Oma sähköpotkulauta säästää aikaa ja rahaa

Kaupallinen yhteistyö

Julkaistu 29.10.2021
Kirjoittaja Preeco

Sähköpotkulauta on mitä näppärin tapa liikkua niin kaupunkien keskustoissa, kuin maaseudullakin. Useat yritykset tarjoavat sähköpotkulautoja vuokrattavaksi Suomen isoimmissa kaupungeissa kohtuullisin hinnoin. Jos sähköpotkulautaa tulee kuitenkin käytettyä useampana päivänä viikossa, voi oman sähköpotkulaudan ostaminen olla rahallisesti järkevää. Vuositasolla säästöt voivat liikkua jopa sadoissa euroissa riippuen vuokraustiheydestä, ja hankittavan sähköpotkulaudan tasosta.

Rahan lisäksi oman sähköpotkulaudan etuihin kuuluu ehdottomasti myös se, että sitä ei tarvitse etsiä kaupungilta käsiinsä, vaan vauhtiin pääsee suoraan omalta ulko-ovelta. Näin voi säästää huomattavasti aikaa päivittäisestä matkustamisesta.

Sähköpotkulaudalla liikut näppärästi kaupungilla

Perinteiset sähköpotkulautamallit, joita on mahdollista myös vuokrata, ovat kauan olleet suosituimpia myös yksityisessä käytössä. Ne ovat näppärän kokoisia, ja yleensä kokoontaitettavia, joten sellainen on helppo varastoida, kuljettaa rappusissa tai ottaa mukaan vaikka junaan.

Sähköpotkulauta on mahdollista hankkia omaksi jopa alle 200 eurolla. Esimerkiksi EVX storen verkkokaupan valikoimasta alle 200 eurolla saa SEON 300W 6,5” sähköpotkulaudan, jonka maksimikuorma on 100 kg, ja toimintasäde jopa 10 km. Malli on erinomainen valinta lyhyemmille työ- ja koulumatkoille.

Hintahaarukkaa ylöspäin skaalaamalla sähköpotkulaudalle saadaan lisää toimintasädettä jopa yli 60 kilometriin saakka. Premium luokan Ninebot By Segway MAX G30E II Sähköpotkulauta tarjoaa kookkaimmillekin kuskeille miellyttävän ajokokemuksen, ja sen 10 tuumaiset renkaat sopivat paremmin myös epätasaisempaan maastoon. Suuren akkukapasiteetin ansiosta sähköpotkulaudalla liikkuu yhdellä latauksella jopa koko päivän.

Jos sähköpotkulautaa tulee kuitenkin käytettyä useampana päivänä viikossa, voi oman sähköpotkulaudan ostaminen olla rahallisesti järkevää.

Ajomukavuutta pitemmille matkoille

Enenevissä määrin katukuvissa näkyy nykyään myös istuttavia sähköpotkulautamalleja, tai sähköskoottereita. Näistä suosituin varsinkin nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa on FAT sähköpotkulauta.

Istuttavat mallit ovat suurempia kuin perinteiset sähköpotkulaudat, niiden toimintaetäisyys on pidempi ja niissä on useimmiten suuremmat renkaat, jotka soveltuvat epätasaiseenkin maastoon. Monista malleista löytyy myös jousitus, joka lisää paitsi ajomukavuutta, myös turvallisuutta epätasaisilla alustoilla.

Suurin ulkoinen ero on kuitenkin niiden istuin, jonka ansiosta pidemmätkin matkat sujuvat äärimmäisen mukavasti. Mallista riippuen istuin saattaa olla irrotettava polkupyörän satulaa muistuttava, tai FAT mallien moottoripyörän satulaa imitoiva istuin.

Suuremman ja tukevamman sähköpotkulaudan avulla reissut harrastuksiin tai vaikka kauppaan on helppo suorittaa reppujen kanssa turvallisesti. Preeco.fi verkkokaupan 1000W FAT sähköpotkulautoihin saa myös golftelineen lisäosana, joten niitä voi käyttää myös näppärään liikkumiseen golfviheriöillä.

Liikkumisen helppous viehättää

Omista liikkumistottumuksista riippuen sähköpotkulaudoilla voidaan korvata auton tarve jopa kokonaan, ja stressi jatkuvasti kallistuvasta polttoaineesta sekä muista auton omistamisesta johtuvista menoeristä voidaan jättää unholaan.

Kuten muillakin ajoneuvojen kanssa, myös sähköpotkulautojen ajamista kannattaa harjoitella turvallisessa paikassa ennen liikenteen sekaan ryntäämistä. Oma sähköpotkulauta tulee tuntea läpikotaisin, jotta ajaminen olisi turvallista ja vahingoilta säästyttäisiin.

Omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen on myös tärkeää. Sähköpotkulaudoilla ajaminen vaatii hyvää koordinaatiokykyä ja tasapaino, joita voidaan treenata helposti esimerkiksi Gorilla Sportsin kuntopalloilla.

Tehokas kuntopallotreeni voidaan helposti suorittaa siinä ajassa, joka saadaan säästetty omalla sähköpotkulaudalla liikkuessa.