Pokemonia pelastuspartiossa on mukana lähinnä nimessä ja hahmoissa. Todellisuudessa kyse on taskuhirviöillä väritetty versio kehittäjä Spike Chunsoftin aiemmista Mystery Dungeon ja Shiren the Wanderer -peleistä. Pokepalloja ei tällä kertaa siis tarvita mihinkään ja lippispäisen pokemon-mestarin sijasta tarinan pääroolissa ovat pokemonit itse.

Tarina alkaa, kun pelaajan hahmona toimiva heppu herää eräänä aamuna pokemon-kehossa tietämättä miksi. Sen pidemmittä puheitta matka etenee kohti kokonaista pokemon-yhdyskuntaa ammatteineen ja ongelmineen.

Oman hahmon saa valita muutamasta erilaisesta pokemonista, kuten myös ensimmäisenä matkaan lyöttäytyvän kaverihahmon. Koska tällä kertaa ei pelasteta maailmaa vaan ongelmiin joutuneita ja kadonneita pokemoneja, kaverukset päättävät perustaa pelastuspartion. Töihin siis.

Muiden Mystery Dungeon -pelien tapaan myös Pokemon-näkemys on kevyt luolastoroolipeli, jossa tehtävänä on kompata pitkin satunnaisgeneroituja luolastoja kerros toisensa jälkeen. Ilkeämieliset pokemonit liiskataan pois tieltä ja kamaa kerätään, tasot nousevat ja pomohirviöt kaatuvat. Siinä tiivistettynä käytännössä koko pelin sisältö, eikä tiivistelmästä itse asiassa tarvinnut jättää edes mitään pois.

Yksinkertainen perusmekaniikka on kivaa ja koukuttavaa pelattavaa aikansa ja lyhyissä sessioissa. Esimerkiksi taistelu on yksinkertaista mätkimistä, vaikka pokemonien omia erikoisominaisuuksia voikin hyödyntää jatkuvasti esimerkiksi vihollisten etäältä suolaamista varten.

Uusia varusteita tarttuu mukaan jokaisella pelikerralla ja luolastojen tutkiminen on virtaviivaista ja vauhdikasta pelattavaa. Yhden luolaston selvitettyään uuden kimppuun käyminen käy kavalan helposti, eikä luolaa tietenkään voi jättää kesken sellaisen kerran aloitettuaan.

Ennen pitkää iskee kuitenkin taisteluväsymys. Vaikka Pokemon Mystery Dungeon: Rescue Team DX avaa pokemonien kylään uusia ominaisuuksia etenemisen mukaan, ne vaikuttavat perustason pelaamiseen turhan vähän ja käytännössä samojen asioiden toistaminen tunti toisensa perään ei lopulta jaksa kiinnostaa tarpeeksi loppumetreille saakka. Aina välillä luolasto silloin ja toinen tällöin -pelitahdilla puutuminen ei pääse onneksi iskemään yhtä pahasti.

Mysteeriluolien maahan on toisaalta mukava tulla uudestaan, kiitos uusitun pelimoottorin. Karkea DS-ilmaisu on vaihtunut värikkääseen, iloiseen ja yksityiskohtaisempaan versioon, jota katsellessa hymyilyttää aina, vaikka luolastot ovat edelleen visuaaliselta ilmeeltään varsin yksinkertaisia, luultavasti niiden satunnaisgeneroinnista johtuen.

Switchin omalta ruudulta katsottuna ulkoasu on parhaimmillaan, sillä television ruudulle venytettynä grafiikat karkeutuvat selkeästi. Toisaalta, mukaan tämä on tarkoitettukin, niitä varttitunnin bussimatkanykäisyjä varten.

Mikäli Pokemonien luolastoversiot ovat vielä kokematta, Pokemon Mystery Dungeon: Rescue Team DX on ihan kivaa ja aurinkoista viihdettä, jolle kannattaa antaa mahdollisuus. Montaa tuntia saman asian toistamista ei tosin jaksa.

Samaten pelisarjan jo kolunneille uutta ei ole käytännössä lainkaan, mikä taas yhdessä peruspelimekaniikan monotonisuuden kanssa ei enää jaksa innostaa. Itse olin ehtinyt pelata niin Pokemon Mystery Dungeonit kuin Shiren the Wandererit jo aikoinaan, joten tismalleen saman asian toistaminen uudestaan ei enää jaksanut innostaa kovinkaan pitkään.

Silti, iloisten taskuhirviöiden ja aurinkoisen ulkoasun taika puree hetkittäin, eikä pelin parista pahalla tuulella poistu koskaan.