Pelaaja on kreikkalainen, Kefalonián saarella asuva palkkasoturi noin 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua, joka tienaa toimeentulonsa kaikenlaisilla pikkutöitä ja suojelee kasvatti-isäänsä Markosta tämän hölmöjen juonien vakavammilta seurauksilta.

Lopulta päähenkilö joutuu osalliseksi Ateenan ja Spartan kaupunkivaltioiden välistä peloponnesolaissotaa. Tietenkin samalla pelaaja myös alkaa selvittämään traumaattisia lapsuudentapahtumiaan, jotka ajoivat tämän pakenemaan Spartasta ja päätymään Kefaloniálle.

Assassin’s Creed Odyssey on kaikilta osiltaan suorastaan massiivinen peli. Itse pääjuoni kestää helposti yli 30 tuntia, ja sen päälle on vielä valtava määrä erilaisia sivutehtäviä, puhumattakaan kaikesta pikkutekemisestä.

Pahimmillaan Ubisoftin muissa avoimen maailman peleissä kartta on täytetty aivan turhalla sälällä pitkälti itsetarkoituksellisista syistä. Odysseyn kohdalla näin ei ole. Monet sivutehtävät ovat mielenkiintoisia ja maailmaa elävöittäviä tarinoita, ja niiden löytäminen sekä suorittaminen tuntuu harvoin pakkopullalta.

Ensimmäistä kertaa pelisarjassa pelaaja voi valita päähenkilöksi joko miehen tai naisen. Aivan valtavasti pelin sisältöön muutos ei vaikuta, ja esimerkiksi romanssivaihtoehdoista löytyy molemmille päähenkilöille sekä tyttö- että poikarakkautta, mutta onhan tämä sukupuolen valinnaisuus kaivattu lisä pelisarjaan, ja vain vahvistaa Odysseyn roolipeli-identiteettiä.

Onneksi molemmilla päähenkilöillä on kiitettävästi persoonallisuutta ja sopivasti pilke silmäkulmassa, eli pelisarjan kolmatta osaa rasittanutta, epäpidettävästä päähenkilöstä juontuvaa Connor-ongelmaa ei ole. Itse päädyin pelaamaan valtaosin Kassandralla, sillä erinomainen ääninäyttely ja animaatio tekivät hahmosta tuoreemman tuntuisen kuin tämän velipuolesta Alexioksesta.

Kumman tahansa hahmoista valitseekaan, niin Odysseyn päätarina koostuu kolmesta rinnakkaisesta toisiinsa kietoutuvasta tarinasta, jotka avautuvat hiljalleen pelin edetessä ja joita voi hieman edistää myös omaa tahtiaan.

Tarinoissa on mukana aivan kaikkea laidasta laitaan: kevyitä seikkailuita, synkkiä perhetaustoja, historiallisia hahmoja, massiivisia taisteluita sekä hulluja kultisteja. Vaikka pääjuonet ovatkin hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia, niin silti muistettavimmat hahmot ja seikkailut tuntuvat tapahtuvan sivutehtävissä.

Osa tarinoista on mukavia pieniä kevyitä seikkailuita mutta peli ei myöskään kavahda käsitellä hellenistisen kulttuurin kipeämpiä aiheita kuten orjuus, seksuaalisuus tai sukupuoli. Peli myös uskaltaa esittää molempien sodan osapuolien Ateenan ja Spartan rumat puolet ja kuitenkin antaa pelaajan itse tehdä oman lopullisen tulkintansa ja päätöksensä saadun tiedon perusteella.

Assassin’s Creed Odysseyn roolipelimäisyys näkyykin ennen kaikkea siinä, että kerrankin pelaajan tekemillä valinnoilla on merkitystä. Sekä pääjuonessa että sivutehtävissä pelaaja voi omilla päätöksillään vaikuttaa siihen, miten asiat etenevät ja pelissä on jopa useita erilaisia loppuja.

Ilahduttavasti Odyssey tuo rohkeasti pelisarjaan mukaan myös enemmän aiempaa fantastisempia elementtejä myyttisten kreikkalaisten hirviöiden muodossa. Mahdollisuus taistella esimerkiksi Minotaurosta tai Medusaa tuntuu pelisarjassa raikkaalta idealta, ja samalla myös hienosti nostaa lisää esille kreikkalaisen kulttuurin mytologiaa.

Vaikka hirviöt ovatkin selkeä ero pelisarjan aiempaan pseudo-historialliseen lähestymistapaan, niiden olemassaolo perusteellaan edes jotenkin järkevästi: hirviöt ovat Ensimmäisen sivilisaation pieleen menneitä kokeita.

Yksi Odysseyn parhaita pieniä mutta merkittäviä uudistuksia on se, että peliä on mahdollista, jopa suositeltavaakin pelata perinteisen ohjatun tehtävätilan sijaan tutkimistilassa. Tällöin valtaosassa tehtäviä pelaaja saa vain muodollisen ohjeistuksen siitä mihin hänen tulee suunnata sen sijaan, että karttaan ilmestyisi selkeä merkki siitä mihin mennä.

Uudistus ajaa pelaajan väistämättä tutkimaan ympäristöä enemmän ja samalla löytämään uusia mielenkiintoisia asioita orgaanisesti. Jos pelaajan preferenssinä on kuitenkin juosta vanhaan tapaan tehtävä merkiltä toiselle, niin peli antaa myös mahdollisuuden tähän.

Kreikan merellä saarelta toiseen liikkumiseen tarvitaan tietenkin laivaa ja sellainen löytyykin, klassisen kolmisoudun eli triremen muodossa. Purren myötä palaavat myös laivataistelut mutta merisairaudesta kärsiviä ilahduttaa tieto, että laivaa ei juurikaan tarvitse käyttää itse päätarinoissa.

Jos kuitenkin piti esimerkiksi Assassin’s Creed IV: Black Flagissä laivalla seilaamisesta, niin kolmisoudulle löytyy paljon tekemistä ja sivutehtäviä aina piraattien metsästyksestä haaksirikkoutuneiden hylkyjen etsimiseen.

Ruuhen avulla pääsee tutkimaan Kreikan saaristoa periaatteessa täysin vapaasti, mutta kuten monet muutkin roolipelit, rajoittaa Assassin’s Creed Odyssey pelaajan liikkumista hieman tämän kokemustason mukaan. Alueet joihin peli ei halua pelaajan vielä menevän on yleensä kansoitettu tietyn tasoisilla vihollisilla, joille pärjääminen huomattavasti alempitasoisena on todella haastavaa, joskaan ei myöskään täysin mahdotonta.

Jos pelaaja toimii rikollisesti, niin hän voi myös joutua muiden palkkasoturien kohteeksi. Tällöin jälleen oman hahmon ja metsästävän palkkasoturin välisellä tasoerolla on väliä, sillä palkkasoturit ovat jo lähtökohtaisesti normaaleja vihollisia haastavampia vastustajia. Jos pelaaja on epäedullisessa asemassa, on palkkasoturien kanssa taistelemisen sijaan strateginen perääntyminen se fiksumpi vaihtoehto. Ainakin kunnes tasoero on kaventunut.

Pelisarjan taistelu on parin uusimman teoksen aikana kokenut suuria muutoksia ja pääasiassa vain parempaan suuntaan. Vanhan hitaan, lähinnä torjumisesta ja vastaiskujen tekemisestä koostuneen taistelun sijasta nähdään nopeampaa ja varsinkin pelaajan kykypuusta avattujen ominaisuuksien avulla todella tehokasta mättöä, jopa suurempia vihollislaumoja vastaan. Tämä on todella kaivattu muutos, varsinkin kun taistelu on yhä pelissä todella isossa roolissa. Nyt taisteluun joutuminen ei tunnu siltä, että pelin tempo pysähtyy kuin seinään.

Halutessaan taistelun voi yhä tietenkin usein välttää hyvällä hiipimisellä ja salamurhauksella. Kykypuusta voi myös avata tehokkaampia ominaisuuksia vastustajien hiljaiseen eliminointiin mutta aikaisemminkin riittävän hyvin toiminutta perusmekaniikka ei ole käytännössä muutettu. Hiipimistä helpottaa pelaajan Ikarus-kotka, jonka avulla pystyy ilmasta tutkimaan ympäröivää pelimaailmaa ja merkkaamaan sinne kiinnostuksen kohteita kuten vihollisia. Näin merkityt viholliset ja esineet näkyvätkin sitten normaalissa näkymässä, joka auttaa vihollistukikohdan päihityksen suunnittelua.

Valitsipa sitten suoran toiminnan tai hiipimisen, niin varusteilla on selviytymisen kannalta suurta merkitystä. Pelaaja voi valita useista erilaisista lähitaisteluaseista itselleen sopivimmat, ja tietenkin erilaisia haarniskoita tarvitaan eri ruumiinosille. Kaikista esineistä on vieläpä eri tasoisia versioista, ja niiden parhaiden varusteiden saamiseen voi helposti käyttää tunteja sivutehtäviä suorittamalla ja pelimaailmaa koluamalla.

Massiivisen kokoinen peli tarkoittaa ikävä kyllä yhä nykyään sitä, että mukana tulee omia teknisiä ongelmiaan. Ei ole tavatonta silloin tällöin törmätä lentäviin eläimiin tai hullunkurisesti käyttäytyviin ihmisiin, mutta onneksi ongelmat eivät missään tapauksessa ole Assassin’s Creed Unityn painajaismaisia puuttuvia naamoja, tai muutenkaan yhtä laajoja.

Latausajat tosin olivat Playstation 4:llä todella epätasaisia. Etenkin Ikarus-kotkalla tehdyn tiedustelulennon jälkeen peli latasi yllättävän pitkään ennen kuin pääsin taas ihmishahmon puikkoihin.

Visuaalisesti Odyssey on sarjalle tyypillisesti erittäin näyttävä. Antiikin Kreikan kaunis saaristo suorastaan herää eloon värikkäissä kaupungeissa ja ympäristöissä. Halutessaan on todella helppo vain jäädä ihailemaan maisemia vuorokauden aikojen ja sään vaihtuessa. Niille jotka haluavat tallentaa ikimuistoiset lomakuvansa löytyy pelistä myös mainio valokuvaustila.

On todella kiitettävää, että mekaanisesti Odyssey tarjoaa valtavan määrän valinnanvapautta. Tämä tarkoittaa, että sitä pystyy pelaamaan hyvinkin erilaisilla pelityyleillä, ja vaikka lyhyimmilläänkin se on aikaa vievä kokemus, niin Odysseukseen ei tarvitse välttämättä sitoutua kuukausiksi.

Itse sanoisin, että pelistä saa ehdottomasti eniten nautintoa irti, jos pystyy huolettomasti heittäytymään sen pariin kymmeniksi tunneiksi. Antiikin Kreikassa seikkaileminen on ilahduttavaa puuhaa, jonka tarinat vievät nopeasti mennessään. Pääjuonen seuraamisen sijaan on helppoa eksyä vain tutkimaan uusia ympäristöä silkasta mielenkiinnosta ja löytämisen ilosta.

Kokonaisuutena Assassin’s Creed Odyssey on helposti yksi pelisarjan parhaista osista, jota voi huoletta suositella sekä sarjan faneille että yleisesti toimintaroolipelien ystäville.

Plussaa

  • Onnistuu uudistamaan pelisarjaa
  • Kreikan saaristoa on ilo tutkia
  • Skaalaltaan eeppinen

Miinusta

  • Melkein jo liikaa tekemistä
  • Ajoittaiset tekniset ongelmat