Hyvin tarinavetoinen hiippailu- ja ongelmanratkaisupeli A Plague Tale: Innocence alkaa mukavan lempeästi Ranskan maaseudulta aatelistyttö Amician tehdessä päivän askareita.

Lämpimät syksyn sävyt revitään maailmasta kuitenkin pikaisesti inkvisition tekemän kotikäynnin seurauksena. Amicia joutuukin pian hänelle etäisen Hugo-veljensä suojelijaksi matkalla halki satavuotisen sodan ja ruton tuhoaman maan.

Viileä ja muodollinen suhde veljeen lämpenee ja sakkaa samalla, ja molemmat hahmot kasvavat sen seurauksena mielenkiintoisesti loppua kohden.

Pakoon pahaa maailmaa

Sisarusten reitille mahtuu niin kamalia ihmiskohtaloita ja -hirviöitä kuin auttavia käsiäkin, mutta useimmiten he joutuvat selviämään kahdestaan. Molempien ääninäytteleminen sekä englanniksi että ranskaksi vedetään hyvin, joten jutustelua ja tilanteiden jatkuvaa kommentointia on miellyttävä kuunnella.

Tarina myötäilee historiallisia tapahtumia muttei varsinaisesti sijoitu mihinkään tiettyyn vuoteen tai oikeasti eläneiden henkilöiden saappaisiin. Muutama epälooginen juonenkäännekin löytyy, mutta niistä on mahdoton puhua tarinaa pilaamatta.

Itse pelaaminen sisältää monista muista hiippailupeleistä tuttuja elementtejä - korkeaa ruohikkoa piiloutumista varten ja metakan aiheuttamista, jolla kiinnitetään vastustajien huomio toisaalle.

Amicialla on kyllä alussa mukanaan myös linko, mutta taistelu haarniskoituja sotilaita vastaan ei tule kuuloonkaan. Jos joku on pelaajan tiellä, hänet pitää saada liikkumaan vaikkapa heittämällä kivi seinällä roikkuvia kattiloita päin. Varustevalikoima kasvaa hieman pelin aikana, mutta perustuu aina vihulaisten kiertämiseen tai välttämiseen tappelun sijaan.

Jos ja kun Amicia on pakotettu tappamaan, hänen reaktionsa muistuttaa tehokkaasti siitä, että kyseessä ei ole sadan muun pelin jäyhä antisankarisotilas, vaan nuori veljeään suojeleva tyttö. Muutenkin peli toimii hyvänä muistutuksena siitä, mitä kuolema merkitsee ja sen monituiset ilmenemismuodot ovat selkeästi näkyvillä.

Niin. Monta. Rottaa.

Ruton ja todella massiivisten rottalaumojen vähittäinen mukaan tulo muuttaa asetelmia merkittävästi. Luonnonvoiman kaltaiset talttahammasmatot ahmivat surutta kaiken, joka tielle eksyy. Reitit rottamassojen läpi pitääkin raivata yleensä tulen avulla. Vakavasti rottakammoisten kannattaakin skipata tämä peli, sillä sitä verran aggressiivisia ja päin näköä tulevia nämä elukat ovat.

Äkäiset siimahännät kuitenkin monipuolistavat alun simppeliä ongelmanratkaisua mukavasti, kun pelaajan pitää samaan aikaan miettiä niin veljeään, rottia, tulta, hiippailemista kuin sotilaitakin. Hugo ei onneksi ole pelkkä kiviriippa, ja kykenee auttamaan siskoaan, mikäli tilanne niin vaatii.

A Plague Tale: Innocencessa on myös hieman päälle liimatun oloinen varustelu, joka antaa tekosyyn nuohota materiaaleja ympäristöstä hiljaisempaa linkoa, isompaa varustepussia tai muuta varten. Peli itsessään on hyvin suoraviivainen, joten ilman tätä maastossa ei kenties tulisi palloiltua samaan tapaan.

Teknisesti A Plague Tale on hyvällä mallilla. Pätevän ääninäyttelyn ja hyvin tilanteita tukevan taustamusiikin lisäksi se näyttää uskottavalta. Maisemat vaihtuvat hyvää tahtia, tarjoten näkymiä niin keskiaikaisista kirkon katakombeista, ruton tuhoamista maatiloista kuin sokkeloisista kaupungeista ja verisistä yhteenotoista.

Ruudunpäivitys niiaa välillä tapahtumapaikkojen vaihtuessa, mutta muuten kaikki rullaa mukavasti eteenpäin.

Rottien määrä ja niiden lähes nestemäinen liikkuminen valtavissa laumoissa on samalla tavoin yhtä lailla vaikuttava kuin huolestuttavakin.

Kyllä kannattaa

A Plague Tale: Innocence on erilainen ja erinomainen lisä toiminnallisten seikkailupelien kirjoon. Sen aihealuetta ei ole juuri peleissä käsitelty, etenkään ei-taistelullisesta vinkkelistä, ja keskittyminen selviytymiseen eikä tappamiseen edellyttää uudenlaista suhtautumista viholliskontakteihin.

Pelimekaanisesti A Plague Tale on toisaalta hyvin pitkälti tuttua ja turvallista, muiden pelien jo aiemmin toteuttamien elementtien luovaa yhdistelyä.

Tarinan kautta kehittyvät hahmot ja heidän lopullinen kohtalonsa jaksavat kuitenkin kiinnostaa ja tuottavat motivaatiota puskea vielä yhden rottalauman ja lohduttoman maiseman läpi heidän matkallaan kohti jotain parempaa.

Samanhenkinen Brothers – A Tale of Two Sons -peli on toiminut kuulemma Asobo Studiolla isona innoittajana, ja jos se aikanaan iski, tämä keskiaikainen sisaruspeli iskee myös.

PLUSSAT:

  • Hiiviskelyn tärkeys
  • Hahmojen kehittyminen
  • Harvoin käytetty aihepiiri ja miljöö

MIINUKSET:

  • Pelimekaniikka ei maailmaa järäytä
  • Varusterumba on täysin tarpeeton