30 Day Fitness at Home on nimensä mukaisesti suunniteltu houkuttelemaan tavoitteelliseen säännölliseen kuntoiluun kotona. Tavoitteena voi olla joko painon pudotus, yleinen kuntoilu tai lihaskunnon parantaminen.

Tarkoitus on harjoitella päivittäin, ja siitä tuleekin halutessa muistutus valittuna ajankohtana. Joka päivälle on koottu kuntoiluohjelma, jonka keston ja kalorikulutuksen sekä sisällön näkee ennen aloitusta. Harjoitusohjelma kehittyy päivien mukaan. Kuntoilutiedot synkronoituvat muihin Apple Health tai Google Fit -sovelluksiin.

Varsinaisten liikkeiden teko onnistuu aloittelijaltakin, sillä niistä näytetään havainnolliset animaatiot ja vaihtoehtona on myös esimerkkivideot. Sovelluksessa on myös näppärä vaakasuoratila, josta näkee liikkeet, vaikka puhelin olisi hieman kauempana. Liikkeissä ei tarvita mitään kuntoiluvälineitä ja harjoitusten välille on aina ajastettu myös lepoaika.

30 päivän haasteiden lisäksi sovelluksessa on päiväseuranta, johon voi asettaa päivittäisen askelmäärän, veden juonnin määrän ja painonseurannan. Mukana on myös ostoslista, johon on laadittu suositeltu ostoslistasuositus, josta voi poimia halutut tuotteet kauppareissua varten.

30 Day Fitness at Home on helppokäyttöinen ja selväpiirteinen. Jos ilmaisversion mainokset häiritsevät, runsaan 60 euron vuosimaksu poistaa mainokset ja avaa käyttöön lisää videomateriaaleja, personoidut harjoitteluohjelmat ja valikoiman kuntoilua vauhdittavaa musiikkia. Sovelluksen saa ladattua App Storesta ja Google Playsta.