Monitorin kuvan säätäminen ei ole yksiselitteistä. Ero subjektiivisen ja objektiivisen kuvanlaadun välillä ratkaisee, kuinka monitori tulee säätää. Omaan käyttötarpeeseen ja mieltymyksiin sopiva optimointi on subjektiivista. Tiettyyn väriavaruuteen ja annettuihin spekseihin perustuva säätö on taas täysin objektiivista.

Subjektiivista kuvaa kaipaa varmasti moni pelaaja. Pelien värien toistuminen täydellisesti ei ole tärkeää, kunhan esimerkiksi tumman pään äärisävyt erottuvat hyvin ja kuva päivittyy mahdollisimman nopeasti vailla monitorista tulevaa viivettä.

Objektiivisesti säädetty kuva on edellytys vakavalle kuvankäsittelylle, ja sen voi tehdä esimerkiksi netin ja medioiden tai printin ehdoilla. Myös videota käsitellessä monitorin luotettava väritoisto on vähintään suositeltavaa jo harrastuskäytössä.

Näyttöjen säätömahdollisuudet vaihtelevat valitettavan paljon. Minimissään ruudusta ei löydy kuin taustavalon säädin, kuten Maceissa.

Ammattilaiskäyttöön suunnatuissa näytöissä 10-bittiset paneelit ja rautakalibrointi luovat toisen ääripään. Tavalliset monitorit asettuvat jonnekin näiden kahden välimaastoon.

Perusasiat kuntoon

KERRALLA KUNTOON? SRGB- tai Neutral-valmisasetuksella saa näyttöön luonnollisimmat värit. Muut valmiit asetusvalikoimat eivät yleensä tarjoa tarkkaa värintoistoa vaan luovat tunnelmaa, maksimoivat kirkkautta tai minimoivat näyhtön vasteaikaa. Kuva: Jari Tomminen

SRGB-määritys on paras lähtökohta kotinäyttöä säädettäessä. Standardi sisältää määritetyt punaisen, vihreän ja sinisen väripisteet, jotka rajoittavat sisäänsä sRGB-väriavaruuden. Mikrobitin näyttötesteistä tutut gamutit eli väriavaruuskolmiot kertovat monitorin kyvyistä toistaa eri värejä. Normaalikäyttäjällä gamutin tulisi vastata sRGB-väriavaruutta mahdollisimman tarkasti.

Väritarkkaan työskentelyyn näytön punainen, vihreä ja sininen pyritään säätämään sRGB-standardin koordinaatteihin ja värikylläisyyteen. Paperikuvia tai painotuotteita käsittelevälle sopivat paremmin laajemman Adobe RGB -väriavaruuden toistavat monitorit. Normaaleista näytöistä puuttuvat värien hienosäädöt – ja syystä! Värejä ei pidä lähteä säätämään ilman sopivaa värimittaria.

Kirkkaus ja kontrasti

Esiasetuksista kannattaa valita sRGB-tila, jos sellainen löytyy. Toinen hyvä lähtökohta on natural, jonka pohjana ovat neutraalit värit. Jos näitä ei löydy, kannattaa valita perustila. Muissa esiasetuksissa ei yleensä panosteta värien tarkkaan toistumiseen, vaan ne tehdään luomaan tunnelmaa, maksimoimaan näytön kirkkaus tai minimoimaan vasteaika pelejä varten.

Oikean esivalituksen jälkeen voidaan keskittyä varsinaisiin säätöihin. Liikkeelle on hyvä lähteä kirkkauden ja kontrastin säädöstä. Niillä määritetään näytön valovoima ja äärisävyjen toistuminen. Säätöjä varten kannattaa ladata osoitteesta lagom.nl/lcd-test testikuva, jossa on sekä tummat että vaaleat sävyt.

Objektiivisesti säädetty kuva on onnistuneen kuvankäsittelyn perusedellytys.

Kirkkauden avulla huolehditaan, että tummimmatkin harmaasävyt erottuvat mustasta. Kontrastilla säädetään vastaavasti vaalean sävyt erilleen valkoisesta. Valitettavan usein säädöt vaikuttavat näytön taustavalon voimakkuuteen, mikä sotkee säätöjen aitoa merkitystä. Kontrastiasetusta ei siis tule pyrkiä normaalissa käytössä maksimoimaan, jos ei kuvaa halua katsoa maksimaalisella kirkkaudella. Kirkkaus kannattaa laskea huoneen valaistukseen sopivaksi.

Kirkkauden ja kontrastin yhteydessä kannattaa tarkistaa näytön gamma-asetus. Jos monitori tarjoaa numeerisen säädön, valitaan yleiskäyttöön sopiva gamma 2.2. Hyvin valoisassa tilassa pienempi gamma toistaa selkeämmin tummat sävyt. Pimeässä tilassa voi käyttää isompaa arvoa, koska tummien sävyt erottuvat edelleen. Näytöissä, joissa numeerisen gamma-arvon tilalla on vain esiasetukset, ei auta kuin kokeilla, mikä niistä sopii omaan käyttötarkoitukseen parhaiten äärisävyjen tukkeutumatta.

Joskus mittalaitteisto on tarpeen

Värikylläisyyden ja -sävyn säätöä ei voi tehdä luotettavasti paljaalla silmällä. Näihin säätöihin ei tulisi koskea ilman tarkoitukseen soveltuvaa mittaria tai muita apuvälineitä, kuten värjättyä kalvoa. Jos kuitenkin kuva näyttää kiiltokuvamaisen ylikylläiseltä, voi värisäätöä laskea muutaman pykälän. Sävyllä voi korjata kuvan viherrystä tai magentaa värjäytymistä.

Harvinaisissa tapauksissa ja ammattilaisnäytöistä saattaa löytyä väriavaruuden säätöön soveltuvat säätimet. Niiden avulla voidaan säätää päävärien punainen, vihreä ja sininen sekä sivuvärien syaani, magenta ja keltainen sävyjä ja kylläisyyksiä erikseen. Näihin säätöihin ei tule koskea ilman hyvää mittalaitteistoa, sillä niillä kuvan väritoiston saa pilattua todella helposti.

Valkopisteeksi kannattaa valita normaalia päivänvaloa simuloiva D65, jota lähinnä on näytön värilämpötila 6500 K. Sen avulla elokuvat ja muu media näyttävät mahdollisimman samalta kuin tuotantovaiheessa. Lähimmäs sitä päästään yleensä näytön värilämmön warm-valinnalla varsinkin vanhemmilla näytöillä. Uusissa näytöissä normal on usein jo oikea valinta. Cool-tilassa näyttö alkaa sinertää selkeästi maksimoiden näytön valovoiman.

Osa näytöistä tarjoaa televisioista tutun terävyyssäädön. Sen käyttö ei ole perusteltua pc-käytössä, koska se tekee kuvasta keinotekoisen näköisen korostamalla ääriviivojen tummia ja vaaleita sävyjä luonnottomasti.

Blue light -asetus säästää silmiä

Dynaamiset säädöt on syytä unohtaa, jos näytön haluaa toistavan värejä laadukkaasti. Esimerkiksi dynaaminen kontrasti (dcr) säätelee taustavalon kirkkautta kuvan sisällön perusteella ja ohittaa siten käyttäjän tekemät kirkkaus-, kontrasti- ja gamma-säädöt.

Eco-tiloilla näyttö pyrkii säästämään sähköä, joka valitettavasti tapahtuu useimmiten kuvanlaadun kustannuksella.

Optimitilanteessa näyttö vain säätää taustavaloaan vallitsevan valaistuksen perusteella, mikä on jopa toimiva ratkaisu vaihtelevan valaistuksen ympäristöihin. Turvallisempaa on kuitenkin kytkeä säätö pois päältä ja säätää taustavalon voimakkuus manuaalisesti, jolloin se ei automaattisesti liiku esimerkiksi viereen tulevan katselijan varjoihin reagoidessaan.

Kotikäyttöön mielenkiintoinen uusi säätö on blue light -asetus. Sen pyrkimyksenä on vähentää silmien rasitusta hämärässä näyttöä tuijottaessa. Sininen valo ja kylmät värit piristävät käyttäjää ja rasittavat silmiä hämärässä. Blue light -säädöllä monitorin sinisen valon määrää voidaan vähentää joko manuaalisesti tai automatiikan avulla.

Blue light -toiminnon käyttö muuttaa näytön värilämpöä ja kuva alkaa kellertää helposti. Valkoiseen pohjaan tuijottavalle kirjoittajalle toiminto on järkevä valinta, mutta valokuvia ja videoita käsittelevälle väärä.

Pelaaja päättäköön itse, haluaako pysyä paremmin hereillä vai väsyä normaaleiden ihmisten tahdissa.

Objektiiviset säännöt oudoksuttavat

Uusista näytöistä löytyy pelaajia kiinnostava overdrive-asetus, joka nopeuttaa pikselien värivaihtoon kuluvaa aikaa nostamalla kuvapisteen värin vaihdossa käytettävää jännitettä. Säädön avulla pyritään pääsemään eroon liikkuvien kohteiden perässä laahaavista haamukuvista.

Liian korkealla arvolla haittavaikutuksena on kohteiden ympärille ilmestyvät vaaleat koronat. Hyvä kompromissi on pitää säätö keskiasetuksella.

Objektiivisesti säädetty kuva tuntuu varmasti monesta käyttäjästä oudolta heti aluksi. Kuva muuttuu sävyiltään lämpimämmäksi oletusasetuksiin verratessa ja sävytoistossa äärisävyjen avaaminen poistaa silmään välittyvää kontrastia kuvasta.

Kannattaa antaa ohjeiden mukaan säädetylle kuvalle mahdollisuus ja samalla oppia nauttimaan neutraaliksi säädetystä kuvasta, joihin myös Mikrobitin testeissä aina pyrimme.

Lue seuraavaksi: Huono kuva näytössä – onko liitännällä väliä?

Opas julkaistu alunperin Mikrobitin numerossa 3/2016.