Kuten arvatenkin useimmat tämän lehden lukijat, myös minä olen istunut erilaisten tietokone- ja konsolipelien äärellä jo kahdeksankymmentäluvulta asti.

Pelien läpäiseminen mahdollisimman tyylipuhtaasti on se tavallisin tapa pelata pelejä (vai onko?), mutta niiden äärellä voi myös paljastaa oman pimeän puolensa ja pelata niitä erinomaisen väärin.

Nuoruusvuosinani oman kansan piinaaminen vitsauksilla muinaisessa Populousissa, kaupungin pyörittäminen Sim Cityssä ja kumppaneissa päin per...hepäivähoitoa tai yksilöiden heitteillejättö The Simsissä, mikäs sen mukavampaa.

Kuvittelin olleeni nuorena jotenkin luova tuossa vinoonpelaamisessa, mutta jossain vaiheessa tätä kotona nyhjöttämisen aikakautta tämä luulo karistettiin minulta tehokkaasti pois. Ryhdyin seuraamaan YouTubesta vähän sitä sun tätä, ja tottahan toki sieltä löytyy myös pelivideoita kaikissa eri muodoissaan.

Esimerkiksi Let’s Game It Out -kanavalla rakennellaan 99,8 prosentin asiakaskuolleisuuden huvipuistoja, potilaiden tappamiseen erikoistuneita sairaaloita, lentokenttiä joissa kukaan ei ole turvassa... kaikki toki peleissä, joissa pitäisi pyrkiä juuri päinvastaiseen lopputulokseen. Ihanan sairasta, mutta silti harmitonta, koska tapahtuu peleissä ja on parhaimmillaan todella hauskaa seurattavaa. Tai sitten se on vain tämä savolainen perimäni.

Peliin jääneitä bugeja hyödyntämällä voi tipahtaa ulos pelin maailmasta.

Yleensä viihdyn pelien äärellä ihan sivistyneesti, joskin nykyisten megaeeposten kohdalla tulee välillä vietettyä sivutehtävien tai yleisen harhailun parissa enemmän aikaa kuin varsinaisen pääjuonen. Tunnustan myös menneinä vuosina kokeilleeni, onko änärissä mahdollista taklata kaikki vastustajan pelaajat yhden ottelun aikana sairastuvan pariin, voiko FIFA:ssa saada joka jätkälle punaisen kortin tai saako Gran Turismossa autoa romutettua. Ei muuten saa, siinä on ihan tylsä fysiikanmallinnus tuolta osin, Dirt Rally 2.0 on siinä paljon palkitsevampi.

Toinen ei niin hauska mutta ihan kiehtova genre on videot, joissa yritetään murtautua ulos pelistä, eli vaikkapa peliin jääneitä bugeja tai kolmannen osapuolen työkaluja hyödyntämällä tipahtaa ulos pelin maailmasta.

Joskus tällä tavalla pääsee kurkistamaan pelin kulissien taakse; miten pitkälle tämän sotapelin kaupunkimaisemaa onkaan mallinnettu näiden tehtävään liittyvien katujen lisäksi, entäs Detroit: Become Humanin kaltaisten tarinapohjaisten pelien maisemat....

Kenties luovimmalla tavalla pelaa­jien ja pelinkehittäjien mielikuvituksen kuitenkin on tuonut esiin ainakin Pleikkarille joskus viime vuonna julkaistu Dreams, joka on enimmäkseen pelin­kehitysympäristö, mutta siinä samalla peli. Dreamsaajat ovat kehittäneet melkoisen määrän pikkupelejä, maisemia, peleissä tarvittavia esineitä, musiikkeja, grafiikoita, kuka mitäkin, toinen toistaan mielikuvituksellisempia.

Kaikki nämä luovat esimerkit ovat osoitus siitä, että pelaaminen edelleenkin on paitsi hauskaa, myös kehittävää, ja touhussa ainoastaan oma mieli­kuvitus on rajana. Taidankin tästä palata pelaamaan jotain.

Kirjoittaja toimi MBnetin ylläpitäjänä 1999–2013 ja työskentelee Forcepoint-tietoturvayrityksessä sen maailmanlaajuisten projektien parissa järjestelmäsuunnittelijana jo kahdeksatta vuotta. Twitter: @the_jaba