Mikäli haaveena on käyttää tuoreimpia ohjelmistoversioita, kannattaa Zorin OS unohtaa. Käyttöjärjestelmä perustuu vuonna 2016 julkaistuun Ubuntu 16.04 LTS:ään. Ohjelmistot eivät ole uusinta uutta, mutta pienenä myönnytyksenä Zorin OS 12.4 tukee snap-pakattuja sovelluksia.

Snap-paketit mahdollistavat tuoreimmat ohjelmistoversiot, mutta paketointitapa itsessään sisältää niin monta ongelmaa, että ajatukseen kannattaa suhtautua kriittisesti. Snap-paketit käynnistyvät tuskaisen hitaasti, minkä lisäksi ne kärsivät usein käyttöliittymäteemaan liittyvistä yhteensopivuusongelmista.

Lisäksi käyttäjä ei pysty hallitsemaan snap-paketoitujen sovellusten automaattisia päivityksiä, mikä on alun perinkin ollut monille se lähtökohtainen syy siirtyä Windows-maailmasta Linuxin puolelle.

Pelkistetyn kaunista. Zorin OS 12.4:n ulkonäkö miellyttää silmää jo heti paketin avattua.

Zorin OS sisältää kuitenkin kaiken tarvittavan. Tarjolla on laaja kattaus sovelluksia GIMP-kuvankäsittelystä Chromium-selaimeen. Lisää voi asentaa ohjelmistokaupan kautta. Työpöytäympäristönä toimii Gnome.

Zorin OS 12.4:stä on tarjolla kaksi versioita. Maksullinen Zorin OS Ultimate sekä ilmainen Core. Erot rajoittuvat lähinnä sovellusvalikoimaan. Lisäksi Ultimaten käyttäjille on luvassa tukea suoraan kehitystiimiltä. Ilmaisversion käyttäjät joutuvat ”tyytymään” yhteisön tukeen.

Tavallisesti 19 euron hintaisen Ultimate-version hankintaa voi olla vaikea perustella. Animoitu taustakuva, laajempi oletussovellusvalikoima ja MacOS-tyyppinen käyttöliittymä tuskin ovat riittäviä kannustimia raottamaan lompakkoa. Kehitystiimiä voi tukea halutessaan myös lahjoitusten muodossa.

Zorin OS:stä on ilmestymässä lähikuukausien aikana täysin uudistunut, Ubuntu 18.04 LTS:ään perustuva versio. Mikrobitti ottaa uutuudesta tyypit heti tuoreeltaan.