskottavasti laittaa.

Koko keskustelussa vaikuttaakin olevan kyse nykypäivälle erittäin tyypillisestä ilmiöstä: älypuhelinten nostamisesta yksittäiseksi, selkeäksi syntipukiksi muutoksista, jotka ovat olleet meneillään vuosikymmenten tai -satojen ajan ja jotka koskevat miltei koko maailmaa. Jos verrataan nykyistä maailmaa vuoteen 1992, jolloin suomalaiset harrastivat Finsexin mukaan eniten seksiä, on muutos järkyttävän suuri: kolme tv-kanavaa, vhs-naururi, sanomalehti ja Aku Ankka -tilaus ovat vaihtuneet internetin käsittämättömän laajaan virikehyökyyn.

Yksittäinen ihminen ehtii kuluttaa häviävän pienen murto-osan netin tarjonnasta, vaikka käyttäisi jokaisen valveillaolosekuntinsa ruudun ääressä. Yksinomaan elokuvia ja tv-sarjoja voisi helposti katsoa ympäri vuorokauden. Sama pätee vuorovaikutukseen sosiaalisessa mediassa, musiikkiin, uutisten tai urheilun seuraamiseen, pelaamiseen, foorumikeskusteluun ja niin edelleen.

Etenkin pelaaminen on äärimmillään niin koukuttavaa, että intohimoisimmat harrastajat voivat pelinsä takia unohtaa tai jättää hoitamatta jopa alkeellisimmat perustarpeensa kuten syömisen, juomisen ja wc:ssä käymisen. Onko jokin ihme, ettei näitä ihmisiä kiinnosta panostaa ihmissuhteisiin tai edes seksiin? Unohtaa ei sovi sitäkään, että nettipornon ja muun seksiin kytkeytyvän nettisisällön loputtomasta tarjonnasta miltei jokainen löytää omiin mieltymyksiinsä sopivia virikkeitä helposti ja nopeasti.

On totta, että yhä suurempi osa niin video-, kuva- kuin tekstisisällön kuluttamisesta kuin pelaamisesta tapahtuu älypuhelimella. Puhelimen rooli on kuitenkin vain toimia päätelaitteena.

Samat sisällöt ovat saatavilla niin pöytäkoneella, läppärillä, tabletilla, puhelimella kuin älytelevisiolla ja mediatoistimella. Jos älypuhelimet eivät olisi koskaan yleistyneet, kuluttaisimme silti kaikenlaista digitaalista sisältöä erilaisilla laitteilla ainakin miltei yhtä paljon. Tämä kehitys oli nähtävissä jo 1990-luvun lopulla, kun nettiin vielä kytkeydyttiin pöytä-pc:llä. Se, että sama tietotekniikka mahtuu nyt taskuun, on vain yksi kehitysaskel digitaalisessa vallankumouksessa.

Maailman muutos ei kuitenkaan ole yksinomaan digitaalista. Aivan yhtä lailla muuttuu fyysinen todellisuus. Elintason nousu, globalisaatio ja kaupungistuminen kasvattavat yhdessä viriketulvaa myös internetin ulkopuolella. Nykyihminen voi valita typerryttävästä määrästä ajanvietteitä, olivat ne sitten kulttuuria, urheilua, harrastamista yksin tai yhdessä, kokkaamista tai ravintolassa syömistä, matkailua, sisustamista, shoppailua, kauneudenhoitoa, yhdistystoimintaa… Lista on kirjaimellisesti loputon, ja nykyihmisen helposti saatavilla on jatkuva virta kiinnostavaa tekemistä verrattuna vielä sukupolven tai kahden takaisiin aikoihin.

Kun katsoo, mikä kaikki nykyisin kilpailee ihmisen ajasta – josta myös ansiotyö, vapaaehtoistoiminta tai opiskelu syövät monissa tapauksissa merkittävän osan – on oikeastaan ihme, ettei seksin harrastamiseen kulutetun ajan ja energian määrä ole romahtanut vieläkin enemmän.

Vuoden 1971 tai vuoden 1992 ihmisellä oli yksinkertaisesti niin paljon enemmän aikaa kulutettavaksi, että lemmiskely on luonnollisesti houkutellut useammin. Ei ole kaukaa haettua, että seksiin on monessa tapauksessa ryhdytty, kun ei ole ollut muuta tekemistä. Tähän viittaa sekin, että monissa maissa on jo vuosikymmenten ajan havaittu isoja syntyvyyspiikkejä noin yhdeksän kuukautta pitkään kestäneiden sähkökatkosten jälkeen.

Hektisessä nykymaailmassa kiireettömät vapaahetket, jotka monille ovat välttämättömiä tai ainakin myötävaikuttavia eroottisen kipinän syttymiseen, ovat yksinkertaisesti paljon harvemmassa kuin menneinä vuosikymmeninä.

Älypuhelinta – tai ainakaan yksinomaan juuri sitä – on hölmöä syyttää tästä ajan näennäisestä vähyydestä. Ei taskussa nököttävä lasinen suorakaide kenenkään aikaa varasta, eikä kukaan ole koukussa kasaan tiukkaan pakattuja mikropiirejä.

Koukuttavaa on kaikki se, mitä maailma kiihtyvällä tahdilla latoo eteemme – täysin tulokanavasta riippumatta.