Perjantaina klo 12 ulkona ensimmäinen jakso Bitin Mestari & Testari -pelipodcastista. Kuuntele!

Joukoittain päälle vyöryvät vihollismassat lienevät tuttu ilmiö kaikille musou-genren edustajia pelanneille. Ne ovat toimintapelejä, joissa pelaaja pääsee niputtamaan sadoittain, jopa tuhansittain konnia pinoon jatkuvalla sykkeellä.

Musou-genren lippulaivasarja on Omega Force -studion kehittelemä Dynasty Warriors, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana Omega on hoksannut, että saman reseptinhän voi lätkäistä lähes mihin tahansa kulttuurituotteeseen.

Pelitalo onkin soveltanut tuutannut ulos muiden pelisarjojen spin off -pelejä tiuhaan tahtiin. Omega Force -käsittelyn ovat saaneet esimerkiksi sellaiset pelisarjat, kuten Zelda, Dragon Quest ja Fire Emblem.

Nyt samalle listalle on päätynyt myös yksi maailman parhaista roolipelihelmistä, Persona 5.

Siitäs sait. Taisteluiden näyttävät erikoisliikkeet ovat ERITTÄIN näyttäviä.

Eksentrinen roolipeliklassikko

Megami Tensei -pelisarjasta omille teilleen irrottautuneet Persona-pelit ovat jo pitkään edustaneet japanilaisten roolipelien kärkeä. Vuonna 2017 maailmanlaajuisen julkaisunsa saanut Persona 5 on täysin perustellusti mukana jokaisella itseään kunnioittavalla roolipelien top 10 -listalla.

Loputtomasti pelitunteja nielevästä Persona 5 -pelistä on hankala keksiä järkevää kritisoitavaa. Teos on täytetty huikeilla hahmoilla, riemastuttavalla tarinankerronnalla ja tunnusomaisella pelimekaniikalla, joka nojaa pelihahmojen väliseen dynamiikkaan. Huikean paketin täydentää vielä niin timanttinen soundtrack, ettei sen vertaista ole muualla pelimaailmassa.

Omega Forcen Persona 5 Strikers onkin kovan haasteen edessä. Pystyykö lisenssipeli lunastamaan emopelin luomat vaatimukset, vai pilaako Strikers esikuvansa arvostetun muiston?

Isot saappaat

Persona 5 Strikers on suoraa jatkoa emopelille, mutta vaikka tapahtumat sijoittuvat tuttuihin ympäristöihin, se on juonellisesti itsenäinen teos. Tästä huolimatta ummikko ei todennäköisesti saa Strikersin juonikuvioista juuri mitään irti, sillä pelin hahmoja tai asetelmia ei sen kummemmin avata.

Toimintapeli tai ei, Strikersin alkumetrit ovat kaukana nopeatempoisesta ryllistyksestä. Pelaajan syliin vyörytetään jatkuvalla syötöllä keskusteluja sekä puuduttavia inforuutuja, jotka katkaisevat lyhyet toimintasessiot.

Persona 5:n juonesta sen kummempia paljastamatta, peli kertoo pelaajan nimeämästä protagonistista, joka seikkailee ystäviensä kanssa Metaverse-maailmassa. Metaverse koostuu ihmisten kollektiivisesta psyykestä, ja siellä taistellaan ihmisten pimeää puolta vastaan. Tällä tavalla saadaan esimerkiksi opiskelijoita ahdisteleva liikunnanopettaja katumaan tekojaan.

Jungilaista psykologiaa ja japanilaista kouluelämää yhdistelevä tarina on kaikessa kahjoudessaan huikeaa seurattavaa, vaikka se voi sanallistettuna hiukan oudolta kuulostaakin.

Strikersissa vanha poppoo lyöttäytyy jälleen yhteen tarkoituksenaan viettää hauska kesäloma yhdessä. Grillaussuunnitelmat menevät kuitenkin pieleen, kun he törmäävät uuteen EMMA-sovellukseen, joka sinkoaa hahmot Jail-nimiseen rinnakkaistodellisuuteen. Tässä uudessa todellisuudessa he törmäävät itsestään tietoiseksi tulleeseen Sophia-tekoälyyn, joka tulee osaksi kaverikööriä.

Rakastettavat hahmot. Pelin tekstipainotteinen tarinankerronta voi olla ajoittain raskasta seurata, mutta onneksi repliikeissä on tuttua ja räävitöntä Persona-särmää.

Onnistuu perustelemaan olemassaolonsa

Jo ensimetreiltä käy selväksi, että Strikers on yllättävän sopusointuinen spin off -peli, jossa ”lisenssipelin” hikinen status ei haise. Tuttujen hahmojen pariin on ilahduttava palata, ja ainakin suurin osa aikaisemmista englanninkielisistä ääninäyttelijöistä on mukana herättämässä hahmot uudelleen henkiin.

Omega Forcen reseptiin on tuotu kiitettävän paljon elementtejä Persona 5:sta, mikä sitoo Strikersia entistä tiiviimmin emopeliin. Kaikista lisäkilkkeistä huolimatta pelaajan kannattaa kysyä itseltään, kiinnostaako häntä loputtomien vihollismassojen mukiloiminen hack and slash -hengessä, tätä kun pelissä lopulta tehdään varsin runsain määrin.

Itse en ole koskaan innostunut pelitalon leimallisesta mätkimisestä, joka istuu mielestäni kovin huonosti moderniin pelikenttään. Putkimaiset alueet, joissa vihollismassat odottavat vuoroaan tullakseen pelaajan silpomaksi, happanevat nopeasti. Toki saman argumentin voisi esittää myös perinteiselle jrpg-genrelle, mikäli tarkkoja ollaan.

Mitäs sitten? Ensimmäisen tukikohdan virkaa ajaa nuhjuinen vinttihuone. Käyttöliittymän yleisilme on peruspelin tavoin sopivan kahjo visuaalisesti.

Tästä huolimatta peli rullaa eteenpäin kuin itsestään, eikä pelaaja voi olla ihastelematta sitä, miten hyvin emopelin henki on saatu puhallettua uudelleen henkiin. Taistelumekaniikkaan on saatu ujutettua yllättävän hyvin peruspelistä tuttuja elementtejä, jotka tekevät rähinöinnistä muutakin kuin yhden napin hakkaamista. Pomotaistelut ovat jopa yllättävän armottomia ilman oikeaa varustautumista ja tiimin kokoonpanoa.

Strikersissa on myös mahdollista kerätä peruspelin tapaan persona-olentoja, minkä lisäksi monstereista voi fuusioida uusia ja aikaisempaa parempia taistelukumppaneita. Laahaavasta ja tekstiraskaasta pelikokemuksesta huolimatta Strikers on syytä nostaa hankittavien pelien listalle – mikäli Persona 5 on pelattu tätä ennen kannesta kanteen.

Jo ensimmäisten pelituntien jälkeen voin todeta, että Persona 5 Strikers on kaikista pelaamistani Omega Forcen tekemistä lisenssipeleistä mielenkiintoisin ja olemassaololtaan perustelluin Hyrule Warriors: Age of Calamityn rinnalla.

Persona 5: Strikers

MIKÄ Toimintapeliksi muovattu roolipeli

HYVÄÄ Emopelistä tuodut vahvuudet, onnistunut jatko-osa

HUONOA Pohjimmiltaan tuutu ”Omega Force -kaava”, rytmiongelmat

ALUSTAT NSW, PS4, PC

HINTA 60 €