Jos korona onkin kaatanut monelle toimialalle jäävettä puseroon, on tauti aiheuttanut suuren kysynnän videopeleille. Kotisohville kaivataan karanteenin pitkittyessä varmasti myös uutta pelattavaa. Apuun on rientämässä muun muassa Nintendon konkariputkimies Super Mario.

The Next Web kertoo, että Nintendo julkaisee Marion 35-vuotissynttäreiden kunniaksi Switchille remasteroidut versiot kolmesta klassikkopelistä: Super Mario Sunshine, Super Mario 64 ja Super Mario Galaxy. Lisäksi luvassa on myös uusia pelejä, kuten tuorein lisäys Paper Mario -pelisarjaan.

Alun perin päivitetyt pelit oli määrä julkaista näyttävästi E3-tapahtumassa kesäkuussa, mutta koronan vuoksi koko kekkerit on nyt peruttu. Mikäli julkaisuaikataulu kuitenkin pitää, voi pelejä odottaa edelleen julkaistavaksi kesäkuussa.