Immortals Fenyx Rising ottaa inspiraatiota monista genrensä suurimmista esikuvista ja ”tyytyy” toimittamaan ruudulle kenties tavanomaista, mutta hyvin sujuvaa toimintaa erehtymättä innovoimaan sen suuremmin.

Jos siis etsit peliä, joka puskee rajoja ja kokeilee rohkeasti uutta, Immortals ei ole se peli. Tämä Ubisoft Quebecin (mm. Assassin’s Creedit Syndicate ja Odyssey) kehittämä paketti pysyttelee tutuilla ja turvallisilla avoimen maailman toimintaseikkailu-urilla. Se ei yritä innovoida tarinankerronnan, toiminnan, pulmakohtien tai pelaajan kehityksen kohdalla, vaan toteuttaa jokaisen osa-alueen riittävän hyvin varmalla ammattitaidolla.

Useamman pikkutunneille venyneen monituntisen pelisession perusteella tämä saattoi olla varsin hyvä ratkaisu.

Uuteen nousuun

Päähenkilö Fenyxin tarina lähtee liikkeelle myllerryksessä. Siivekäs puolijumala Fenyx ajautuu rantaan saarelle, jonka kaikki asukkaat ovat kivettyneet. Uhrien joukossa on Fenyxin taisteluissa karaistunut veli, jonka kilvenkantajana Fenyx toimi, sekä koko veli-paran sotajoukko.

Saari on osa Golden Isles -saaristoa, joka on titaani Tyfonin riehunnan seurauksena päätynyt varsin sekasortoiseen tilaan. Saarta kansoittavat jumalat on vangittu erilaisiin ”olomuotoihin” ja hirviöt mylläävät vapaasti sen silmiä särkevän vehreissä maisemissa.

Tarinan kertojina toimivat ajoittain hauskastikin sanailevat Prometeus ja Zeus. Kaksikosta jälkimmäinen on luonnollisesti Zeusin toimesta kahlittuna kiveen, kun Prometeus otti ja meni antamaan tulen lahjan ihmiskunnalle, aivan kuten klassinen tarina kertoo. Zeus taas esittäytyy egoistisen humoristisena hahmona, joka kerronnan alussa ei juuri tunnu välittävän Fenyxistä tai lukuisista kaltoin kohtelemistaan hahmoista.

Kreikkalainen tarusto on muutenkin ahkerassa käytössä sekä itse pelin kohtauksissa että kaksikon satunnaisissa höpinöissä. Ääninäyttely on varsin pätevää ja osa dialogista jopa nokkelaa, mutta etenkin kasvojen animaatio jättää rutkasti toivomisen varaa.

Välillä viitataan myös tarujen alkuperäisversioihin (esimerkkinä Afroditeen syntymä), vaikka ruudulla esitelläänkin modernisoitu ja lapsiystävällisempi versio. Jos odotat näkevästi kreikkalaisen mytologian Top 10 -osastoa, olet oikean pelin parissa. Toisaalta myös vähemmän tunnetut tarinat saavat hieman jalansijaa, mikä oli mukava huomata.

Kirveelle töitä

Hahmonluonnin jälkeen pelaaja päästetään irti kultaisille saarille taistelemaan, tienaamaan erilaisia valuuttoja ja kehittämään mies- tai naishahmoaan haluamaansa suuntaan. Miekka, kirves ja jousi aseenaan tämä lähtee valloittamaan niin Tartaroksen holveja kuin etsimään satoja erilaisia arkkuja tai muuta arvotavaraa pitkin poikin seitsemään osaan jaetulla saariryhmällä.

Toiminta perustuu pitkälti muutamaan yksinkertaiseen komboon, oikea-aikaiseen väistelyyn, iskujen torjumiseen ja erikoisliikkeisiin. Kaikkea hallinnoiva ja säätelevä stamina toimii sekä vapaan kiipeilyn että erikoisiskujen määrän rajoittimena, ja sen päivittäminen tekee Fenyxistä merkittävästi hauskemman ja voimakkaamman hahmon ohjastaa.

Kohtalaisen monipuolinen mutta pidemmän päälle voimakkaampiin värivariaatioihin laajeneva viholliskatras sotilaista harpyijoihin ja kyklooppeihin pistää vastaan omilla erikoisliikkeillään, joiden tunteminen ja välttäminen kannattaa opetella nopeasti. Osumaa voi kyllä ottaa vastaan, mutta vikkelä Fenyx on varsin haavoittuvainen itseään rutkasti isokokoisempia örmöjä kohdatessaan.

Kyky- ja varustevalikoiman kasvaessa pelaaja voi keskittyä luomaan hahmostaan moniosaajan sijaan hieman erikoistuneempaa taistelijaa, mutta erityisen pitkälle osoitetusta polusta ei voi poiketa.

Kreikkalaisia palikkaleikkejä

Mätkinnän lisäksi pelissä on varsin paljon ongelmanratkaisua. Osa haasteita on puhtaasti oikean reitin löytämistä, toiset vaativat jo hieman harmaan aivomassan hieromista. Fyysiikkamallinnuksen mukaan rullaavat objektit ovat vahvasti läsnä, joten kuulia pääsee pyörittelemään ja palikoita heittelemään lähes loputtomuuksiin asti.

The Legend of Zelda: Breath of the Wild on selkeästi kuulunut Ubisoftin Quebecin referenssipeleihin, sen verran suora linkki Tartaroksen Holvien ja Hyrulen temppeleiden välillä on.

Loppua kohden pulmat vaikeutuvat hieman, mutta useimmiten niiden ratkaisussa aikaa kuluu enemmän palikoiden liikutteluun kuin itse pulman oivaltamiseen.

Tekemistä pelissä riittää muutenkin turkasen paljon ja laajan avoimen maailman tutkiskeluun kuluu helposti tunti tai kymmenen. Erilaisia perusresursseja on kymmenkunta. Niillä on onneksi yleensä vain yksi tai kaksi käyttökohdetta, joten resurssien sijoittamista ei tarvitse empiä loputtomiin. Tämä tekee hahmonkehityksestä kenties suoraviivaista mutta toisaalta helppoa, koska eri kehityskohteet eivät taistele toistensa kanssa.

Lukuisat palkinnoiksi saatavat varusteet auttavat erikoistumaan hieman enemmän, antaen esimerkiksi bonuksia joko miekalla tai kirveellä taisteluun tai vaikkapa väistöliikkeisiin.

Mikromaksujakin on valitettavasti heti mukana, mutta ne rajoittuvat näyttävimpien varusteulkoasujen puolelle, joilla ei ole pelillistä vaikutusta.

Tuttua huttua, sillä hyvällä tavalla

Tuttuun ja turvalliseen sekä näyttävään ulkoasuun luottava Immortals Fenyx Rising onnistuu tarjoamaan sitä avoimen maailman vielä yksi paikka -fiilistä, joka vie pelisessiot helposti yön pikkutunneille asti. Pähkäilyhetkien jaksottama sujuva taistelu Kreikan mytologian olentoja ja Tyfonin vihaa vastaan viihdyttää perinteisyydestään huolimatta tai ehkä jopa siitä johtuen.

PlayStation 5 pyörittää peliä performance-tilassa sujuvasti 60 ruutua sekunnissa ja vaikka DualSensestä ei oteta kaikkea irti, laitteisto ei missään vaiheessa jää haraamaan hyvää pelikokemusta vastaan.

Kokonaan uusia kokemuksia hakevalle peli lienee pettymys, mutta klassista värikästä avointa maailmaa halajavalle Prometeuksen ja Zeuksen kinaamisen maustama toimintaseikkailu on erinomaista viihdettä näihin loppuvuoden mustaakin mustempiin päiviin.