Siinä missä MXGP-pelit ovat sisältäneet virallisen lisenssin ja autenttiset kilpailukaudet, Ride-sarja kulkee enemmänkin Gran Turismojen simcade-jalanjäljissä. Kisat ovat lyhyitä spurtteja ja uusia ajokkeja tulee tarjolle hyvien suoritusten ja kokemuspisteiden kertymisen myötä. Osaa kisoista ei pysty ajamaan kuin tietyillä pyörillä ja niin edelleen. Tuttuakin tutumpi rakenne monelle kilpa-ajopelejä pelanneelle.

Realistisimmillaan Ride 4 on luultavasti autenttisin tällä hetkellä markkinoilta löytyvä moottoripyöräpeli. Kuljettajan painonsiirrot ja etu- ja takajarrujen oikeaoppinen käyttäminen on mallinnettu peliin taitavasti, ja alkumetreillä prätkän radalla pitäminen tuntuu melkeinpä ylitsepääsemättömältä suoritukselta, hyvistä kierrosajoista puhumattakaan. Realismin ystäville sellaista on siis tarjolla.

Aika nopeasti päädyin itse kuitenkin suosimaan ajohelpotusten käyttöä ja kolikkopelimäisempää ajotuntumaa. Siitäkin huolimatta pelaaminen tuntui autenttiselta, vaikka viihdearvo nousikin ylemmäs turhautumisen kaikotessa. Ride 4 tavoittaa periaatteessa jotain olennaista kaksipyöräisellä ohjuksella kiitämisestä. Vauhdit nousevat salamannopeasti todella koviksi ja reaktioaikaa tiukkaan mutkaan tullessa voi olla yllättävänkin vähän. Kuljettaja on jatkuvasti liipaisimella kulkineensa kanssa.

Sen takia on vähän harmi, että muilta osin peli on turhankin sieluton. Paremman ajomallinnuksen hintana on hyvin pitkälle samankaltainen perusrakenne kuin edellisessäkin pelissä, eikä se silloinkaan suuria ilonkiljahduksia herättänyt. Yksinpelin runkona toimiva ura on geneerinen ja jopa tylsä, minkä lisäksi se tyssää aika ajoin tyystin turhauttavan vaikeisiin, mutta silti puuduttaviin tehtäviin.

Perusta on nähty erilaisissa ajopeleissä niin monta kertaa aiemminkin, että pelkän moottoripyörän pistäminen auton paikalle ei sitä pelasta. Jos jo kertaalleen nähdyn ja tylsänpullean uran kanssa ei jaksa pötkiä pitkälle, niin ainakin tarjolla on standardit moninpelivaihtoehdot, joista ei turhia yllätyksiä löydy.

Sieluttomuus tuntuu myös ulkoasussa. Grafiikka sinänsä on todella nättiä jälkeä ja pärrät myös ääntelevät niin kuin pitääkin. Siitä huolimatta kahtasataa seinään ajaminen ja pyörän selästä hurjassa vauhdissa lentäminen ei tunnu yhtään miltään. Kaikkea leimaa masentava kliinisyys. Ruoho ei lennä eikä muta roisku. Kauneudesta huolimatta kaikki on staattisesti paikallaan.

Siitä huolimatta Ride 4 on suositeltava hankinta moottoripyöriin hurahtaneille – parempaakaan ei toisaalta tarjolla ole. Ajotuntuma on kohdillaan ja ajettavana on hyvä liuta pyöriä oikeasta maailmasta, joten pohjalla on edelleen potentiaalia oikeasti loistavaan prätkäviihteeseen. Ehkä jo Ride 5 on sitten se todellinen läpilyönti.