Autonavigaattorit olivat vuonna 1996 uusinta uutta. Tietoviikko-lehti-kertoi, että ensimmäiset kuluttajille myydyt navigaattorit olivat tulleet myyntiin keväällä Japanissa ja Saksassa. Hinnaksi kerrottiin noin 10 000 markkaa.

”Reitit kertova digitaaliluotsi estää autoilijaa eksymästä ja tarjoaa kaupan päälle viihdettä. Laitteessa on cd-romille tallennettu kartasto, lcd-tv-näyttö ja puhuvat ajo-ohjeet. Romppua voi käyttää myös levyjen soittamiseen”, Tietoviikko raportoi kesäkuussa 1996.

”Ritari Ässä -glamouria jäljittelevä navigaattori käyttää satelliittiverkkoa ja paikantaa autoin satelliittiantennin avulla. Matkakohde valitaan kartalta tai turistikohdelistalta. Sen voi myös syöttää itse tai hakea suoraan puhelinnumeron perusteella”, lehti kertoi.

Uuden reitityksen sai nappia painamalla, jos valittu reitti olikin tukossa. Laite arvioi myös matkan keston.

Karttanäkymän koon voi säätää sadasta metristä kymmeneen kilometriin. Kartalla oleva nuoli näyttää, minne auto pitää kääntää seuraavaksi. Risteykseen tultaessa näkymä zoomataan ja näyttää, mitä kaistaa pitää ajaa.

Puheopastus toimi englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja italiaksi.

Satelliittiteknologian rinnalla kehitettiin toista paikannustekniikkaa, joka perustui auton katolle sijoitettuun kameraan. Se kuvasi maamerkkejä ja päätteli niistä auton sijainnin. Tietoviikon mukaan kamerapohjaisen järjestelmän etuna olisi ollut satelliittipaikannusta halvempi hinta sekä toimivuus myös satelliittiyhteyden kannalta hankalissa kohteissa, kuten parkkihalleissa ja siltojen alla.