Apple-huolto AppleCare+ korjaa asiakkaiden vioittuneita laitteita. Jos takuun piirissä olevaa luuria ei kyetä enää korjaamaan, saa tilalle uuden mallin. Eräs 34-vuotias kiinalaismies ja tämän 56-vuotias äiti keksivät Sveitsissä, että halpoja kiinalaiskopioita huoltoon kiikuttamalla voi tehdä hyvän tilin, mikäli tiiliskivien tilalle saa aitoja iPhoneja. Juoni osoittautuikin hyvän aikaa toimivaksi, kirjoittaa Cult of Mac.

Kaksikko onnistui vaihtamaan Kiinasta ostettuja halpakopioita yli 1000 aitoon iPhone-luuriin. Yleisimmin Apple-huollon jymäyttämiseen käytetyn tarinan kerrotaan olleen kosteusvaurio, jonka myötä Kiinasta tuotu "iPhone” ei enää käynnistynyt.

Poika ja äiti matkustivat huijausta tehdessään ympäri Sveitsiä kiinnijäämisen välttämiseksi. Aidot iPhonet lähetettiin Hongkongiin myytäväksi. Kaksikon kerrotaan tienanneen 11 dollarin komission jokaista vohkittua iPhonea kohti.

Viranomaiset törmäsivät huijaukseen sattumalta, kun tulli takavarikoi 50 kappaleen paketin väärennettyjä iPhoneja.

34-vuotiasta miestä odottaa 3,5 vuoden vankeustuomio, ja juonessa avustava äiti sai puolestaan 1,5 vuoden vankeustuomion. Lisäksi mies karkotetaan Sveitsistä seitsemäksi vuodeksi. Omien sanojensa mukaan kaksikko ei tiennyt huoltoon kuskaamiensa iPhone-puhelinten olevan väärennettyjä.

Applen kannalta on hieman noloa, että vastaava huijaus on toiminut aikaisemminkin – ja vieläpä todella suuressa mittakaavassa. Vuonna 2019 uutisoitiin peräti 14 hengen koplasta, joka vaihtoi niin ikään Kiinasta tilattuja iPhone-kopioita aitoihin laitteisiin Kaliforniassa.