Vaikka monien tappelupelien taustalla onkin monivuotinen historia ja vähintäänkin monimutkaiset juonikuviot sen eri taistelijoiden välillä, harva kokee kunnollisen kampanjan toteuttamista tarpeelliseksi. Mortal Kombat 11 on toista maata ihanan pöhkön tarinansa kanssa ja onnistuu muutenkin yllättämään niin hyvässä kuin pahassa.

Juonenkäänteistä sen enempää kertomatta kampanja kertoo lukuisten eri taistelijoiden kautta tarinan, jossa uusi pahis Kronika päättää pyyhkäistä ukkosjumala Raidenin pois historian kirjoista.

Paikasta ja hahmosta toiseen pomppiva, aikamatkustamista ja melodramaattisiakin sävyjäkin sisältävän kamppiksen aikana esittellään vanhojen tuttujen lisäksi tukku uusia tuttavuuksia.

Täysin ääninäytelty ja animoitu kampanja on mittava, ja mukava poikkeus taistelupelien nykymalliin joka tarjoilee vain pieniä hahmokohtaisia pätkiä, jos sitäkään.

Taisteluiden välillä nähdään varsin mittava määrä erilaisia kohtauksia eri maailmoiden isojen kihojen kohdatessa milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Yhden hahmon housuissa vietetään yleensä kolme-neljä mättökohtausta, jonka jälkeen juoni kuljettaa taas toisiin maisemiin.

Ratkaisu toimii kivasti ja valottaa Mortal Kombatin monivuotista historiaa sitä tuntemattomallekin, vaikka eri referenssit, hahmot ja tapahtumat aukeavat luonnollisesti paremmin sarjan pitkäaikaisille faneille.

Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain jäänsinistä

Pelistä löytyy yhteensä 23 pääosin tuttua taistelijaa, Shao Kahn ennakkotilauksen taakse piilotettuna sekä Frost härskisti ensimmäisestä päivästä alkaen maksullisena valintana.

Pelattavuus on pitkälti ennallaan ja näpsäkkä komboihin ja erikoisliikkeisiin nojaava kähinä soljuu matsista toiseen pienen opettelun jälkeen. Erilaisten peruslyöntien ja -potkujen, torjuntojen ja heittojen lisäksi varsin helposti onnistuvat erikoisiskut tuovat jokaiselle hahmolle mukavasti luonnetta ja omaperäisyyttä. Scorpionin keihäät ja ikoninen ”Get Over Here” -huudahdus, Johnny Cagen aurinkolasipäinen ylimielisyys ja muut fanien odottamat elementit eivät ole kadonneet minnekään.

Omia suosikkeja ja inhokkeja on siis yhtä ilo käyttää tai leipoa turpiin kuin aina ennenkin.

Taistelun päätöksen kruunaavat Fatality-liikkeet toimivat jälleen kirsikkana hurmeisen kakun päällä. Niiden kohdalla on onnistuttu luomaan se sama reaktio kuin kohua herättäneissä esikoispeleissäkin ja monet ovat kertakaikkisen brutaalia seurattavaa jo paljon nähneillekin. Noob Saibotin spesialiteetti on ällöttävyydessään ihastuttavan kamala. Pelin ikäraja kannattaa ehdottomasti ottaa vakavasti.

Napeille kyytiä

Tuntuma eri taistelijoiden kohdalla on napakka ja tarkka. Hahmot ovat kaikki suhteellisen nopeita muutamaa poikkeusta kuten Jaxia lukuun ottamatta, ja korkean tason pelaamisessa kämmentä ja kantapäätä viuhuu päätä kohti valtavaa tahtia. Vastustajan tarjoilemat pitkät liikesarjat tekevätkin melkoisesti kipeää onnistuessaan, eikä tällöin vaihtoehtona ole juuri muuta kuin ottaa kaikki vastaan.

Vastaliikkeitäkin löytyy, mutta aggressiivinen peli johtaa useimmiten voittoon. Hyökkäysvaihtoehtoja on nimittäin monenlaisia ja jokaista vastaan täytyy tehdä juuri se täsmälleen oikea vastine. Jos liikeanimaatioiden alkua ei tunnista nopeasti oikein, lopputulos on yleensä kipeä. Peli on siinä mielessä varsin ystävällinen vasta-alkajille, jotka haluavat vain mättää vastakkain tunnin pari ilman sen suurempia treenisessioita.

Kivana lisänä erikoisliikkeet saa ruudulle näkyviin myös pelin ajaksi, jolloin Liu Kangin polkupyöräpotkun näppäinsarjaa ei tarvitse käydä koko ajan kaivamassa taukovalikosta.

Käsittämätön krypta, mälsät mikromaksut

Edellisistä osista tuttu lisämateriaalin kuten asusteiden ja lopetusliikkeiden availuun keskittyvä Krypt on entistäkin sekavampi ja samalla ongelmallisempi. Kaikki hahmot ovat heti auki, ennakkotilattavia ja erikseen ostettavia lukuun ottamatta, mutta esimerkiksi klassisten asusteiden saamiseksi pelaajien pitää availla sokkeloisen Kryptin satoja arkkuja pelin aikana tienattavalla tai erikseen oikealla rahalla ostettavilla valuutoilla.

Lukuisten eri kristallien, kolikoiden ja muiden sekamelska yhdistettynä labyrinttimäiseen rakenteeseen ja satunnaisiin palkintoihin on tympeä eikä tunnu olevan yhtään kotonaan muuten suoraviivaisessa pelissä. Jos haluan avata Sub Zeron klassisen MK1-asun, sitä ei pitäisi joutua metsästämään satunnaista ryönää sisältävistä rojulaatikoista.

Arkkuihin on lisäksi piilotettua Towers of Time -pelimuodossa hyödynnettäviä kertakäyttöisiä esineitä, joiden tarkoituksena on alentaa muuten ajoittain tuskallisen epäreilua vaikeustasoa.

Studio on luvannut tornien ja eri valuutoiden ongelmiin pikaisia ratkaisuja, mutta mitään tarkempaa suunnitelmaa ei ole vielä julkistettu. Tämä ylimääräinen höttö ja siihen liittyvät ongelmat eivät onneksi satunnaispelaajaa juuri häiritse, mutta tavoitteellinen sisällön avaaminen on tehty ärsyttävän vaikeaksi.

Hyvällä pohjalla ollaan

Mortal Kombat 11 on samalla täynnä fanipalvelua ja pyrkimystä uudistaa sarjaa hyvilläkin tavoilla. Moni vanha suosikkihahmo on kaartissa mukana joko heti tai takuuvarmasti tulevien maksullisten päivitysten myötä.

Kampanja kaikessa korniudessaan toimii hyvin sekä maailmaan että pelimekaniikkoihin tutustuttamisessa. Towers of Time vaatii vielä tuunattavaa vaikeustason osalta, mutta moninpelit toimivat ainakin testisessioiden aikana ilman merkittävää viivettä.

Pohja on kuitenkin hyvällä mallilla ja tarjoaa tekemistä niin sarjan veteraaneille kuin perjantai-illan virtuaalista tunnin turpiinvetoa kaipaaville.

PLUSSAT:

  • Kiva, korni kampanja
  • Jämäkkä ohjaustuntuma
  • Ihanan ällöttävät Fatalityt

MIINUKSET:

  • Sekava Krypt ja sen valuutat ja mikromaksut
  • Vaikeustason epätasaisuus