Pelaaja on juuri olevaisuuteen tupsahtanut uusi keiju, jolle tekstittämättömän tutoriaalin aikana annetaan keijuille kuuluvat esineet: oikeaan käteen sujahtava punainen sormus ja vasemmalla kädellä käytettävä taskukello.

Sormuksen avulla keijut voivat imeä elämänvoimaa elollisista olennoista sekä kasveista ja luovuttaa tätä varastoitua elinvoimaa sitä tarvitseville. Taskukellon avulla on mahdollista liikkua ajassa taaksepäin ja eteenpäin.

Pelaajahahmo ilmestyy vanhanaikaiseen sisäoppilaitokseen ja orpokotiin, jossa nuori tyttö pyytää keijua herättämään kuihtuneen kukan henkiin merkkinä siitä, että keijuja on olemassa.

Keijut ovat näkymättömiä ihmisille, mutta heidän tekonsa puhuvat heidän puolestaan. Seuraavaksi tytön ystävät pitää vakuuttaa keijun olemassaolosta ja sen jälkeen pelaaja auttelee lapsia kaikenlaisissa pienissä puuhissa.

Ja kaiken yllä häilyy pimeys

Lapset ovat nättejä kuin posliininuket, ja heillä on omat persoonallisuutensa ja tavoitteensa. Heidän puheenpartensa on vanhahtavan runollista ja muodollista, mutta minua se ei ärsyttänyt. Se tuntui sopivan Déracinén maailmaan varsin hyvin, samaten ääninäyttelijöiden tapa miltei kuiskia vuorosanat.

Nämä ovat perinteisten satukirjojen kunnollisia ja punaposkisia lapsosia, joiden seikkailuja on mukava seurata ja joille haluaa vain kaikkea hyvää.

Kaiken mukavan puuhailun yllä kuitenkin lepää alakuloisuus ja pahaenteisyys. Erään tytön nilkassa on parantumaton haavauma, joka on tulosta jonkinlaisesta yöllisestä retkestä. Pihamaalla puun alla on lapsen hauta, eikä rehtorilla tunnu olevan puhtaat jauhot pussissa.

Loppupuolella peliä tämä pahaenteisyys tulee todeksi, kun kaikki menee jatkuvasti pieleen ja pelaaja tekee keijuvoimineen parhaansa korjatakseen sen kaiken.

Ajasta irrallaan

Tarinan lisäksi tunnelmaan vaikuttavat vahvasti myös pelin audiovisuaaliset elementit. Keijut elävät ajan ulkopuolella, joten he näkevät ihmiset kuin tiettyyn hetkeen jähmettyneinä patsaina. Ympäristöön tai ihmisiin koskemalla he voivat saada aikaan patsaiden kaltaisten ihmisten hetkellisen heräämisen, kun he reagoivat tapahtuneisiin muutoksiin. Pian he kuitenkin vaipuvat takaisin liikkumattomuuteen kuin mekaaniset nuket, joista on veto loppunut.

Välillä asioihin ja ihmisiin koskeminen saa aikaan äänimuistoja siitä, mitä ihmiset ovat sanoneet aiemmin. Menneitä tapahtumia voi nähdä myös läpinäkyvinä kuvajaisina, jotka auttavat tulkitsemaan mitä on meneillään ja päättelemään mihin suuntaan lapset ovat menneet.

Nämä elementit saavat aikaan vahvan toiseuden ja ulkopuolisuuden tunteen: keiju elää ihmisten muistojen ja menneisyyden keskellä, hetkien välissä, nähden vain pilkahduksia elävästä elämästä. Miltei jatkuvasti läsnä oleva surumielinen jousimusiikki tuo oman lisänsä tähän tunnelmaan.

Varo ympäristöäsi

Déraciné on vr-peli, jota ei voi pelata mukavasti tuolissa löhöten, vaan se vaatii seisomaan nousemista. Ympäristö on suunniteltu niin, että esineiden poimiminen ja käyttäminen ei oikeastaan onnistu istualtaan. Tavallista ohjainta ei voi laisinkaan käyttää, vaan käsiin on otettava Move-ohjaimet.

Ympärillä on oltava jonkin verran tilaa, sillä vaikka Move-kapulaa käytetään myös liikkumiseen ja suunnan vaihtamiseen, Movella tulee huomaamattaan välillä hosuneeksi ympäriinsä oikeastikin.

Varsinainen mekaniikka koostuu lähinnä ympäriinsä kulkemisesta ja kaiken mahdollisen tutkimisesta. Käytännössä tutkiminen tarkoittaa erilaisten esineiden poimimista, joista osa siirtyy automaattisesti inventaarioon myöhempää käyttämistä varten.

Käyttöön liittyy kevyitä pulma-elementtejä, kun esineen tarkoitus ei aina ole mitenkään ilmiselvää. Liikkuminen tapahtuu tiettyihin solmuihin teleporttaamalla eli ikävä kyllä kaikkiin nurkkiin ja notkelmiin ei pääse tonkimaan.

Uteliaisuus palkitaan

Déraciné jakautuu tiettyihin päiviin ja kellonaikoihin, joiden välillä keiju kulkee taskukellonsa avustuksella edestakaisin. Sisäoppilaitoksena toimiva valtava kartano, sen piha-alueet ja lisärakennukset avautuvat pikkuhiljaa tutkittavaksi, ja auki olevat huoneet vaihtelevat päivästä toiseen. Jokaisen päivän oma tehtävä on mahdollista pelata hyvinkin nopeasti, mutta isosta osasta peliä jää silloin paitsi.

Juoni on lineaarinen ja suhteellisen lyhyt. Päätarinan ulkopuoleltakin löytyy vain yksi sivutehtävä jossa kerätään piilotettuja kolikkoja. Pituutta kokemukseen saa kuitenkin lisää, kun malttaa pysähtyä penkomaan laatikoita. Piirongeista löytyvät lappuset, pöydillä olevat kuvat, kirjahyllyjen kirjat ja muut esineet paljastavat maailmasta, menneistä ajoista ja tarinasta paljon enemmän kuin varsinainen pääjuoni antaa ymmärtää.

Erityisesti päiväkirjoja kannattaa vilkaista moneen otteeseen, sillä päivästä riippuen ne saattavat paljastaa uusia asioita.

Kirjallinen materiaali on käsin kirjoitettua, mutta Move -ohjaimen painiketta painamalla tekstin saa näkymään selvemmin. Kaikkea ei kuitenkaan ole tekstilaatikoihin laitettu, joten alkuperäistä dokumenttia kannattaa tihrustaa tarkasti. Mitään ei selitetä kuitenkaan perin juurin auki, ja tarinan avautuminen jää pitkälti pelaajan oman tulkinnan varaan.

Surumielistä kauneutta

Déraciné on peli, josta kannattaa nauttia pienin annoksin ja antaumuksella. Koska sitä ei voi pelata istualtaan, ainakin minulla selkä ja jalat kipeytyivät pidempien sessioiden aikana. Epämukava peliasento voi taas johtaa siihen, että kaikkia paikkoja ei jaksa koluta moneen kertaan niin perusteellisesti kuin ehkä haluaisi, ja tämä taas voi vesittää pelikokemusta.

Kartano, sen ympäristö ja esineet ovat kaikki todella kauniita ja niitä kannattaa seisahtua aika ajoin vain ihailemaan. Ehkäpä paradoksaalisesti juuri hetkien pysähtyneisyyden ansiosta kaikki tuntuu todella aidolta, ja maisemiin sekä maailmaan pystyy uppoutumaan.

Mistään iloisista Disney-keijuista ei Déracinéssa ole kysymys, vaan esille tulevat keijujen ilkikurisuus ja myös pahuus. Keijujen ympärille kehitetty taustatarina on tuoreen oloinen ja sen verran kiinnostava, että siitä haluaisi tietää vielä enemmän.

Alakuloisen tunnelman sekä synkkiä sävyjä omaavan tarinan takia tätä ei voi kovin nuorille pelaajille suositella. Hitaasti avautuvista tarinoista, tunnelmoinnista ja surumielisestä kauneudesta pitäville Déraciné on kuitenkin ohittamaton kokemus.

Plussaa:

  • Vahva alakuloinen ja ajoittain synkkä tunnelma
  • Kaunis ympäristö johon on helppo upota
  • Irrallisista dokumenteista avautuva taustatarina

Miinusta:

  • Tutoriaalissa ei ole päällä tekstityksiä
  • Pelausasento voi väsyttää nopeasti
  • Taustatarina voi jäädä liian epäselväksi