Tavaran rohmuaminen ja sitä kautta varusteiden parantaminen on ollut monessa roolipelissä yksi oleellisimmista koukuttavista mekaniikoista.

Monster Hunter -sarja ymmärsi tämän jo ajat sitten ja teki kamagrindauksesta kokonaisen pelisarjan. Bandai Namco vilkuili hirviömetsästystä vierestä ja päätti kokeilla samaa, mutta Monster Hunter -peleihin verrattuna vieläkin virtaviivaisemmin. Näin syntyi God Eater -pelisarja.

Kolmas God Eater on hyvin pitkälle samaa kuin pelisarjan aiemmatkin edustajat, mutta monipuolistettuna. Idea on herttaisen yksinkertainen: yhdestä neljään sankaria heitetään vaihteleville kartoille kaatamaan siellä kulloinkin luuraavat hirviöt. Usein kartan lopussa odottelee myös yksi vahvempi körmy kaadettavaksi.

Tehtävistä irtoavilla materiaaleilla ja esineillä hahmojen varustusta parannellaan pala kerrallaan pelin kulloisessakin keskushuoneessa. Toista ad infinitum, tai God Eater kolmosen tapauksessa vajaan viiden sadan tehtävän verran.

Monster Hunter -sarjasta God Eater 3 eroaa nopeammalla temmollaan. Siinä missä Monster Huntereissa tehtäviin saattaa kulua helposti aikaa kolmekin varttia, God Eaterissa hirviöt ovat viipaleina usein alta kymmenen minuutin. God Eater kolmosen toiminta on siis nopeaa ja hetkistä, muistuttaen enemmän Devil May Cry -pelien lennokasta mätkimistä.

Yhdistelmä toimii juuri niin kuin olettaa saattaa – koukku uppoaa niskalihoihin lähes huomaamatta, koska se seuraava päivitys tai superase saattaa olla vain sen yhden viisiminuuttisen päässä.

Onneksi näin, sillä tarinan puolesta God Eater 3 ei juuri eteenpäin kannusta. God Eaterit itse ovat pelättyjä metsästäjiä, ainoita jotka voivat kantaa erilaisiksi aseiksi muuntautuvia God Arceja. God Arcit voivat puolestaan syödä sieluja kaikelta elävältä tai jotain jotain. En minä tiedä, tarina pikakelailee olennaisia pointteja surutta eteenpäin, ikään kuin kirjoittajat eivät itsekään olisi juuri teoksestaan välittäneet.

Joka tapauksessa alun God Eater -kolmikko on lyöty pelon vuoksi lukkojen taakse, eivätkä pääse vankilastaan pois kuin ainoastaan Aragami-hirviöiden metsästystä varten.

Hälläväliä-tarinan lisäksi God Eater 3 vaatii todella isoa animekliseiden sietokykyä. Hahmot ovat järjestään järkyttäviä stereotyyppejä, naishahmojen rintavarustuksessa ja vaatteiden niukkuudessa ei ole säästelty ja esimerkiksi kuvakulmat ovat paikoitellen todella vaivaannuttavia.

Dialogi on muutaman lauseen lässytystä, jolla ei yleensä ole mitään tekemistä minkään kanssa. Usein keskustelua on ilmeisesti lisätty vain, jotta ohjaaja voisi zoomailla naishahmojen muotoja edes jollain tekosyyllä. Omaperäistä otetta käsikirjoituksesta on turha odottaa.

Suomalaisesta näkökulmasta peli tarjoaa myös varsin erikoisen yllätyksen. Niin hirviöiden kuin God Arcien nimissäkin alkaa pelin edetessä näkymään jotain tuttua.

Hirviö nimeltä Ukonvasara? Varmasti silkkaa sattumaa.

Miekka nimeltä Vainamoinen? Jahas.

Mielikki-haulikko? Mikäs siinä.

Kalevala-nimiä vilisee siellä täällä, minkä lisäksi myös muuta suomalaista nimistöä tulee aina aika ajoin vastaan. Torille?

Jjjjoo... Mitähän tähän nyt sanoisi. Keep it classy, Japan?

Jos tämän kynnyksen onnistuu kuitenkin ylittämään, löytyy alta ihan pätevä kevyt mätkintä. God Arceja on paljon erilaisia ja jokaisella pelitaktiikat ovat mukavan vaihtelevia. Tapoja hirviöiden kaatamiseen on paljon ja myös mukaan valittavilla God Eater -kumppaneilla on merkitystä.

Ohjauksessa on panostettu monipuolisuteen ja vaikka välillä tuntuukin siltä, että sormet menevät eri vaihtoehtojen kanssa solmuun, pääsääntöisesti homma kuitenkin toimii moitteetta. Myös pelin musiikkiraita on mukavaa kuunneltavaa. Tekemistä ja grindaamista on kymmeniksi tunneiksi ja pelin parissa hujahtaakin huomaamatta aina tunti poikineen. Myös kaverit voi kutsua netin yli mätkintään mukaan, joskin vielä näin ennen julkaisua verkkopeli jäi valitettavasti testaamatta.

Pelin suurimmaksi ongelmaksi nousee lopulta toisto. Vaikka kartat vaihtelevat alun jälkeen ja eri aseiden ja joukkueen yhteisliikkeiden testailu on mukavaa, tehtävä toisensa jälkeen on lopulta aina sitä samaa. Liian pitkissä pätkissä peli alkaa auttamatta puuduttamaan.

God Eater 3 on silti puutteistaan huolimatta ihan sujuvaa pelattavaa, jonka pariin palailee ihan mielellään muutaman tehtävän nopeissa pyrähdyksissä. Ja mikäpä palatessa, sillä kyseessä on varmasti ainoa peli, jonka varustearsenaalista löytyy allekirjoittaneen nimikkokilpi!