Mint tarjoaa neljä virallista versiota, joista kukin on varustettu eri työpöytäympäristöllä. ”Pääversio” sisältää Linux Mint -tiimin oman Cinnamon-ympäristön, joka on tarkoitettu lähinnä perinteisen käyttöliittymän ystäville ja Windowsista siirtymistä miettiville.

Cinnamon sisältää tehtäväpalkin ja perinteisen käynnistysvalikon. Työpöytäympäristö tarjoaa jonkin verran mahdollisuuksia virittelyyn ja mukauttamiseen. Lisäksi tarjolla on kaksi erilaista käyttöliittymävaihtoehtoa: ikkunaluettelo tai kuvakkeisiin perustuva jaottelu, joka on tuttu muun muassa Windows 7:n SuperBar-tehtäväpalkista.

Kuvakepohjainen jaottelu toimii siten, että kun samasta sovelluksesta on käynnissä useampi instanssi, avointen ikkunoiden määrä ilmaistaan pääkuvakkeen päällä näkyvällä numerolla. Kun hiiren osoittimen vie kuvakkeen päälle, näyttää Mint esikatselun avoimista sovellusikkunoista.

Cinnamon on turvallinen valinta kaikille Linux Mintin käyttäjille. Se on suhteellisen kevyt, mutta perustuu enemmän tai vähemmän ristiriitaisia tunteita herättävään Gnome 3 -työpöytäympäristöön.

Linux Mint MATE käyttää nimensä mukaisesti MATE-työpöytäympäristöä, joka puolestaan on käytännössä rakastetun Gnome 2 -ympäristön reinkarnaatio.

MATE on todella kevyt ja mukautettava järjestelmä, joka siksi sopii parhaiten virittelijöille ja vanhempien laitteiden omistajille. Myös MATE-versio tarjoaa oletusarvoisesti perinteisen käynnistysvalikon, mutta versiossa on myös muita eroja Cinnamoniin verrattaessa.

Kevyt ja toimiva. MATE perustuu rakastettuun Gnome 2:een. Pienenä ärsyttävyytenä ajoittainen kuvan repeileminen.

MATE muun muassa käyttää Caja-tiedostoselainta, Cinnamonin resurssienhallintana toimii puolestaan erinomainen Nemo. Caja on niin ikään hyvä, kevyt ja ominaisuusrikas vaihtoehto tiedostojen hallintaan.

Eroja on myös ikkunanhallinnassa. Cinnamonissa ikkunoiden piirtämisestä huolehtii Gnome 3:n Mutteriin perustuva Muffin, MATE-versio puolestaan käyttää Marcoa. Käyttäjille asti näkyviä eroja ei näiden välillä juurikaan ole, joskin Marco saattaa kärsiä ajoittaisesta kuvan repeilystä eli tearingista.

Kolmas Linux Mint -versio on varustettu erittäin kevyellä Xfce-työpöytäympäristöllä. Xfce on vakaa kuin kallio, mistä johtuen se on pitkään pysytellä lähes muuttumattomana. Pian on kuitenkin tulossa tarjolle Xfce 4.12:n korvaava 4.14-versio, jonka Mikrobitti ottaa kokeiluun heti tuoreeltaan.

Mint-käyttäjät joutuvat kuitenkin toistaiseksi tyytymään Xfce 4.12:een, sillä käyttöjärjestelmä perustuu pitkäaikaisesti tuettuun Ubuntu 18.04 LTS:ään, jonka pakettiversiot pysyvät keskeisiltä osiltaan muuttumattomina koko viiden vuoden tukijakson ajan.

Todennäköisesti Xfce 4.14 nähdään osana Linux Mintin 20.x-versiota, joka on luvassa ensi vuonna. Kyseinen versio tulee perustumaan ensi huhtikuussa julkaistavaan pitkäaikaisesti tuettuun Ubuntu 20.04 LTS:ään.

Xfce tarjoaa niin ikään perinteisen käynnistysvalikon sekä Thunar-tiedostoselaimen. Erot Cinnamoniin ja MATE-versioon ovat marginaalisia. Suurin ero Xfcen ja Cinnamonin välillä on se, että ensiksi mainittu on suunnattu erityisesti vanhempiin laitteisiin, joista uupuu suorituskykyä.

Keveys, keveys ja keveys. Älä turhaan osta uutta atk:ta, kun vanhallakin pärjää. Xfce huolehtii siitä.

Neljäs Mint-versio perustuu poikkeuksellisesti Debianiin. Siihen samaan peruskallioon, johon myös Ubuntu perustuu. Kyseessä on Mintin kehitystiimin pomon, Clement Lefebvren mukaan kokeellinen ”hätävaraversio” siltä varalta, että Ubuntu joskus lakkaisi olemasta tai siirtyisi vaikkapa erään suuren Redmondissa sijaitsevan, nimeltä mainitsemattoman ohjelmistoyhtiön omistukseen.

Debian-versio sisältää särmikkäitä kulmia, eikä sitä voida suositella vasta-alkajille. Moni asia toimii eri tavalla kuin perusversiossa, eikä Linux Mint Debian Edition vaikuta olevan kehittäjien ensimmäinen prioriteetti. Suurin osa kehityspaukuista suunnataan Cinnamon-versioon. Tämä on loogisinta, sillä kyseessä on samalla Mint-lippulaiva.

Linux Mint Debian Editionin ja Linux Mint Cinnamonin suurin ero on alustajärjestelmä, toisessa Debian, toisessa Ubuntu. Molemmat käyttävät kuitenkin oletusarvoisesti Cinnamon-työpöytäympäristöä.

Eräs toinen Linux Mintin Ubuntusta erottava tekijä on se, että Mintin kehitystiimi on päättänyt valita toissijaiseksi paketointivaihtoehdoksi apt:n rinnalle flatpakin. Canonical vannoo puolestaan snap-paketointitavan perään. Snap ja flatpak ovat perusperiaatteiltaan samanlaisia. Molemmat sisältävät kaikki sovelluksen ajamiseen tarvittavat binäärit ja ajokirjastot.

Suurin ero lienee päivitystavassa. Molemmat päivittyvät automaattisesti, mutta flatpakin osalta käyttäjille tarjotaan mahdollisuus estää automaattiset päivitykset. Snapin osalta näin ei ole, vaan paketit päivittyvät, halusi käyttäjä sitä tai ei. Monia Windows 10:n päivitystyyliin kyllästyneitä tämä saattaa ärsyttää, mutta ainakaan toistaiseksi Canonical ei ole ollut valmis vastaamaan käyttäjien huoleen.

Mikäli et ole varma, mikä Linux Mint versio on juuri sinun käyttöösi sopiva, kannattaa harkita lippulaivaversiota Cinnamon-työpöytäympäristöllä. Mikäli taas Cinnamon ei taivu käyttötottumuksiisi tai laitteistosi on vanhahko, kannattaa harkita MATE- tai Xfce-versioita. Gnome 3:a kammoavien kannattaa puolestaan pysytellä suosiolla MATE-version käytössä. Kokeilijoille ja kokeneemmille käyttäjille sopii parhaiten Linux Mint Debian Edition.