New Yorkissa asuva vaali- ja tietoturva-asiantuntija Harri Hursti paljastaa HBO:n tuoreessa Kill Chain -dokumentissa Yhdysvaltain vaalijärjestelmän heikkoudet ja äänestyskoneiden haavoittuvuuden.

Hursti antoi dokumentin tiimoilta Mikrobitille erikoishaastattelun, jossa hän puhuu muun muassa äänestystavan vaaroista ja äänestyslaitteiden omituisuuksista. Lue juttu tästä linkistä.

Hän on työskennellyt aiheen parissa jo vuosikausia. Alun perin Hursti hakkeroi yhden äänestyslaitteista jo 15 vuotta sitten, ja toisen nyt uudelleen uutta dokumenttia kuvatessa.

”Minulla oli vuosina 2005–2006 usko, että kun nämä asiat paljastetaan, niin asia on korjattu parin vuoden päästä. Minulle ei olisi tullut mieleenkään, että se sama softaversio ja laitteet ovat edelleen käytössä ja keskustelemme tästä vieläkin”, Hursti kertoi hiljattain.

Materiaalia kuvattiin dokumenttia varten satoja tunteja.

Yksi yli jäänyt kohtaus kuvattiin Filippiineillä, jossa yhtä yhdysvaltalaista äänestyslaitetta valmistetaan paikallisessa tehtaassa. HBO:n kuvausryhmä kävi tehtaalla kuvaamassa ja haastattelemassa henkilökuntaa.

”Tehtaan johtajalta kysyttiin, miten teillä laadunvarmistus toimii. [Hän] kertoi, että tehdään niin sanottu ravistustesti. No mikäs se on? Otetaan laitteesta kiinni ja ravistetaan. Jos joku helisee sisällä, niin laite täytyy palauttaa hihnalle.”

Dokumentti kertoo tulevien, vuoden 2020 vaalien tilanteesta. ”Kill Chain jättää epäuskoisen olon”, toteaa Bitti arviossaan.