Pöytäkoneen kasaajan homma on nykyisin helppo. Hyviä vaihtoehtoja on runsaasti ja kaikkiin komponentteihin saa yltäkylläisesti tehoa ilman silmittömiä sijoituksia. Neuvomme, miten valitset parhaat osat juuri omaan tarpeeseesi.

Pc:n komponenttien pohtimiseen kannattaa käyttää tovi aikaa ja hieman vaivaa – aivan riippumatta siitä, onko tarkoitus koota kokonaisuus itse, antaa pc-liikkeen tehdä se vai valita hyllystä valmis kokoonpano.

Toki koneen voi ostaa paukauttaa täysin sokkonakin ja luottaa, että sijoitetulla rahasummalla saa järkevän mallin. Useimmiten omien tarpeiden miettiminen ja komponenttien sovittaminen näihin tarpeisiin kuitenkin kannattaa.

Opas julkaistu Mikrobitin alun perin numerossa 12/2016. Juttua on vuoden aikana päivitetty muun muassa suoritinten ja emolevyjen osalta. Tarkista silti komponenttien tämänhetkinen tilanne ennen ostamista .

1. Kotelo

Pc:n suunnittelussa voi hyvin lähteä liikkeelle esimerkiksi suorittimesta tai näytönohjaimesta ja sovittaa muut komponentit niihin. Tällä kertaa käsitellään kuitenkin ensimmäisenä kotelo, koska se rajoittaa kaikkein eniten muiden komponenttien valintaa.

Kotelot jakautuvat karkeasti kolmeen kokoon: suurehko atx, keskikokoinen microatx ja mini-itx. Kullekin kotelotyypille myydään sopivan kokoisia emoja. Pienemmän luokan emolevyn voi asentaa myös suurempaan koteloon, mutta toisin päin homma ei luonnollisesti toimi.

Atx-kotelossa on tyypillisesti tilaa huomattavalle määrälle lisäkortteja ja massamuisteja. Lisäksi useimpiin atx-koteloihin mahtuvat ongelmitta myös tehokkaat ja pitkät näytönohjainkortit. Vastaavasti kookkaissa atx-emolevyissä on eniten lisäkorttipaikkoja ja liitäntöjä. Laajennettavuutta arvostavan kannattaa yleensä valita atx-kokoluokka, koska siinä kotelo ja emolevy eivät rajoita koneen rakentamista juuri mitenkään.

Microatx-kokoluokka sopii peruskoneen rakentajalle, joka ei kaipaa äärimmäistä laajennettavuutta kuten mahdollisuutta asentaa useita näytönohjaimia tai optisia asemia. Nykyisin mini-itx-kotelot ovat kuitenkin jo yllättävän tilavia, ja microatx jää eräänlaiseksi väliinputoajaksi. Kotelot eivät ole paljonkaan atx-koteloita pienempiä, eikä rahaakaan juuri säästy atx-malleihin verrattuna.

Mini-itx-kotelot ovat monipuolistuneet viime vuosina selvästi. Tilavimmat niistä sallivat jopa melko kookkaan näytönohjaimen käytön ja siten tehokkaan pelikoneen rakentamisen pieniin kuoriin. Mini-itx on mainio vaihtoehto etenkin olohuoneessa käytettävään mediakoneeseen, sillä tyylikkäimmät vaihtoehdot sulautuvat ongelmitta muun viihde-elektroniikan joukkoon.

Mini-itx-kotelotkaan eivät nykymittapuulla ole enää pieniä, vaan myynnissä on myös paljon kompaktimpia pc-runkoja, jotka sisältävät ainakin kotelon ja siihen suunnitellun emolevyn. Esimerkiksi Intelin suositut NUC-rungot sisältävät aina myös suorittimen.

2. Suoritin

Suoritin komeilee lähes aina pc:n ominaisuuslistauksen kärjessä, vaikka sen tarkan mallin merkitys pc:n suorituskyvyssä ei aina ole kovinkaan suuri. Aivan ensimmäiseksi on valittava valmistaja. Sekä AMD:n huippusuorittimet että Intelin kaikkien mallistojen suorittimet ovat juuri uudistuneet. AMD:n Zen-arkkitehtuuri on huomattava muutos aiempaan, kun taas Intelin Kaby Lake on lähinnä pieni päivitys nykyiseen Skylake-arkkitehtuuriin.

Intel-puolella sen Kaby Lake sukupolven suorittimet ovat tällä hetkellä järkevin valinta useimpiin käyttötarpeisiin. Kaikkein tehokkaimmat kuusi-, kahdeksan- tai kymmenytimiset Broadwell-E-prosessorit ovat tavanomaisessa käytössä todella kalliita tarjoamaansa tehonlisäykseen nähden. Hintaa nostaa entisestään se, että myös niille tarkoitetut Intel X99 -piirisarjan emolevyt ovat kalliita.

AMD:n uuteen arkkitehtuuriin perustuvista suorittimista markkinoille ovat ehtineet vain kahdeksanytimiset Ryzen 7 -huippumallit, jotka ovat hintavia. Edullisemmat Ryzen 5- ja Ryzen 3 -versiot ovat saapumassa kauppoihin piakkoin. Kahdeksanytimisten suoritinten tehot pääsevät parhaiten oikeuksiinsa paljon raakaa laskentaa sisältävässä käytössä, kuten mallinnuksessa tai videoeditoinnissa. Pelikoneeseen ne ovat harvoin paras valinta, koska useimmat pelit eivät hyödynnä monisäikeistystä tehokkaasti.

Kumallakin valmistajalla hinta-tehosuhde on käytännössä sitä parempi, mitä edullisempi malli on kyseessä. Vaativat hyötykäyttäjät ja myös useimmat pelaajat pärjäävät erinomaisesti lähes millä tahansa neliytimisellä Core i5:llä. Perushyötykäytössä jo kaksiytiminen Core i3 tai vieläkin edullisempi Pentium riittää hyvin.

3. Emolevy

Emolevyn tärkein ominaisuus on sen piirisarja, joka määrittää huomattavan määrän tietokoneen ominaisuuksista, eritoten sisäisestä ja ulkoisesta laajennettavuudesta. Yksinomaan piirisarja ei kuitenkaan kerro emolevyn kaikkia ominaisuuksia, valmistajat lisäävät eri hintaluokkien emoihin eri määrän liitäntöjä ja ylimääräisiä ohjainpiirejä.

Tehokkaan pc:n rakentamisessa Intelin Z270-piirisarjaan perustuvat emolevyt ovat suosituimpia, mutta jos esimerkiksi ylikellotusominaisuuksille tai useille näytönohjaimille ei ole käyttöä, myös riisutummat H270- ja B250-piirisarjat ovat riittäviä. AMD Ryzeneillä piirisarjavaihtoehdot ovat samantyyppiset: X370 kellottajille ja harrastajille sekä B350 ja A320 peruskokoonpanoihin.

Emolevyä valittaessa on syytä varmistaa, että sillä on riittävä määrä sisäisten massamuistien serial ata -liitäntöjä ja ulkoisia liitäntöjä kuten eri sukupolvien usb-portteja. Erillistä näytönohjainta käyttävä ei hyödy emolevyn omista näyttöliitännöistä normaalisti mitenkään, mutta suorittimen yhdysrakenteista gpu-piiriä hyödyntävän kannattaa tarkistaa, että oma näyttö on kytkettävissä johonkin emolevyn näyttöliitännöistä. Etenkin tulevaisuutta silmällä pitäen emolevyllä sijaitseva paikka erittäin nopeille m.2-massamuisteille on myös hyvä olemassa.

4. Keskusmuisti

Keskusmuistin eli ram-muistin valinta on nykyisin helppoa: uudet emolevyt hyväksyvät lähes yksinomaan ddr4-muistia.

Kellotaajuudeksi kannattaa suosiolla valita 2133 megahertsiä, koska korkeammasta muistin kellotaajuudesta ei ole hyötyä juuri missään käyttötarkoituksessa. Laitteiston pullonkaula on käytännössä aina jossakin muualla kuin muistin kaistanleveydessä.

Muistin määräksi ei pöytäkoneessa ole mitään itua valita kahdeksaa gigatavua vähempää. Toisaalta myöskään tätä suuremmasta muistista ei tyypillisessä pc-käytössä tai edes peleissä yleensä ole havaittavaa etua.

16 gigatavusta tai sitäkin suuremmista määristä hyötyvät kuitenkin jotkin erikoistarkoitukset, kuten virtuaalikoneiden ajaminen ja poikkeuksellisen raskas moniajo.

5. Näytönohjain

Näytönohjain määrittää pc:n pelisuorituskyvyn miltei yksinään. Suorittimen vaikutus siihen on hyvin pieni ja esimerkiksi keskusmuistin tai massamuistin nopeus täysin merkityksetön. Myös näytönohjaimissa on kuitenkin päästy tilanteeseen, jossa suurimmasta mahdollisesta suorituskyvystä ei kaikissa tilanteissa ole mitään näkyvää hyötyä.

Puhtaassa hyötykäytössä erillisestä näytönohjaimesta ei yleensä ole mainittavaa hyötyä ja suorittimeen integroitu ohjainpiiri riittää hyvin. Erillistä ohjainkorttia tarvitaan pelien lisäksi lähinnä käytettäessä useita poikkeuksellisen tarkkoja näyttöjä. Kevyeen vanhojen pelien pelaamiseen uusimpien suoritinten ohjainpiirien tehokin riittää, mutta uudet näyttävää grafiikkaa sisältävät pelit ovat suoritinten rahkeille edelleen liikaa.

Näytönohjain kannattaa valita käytettävän näytön tarkkuuden mukaan. Nykyaikainen pelaamisen minimitarkkuus on full hd eli 1 920 × 1 080 pistettä, ja ehdoton valtaosa pc-pelaajista käyttää edelleen tätä tarkkuutta. 4k-näytöt kasvattavat kuitenkin koko ajan suosiotaan. Koska 4k-näytöllä pyörii nelinkertainen määrä kuvapisteitä full hd -näyttöön verrattuna, tarvitaan sulavaan 4k-pelaamiseen hurjasti enemmän laskentatehoa.

4k-pelaajalle edes Nvidian malliston tämän hetken tehokkain kortti, noin 800 euroa maksava GeForce GTX 1080, ei välttämättä ole ylimitoitettu. Full hd -pelaajalle myös 500 euron haarukkaan asettuva GTX 1070 saattaa olla ylimitoitettu, etenkin jos suosikkipelit eivät ole viimeisimmän vuoden aikana ilmestyneitä uutuuksia. Pelien vaatimustaso kasvaa kuitenkin koko ajan, ja tuoreimmat julkaisut vaativat aiempaa enemmän grafiikkatehoa pyöriäkseen sulavasti kaikki mahdolliset visuaaliset herkut päällä.

AMD:lla ei toistaiseksi ole kaikkein tehokkaimmassa päässä kilpailijoita Nvidian kaikkein nopeimmille piireille, joten se keskittyykin kilpailemaan hinnalla. Tuoreet Radeon RX -kortit kilpailevat etupäässä Nvidian GeForce GTX 1050 ja 1060 -pohjaisia kortteja vastaan. Ne ovat parhaimmillaan uusissa, tuoreisiin DirectX 12- ja Vulkan-rajapintoihin perustuvissa peleissä, mutta vanhempiin peleihin Nvidia-pohjaiset ohjaimet ovat yleensä parempi valinta.

6. Massamuistit

Nykyaikaisen pc:n ensisijaiseksi massamuistiksi kannattaa ehdottomasti valita ssd-levy. Pyörivään kiintolevyyn verrattuna se vähentää odotteluaikoja ja tekee käytöstä sulavampaa. Ohjelmat avautuvat ja tiedostot latautuvat nopeammin, pelien latausajat lyhenevät hurjasti ja päivitysten asentaminen sekä käyttöjärjestelmän käynnistäminen uudelleen ovat vauhdikkaampia.

Pöytäkoneisiin tarkoitetuissa ssd-levyissä käytetään tällä hetkellä kahta liitäntätapaa. Perinteiset koteloidut 2,5 tuuman asemat kytketään serial ata 3.0 -väylään, jonka suurin teoreettinen tiedonsiirtonopeus on 600 megatavua sekunnissa. Tämä on huomattava pullonkaula uusilla ssd-levyillä. Useimpiin sovelluksiin sata-väyläisten ssd-levyjen siirtonopeus riittää kuitenkin vallan mainiosti ja ongelmitta.

Toistaiseksi ainoa helppo tapa kiertää sata-väylän nopeusrajoitus on käyttää m.2-liitäntää. Useimmat m.2-liitännät mahdollistavat neljän pci express 3.0 -kanavan käytön, jolloin teoreettiseksi maksimisiirtonopeudeksi muodostuu peräti neljä gigatavua sekunnissa. Samsungin alkutalvesta myyntiin tulleet 960 Evo ja Pro -ssd:t pystyvät parhaimmillaan yli kolmen gigatavun lukunopeuksiin, joten väylän rahkeita pystytään myös hyödyntämään tehokkaasti.

Koteloiduista serial ata -väyläisistä levyistä poiketen m.2-asemat ovat pieniä piirikortteja, jotka asennetaan suoraan emolevylle. Useimmissa uusissa emolevyissä on yksi m.2-paikka. Kaksi korttipaikkaa sisältävät emolevyt ovat erittäin harvinaisia. M.2-asema voidaan kuitenkin asentaa sovittimen avulla myös perinteiseen pci express -korttipaikkaan.

Uusinta uutta massamuistien liittämisessä on u.2-väylä. Sata-liitännän tapaan asemat ovat koteloituja ja ne kytketään emolevyyn kaapeleilla. U.2-liitin emolevyllä on kuitenkin toistaiseksi hyvin harvinainen, ja siihen kytkettävät asemat vielä harvinaisempia.

Perinteinen kiintolevykään ei ole vielä kuollutta teknologiaa. Pöytäkoneessa se sopii erinomaisesti tiedostovarastoksi. Käyttöjärjestelmä ja useimmin käytetyt ohjelmat ja pelit asennetaan ssd:lle, kun taas suuret, harvemmin käytetyt tiedostot voidaan sijoittaa kiintolevylle.

Satunnaisessa käytössä kiintolevyn hitaus ei ole merkittävä haitta. Pöytäkoneen koteloon mahtuu tyypillisesti useita 3,5 tuuman kiintolevyjä, joten tilaa on helppo lisätä tarpeen mukaan myöhemmin.

7. Virtalähde

Virtalähteen oleellisin ominaisuus on teho, joka ilmaistaan watteina. Virtalähde pystyy toimittamaan komponenteille nimellistehonsa verran sähköä, mutta koska sen hyötysuhde ei ole täydellinen, on sen todellinen sähkönkulutus hieman nimellisarvoa suurempi.

Pc:ssä suuria määriä sähköä kuluttavat etupäässä suoritin ja näytönohjain. Niiden rinnalla esimerkiksi massamuistien kulutus on häviävän pientä. Mitä tehokkaampi komponentti, sitä suurempi on sen sähkönkulutus.

Valmistajat ilmoittavat sekä suorittimille että näytönohjainpiireille tdp-arvon, joka ilmaisee komponentin suurimman sähkönkulutuksen watteina. Nämä arvot yhteen laskemalla voidaan arvioida suuntaa-antavasti pc:n sähkönkulutusta.

Jos koneessa on esimerkiksi Core i5-6500 -suoritin, jonka tdp-arvo on 65 wattia, sekä GeForce GTX 1060 -pohjainen näytönohjain, jonka tdp on 150 wattia, on yhteenlaskettu kulutus 215 wattia. Aiemmin mainittu 500 watin virtalähde riittää siis kokoonpanolle ruhtinaallisesti.

Vähän sähköä kuluttavilla uusilla komponenteilla varustetussa pc:ssä 500 watin virtalähde riittää lähes aina. Enemmän tehoa tarvitaan lähinnä, jos tarkoitus on käyttää useita näytönohjaimia. Merkittävin syy maksaa virtalähteestä enemmän kuin perusmallista on kalliimpien versioiden modulaarinen rakenne.

Modulaarisessa virtalähteessä kotelon sisäiset kaapelit ovat irrotettavia, joten asennuksen yhteydessä kytketään vain tarvittavat johdot. Näin koteloon ei jää tyhjän pantiksi turhia johtoja, ja jäähdytysilma pääsee kiertämään vapaammin.

Juttu julkaistu Mikrobitin numerossa 12/2016. Juttua on päivitetty 5.4.2017 kello 11:30: päivitetty suoritinta ja emolevyä koskevat osiot ja korjattu virtalähdettä koskevassa osiossa ollut virhe.